Kuva bcostin/flickr |
Ensimmäinen romaanin taso on sen kertomus, juoni, joka kirjassa kerrotaan; tapahtumien taso. Se voi tapahtua vaikka kuussa. Sen tärkein päämäärä on houkutella lukija lukemaan kirja läpi. Lukeminen on aika vaikea henkinen ponnistus, monille mahdotonkin. Siinä täytyy kirjoitetusta lauseesta herätä mielikuvia, jotka ovat lukijan omia kokemuksia ja havaintoja, omia mielikuvia, mutta ne heräävät eloon toisen ihmisen tarinaa lukiessa.
En ole ikinä lukenut Antti Tuurin romaaneja - minulla on sellainen ennakkokäsitys, että Tuurin romaanien aiheet, kerrontapa ja henkilöhahmot eivät kiinnosta minua. Tuurin "kirjallisen muistelman" Kuinka kirjoitan romaanin (Art House 2004) lukeminen vahvisti käsitystä: kirjan luvussa "Ideoiden maailma" Tuuri kertoo kirjoittaneensa muun muassa omista armeijakokemuksistaan, työkokemuksistaan tehtaissa ja selkkauksista sahalaitoksissa. Toisaalta kiinnostuin "kirjoittajapankista" kertovasta romaanista Vuodenajat maaseutukaupungissa, käännöskirjan ylijäämäkappaleiden myynnistä kertovasta romaanista Viisitoista metriä vasempaan ja Pohjanmaalta lähteneiden Amerikan-siirtolaisten kohtaloista tarinoivasta Ameriikan raitti.
Kuinka kirjoitan romaanin syntyi sittemmin edesmenneen Paavo Haavikon toivomuksesta. Tuuri ei halunnut kirjoittaa kirjoittamisopasta; hän ei ole itse kirjoittajakouluja käynyt ja kyseenalaistaa jossain määrin kirjailijakoulutuksen ja -oppaiden mielekkyyden. Tuuri kirjoittikin pikemminkin kirjallisen muistelmateoksen kuin romaaninkirjoitusoppaan; kirjan siitä, kuinka juuri Antti Tuuri on romaaninsa kirjoittanut. Tällainen kirja onkin kiinnostavaa luettavaa kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille (varmasti erityisesti Tuuri-faneille), kun se sisältää pohdintaa kirjallisuuden olemuksesta yleensäkin, lukemisen merkityksestä ja luovan työn tekemisestä. Nautin suunnattomasti näistä kirjailijan työtä kuvaavista kirjoista, ja suosikkini genressä on ehdottomasti Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? jonka käytännön vinkkejä on aika ja tekstinkäsittelytekniikan kehitys syönyt, mutta jonka kirjallinen arvo ja sanoma on ennallaan. Tuuri ei ollut ainkaan Kuinka kirjoitan romaanin -teoksensa kirjoittamisaikana Waltarin kirjaa lukenut, mutta Waltarin tapaan Tuuri korostaa lukemisen ja omien elämänkokemusten merkitystä kirjailijaksi kehittymisessä.
Tuuri käsittelee kirjassaan romaaniaiheiden löytymistä, materiaalin keräämistä, kirjoittamisprosessia ja kysymystä romaanin olemuksesta ja hahmosta. Minulle viimeksi mainittu aihe, siis luku "Mikä romaani on" on kaikkein antoisin. Pidin Tuurin pohdinnoista, hän kirjoittaa muun muassa näin:
Romaanikirjailija ei ole opettaja eikä saarnaaja, hän on etsijä, ja lukija voi etsiä hänen mukanaan; suunnilleen niin sanoi Leo Tolstoi kirjailijan työstä.
Pidän romaanin kirjoittamista tutkimusprosessina, jossa tutkimusvälineinä ovat kirjailija itse, hänen kokemuksensa ja käsityksensä maailmasta, ja lukija. Lukija vertaa ja yhdistää omia kokemuksiaan ja käsityksiään niihin, jotka kirjailija on kirjaan kirjoittanut. Siitä syntyy kuva maailmasta, jossa me elämme, sen menneisyydestä, nykypäivästä ja tulevaisuudesta.
Tällainen metakirjallisuus, jossa pohditaan kirjallisuuden syvempiä merkityksiä ja tasoja, on aidosti ravitsevaa luettavaa maailmassa, jossa kirjapainot jauhavat kiihtyvään tahtiin miljoonapainoksia sisällyksettömistä best-sellereistä samaan aikaan, kun kirjastoista poistetaan liian harvoin lainattuja laaturomaaneja ja klassikkoja ja kirjablogien houkuttelevinta antia tuntuvat olevan arvonnat. Lämmin ajatus kaikille kirjojen kirjoittajille ja lukijoille, pidetään kirjallisuus hengissä lukemalla sekä kirjoittamalla ja keskustelemalla lukemastamme.
Kuva Timothy K. Hamilton/Flickr |
Ihanaa kesää!
P.S. Laura Proust antoi minulle tämän postauksen kommenteissa vinkin lukea Kuinka kirjoitan romaanin, kiitos Laura!
Vastaan tällä kirjalla Paulan Kirjallista elämää -haasteeseen.