Katja Krekelä: Riepu ja Iso riipijä ("Romisko 2")

Katja Krekelä: Riepu ja Iso riipijä
Kuvittanut Sanna Sipi.
Gummerus 2012, 97 s.

Tykästyimme lasten kanssa viime syksynä Romiskoon, tarinaan vanhasta romutalosta ja sen asukkaista. Nyt kirjalle on ilmestynyt jatkoa, Riepu ja Iso riipijä. Riipijä toimii täysin itsenäisenä teoksena, sillä Romiskon tapahtumiin ei oikeastaan viitata, mutta henkilöistä ja paikoista saa paremman kuvan, mikäli on lukenut aiemman kirjan. Riipijä käynnistyy enempiä selittelemättä, mikä on lastenkirjassa hyvä asia - nuoret lukijat tuskin jaksaisivat pitkiä taustoituksia. Kääntöpuolena on se, että ellei Romiskoa ole lukenut tai sen lukemisesta on aikaa, saattaa lukija olla hetken hämmentynyt: keitä ovat Riepu, Orpana, Napasika ja Mustatakki?

Riepu ja Orpana ovat ystävykset (vähän kuin ihmisiä mutta eivät kai ihan?), jotka asuvat ja pitävät vanhan tavaran kauppaa Romiskossa. Romisko-romaanissa ystävysten rakas koti uhkasi jäädä munkkipossutehtaan alle, mutta saatiin pelastettua. Nyt Konikummun kaupunkiin on saapunut syysmyrsky, jota kutsutaan Isoksi riipijäksi, sillä "se raastoi puista viimeiset syksyn lehdet ja jätti jälkeensä vain paljaat oksat". Joku toinenkin uhkaava "riipijä" on liikkeellä, sillä Hulina-naapurin pyykkinarulta on varastettu punaiset sukkahousut.

Riepu ja Iso riipijä on nimensä mukaisesti ennen kaikkea Rievun tarina. Kun Orpana ja Romiskoon myrskyä paennut ystävä Napasika sulkeutuvat yläkertaan potemaan flunssaansa, Rievun on kohdattava sukkahousurosvoa kohtaan tuntemansa pelko yksin. Hyvä myrskysääkin uhkaa valua hukkaan, kun ei ole ketään, jonka kanssa säikkyä salamoita. Kuten Romiskossa, myös Riipijässä Riepu saa lohtua ja viihdykettä kirjallisuudesta. Hän alkaa lukea Kapteeni Kimalluksen seikkailuja ja rakentaa paattia vanhasta kypyammeesta. Kun vielä ovelle koputtaa salaperäinen kulkija, Kupru, joka innostuu Kapteeni Kimalluksen kulta-aarteen etsimisestä, ovat ainekset koossa huimaan seikkailuun.

Kirjan sujuvasti etenevä, kieleltään vivahteikas tarina tempaisi mukaansa. Oli hauska palata Konikummun sympaattisenerikoisten persoonien seuraan, vaikka Romisko-talon jääminen tässä kirjassa niin pieneen rooliin olikin minulle hienoinen pettymys. Riepu ja Iso riipijä on viehättävä kertomus ystävyyden syntymisestä ja siitä, kuinka tylsästä päivästä voi yllättäen tulla seikkailu.


Yleensä meillä luetaan tällaiset lastenromaanit iltasatuna luku tai kaksi kerrallaan, mutta Riipijä tuli ahmaistua pian koulunsa aloittavan esikoisen kanssa yhdeltä istumalta. Kirja koostuu varsin lyhyistä luvuista, joten uskoisin juuri lukemaan oppineenkin tarttuvan kirjaan mielellään. Sanna Sipin mustavalkokuvat paitsi täydentävät ja elävöittävät Krekelän tekstiä, myös kertovat omaa tarinaansa hauskoine yksityiskohtineen.

Katja Krekelä: Romisko

Katja Krekelä: Romisko
Kuvittanut Sanna Supi.
Gummerus 2011. Sivuja 127.
Kotimainen lastenromaani.

Ilta alkoi hämärtää. Orpana ei ollut palannut. Riepu kaatoi kuumaa vettä kuppiin ja sekoitti joukkoon kermatilkan ja lusikallisen paksua hunajaa. Mustatakki istahti pöydälle ja hörppi hopeateetä äänekkäästi ryystäen. Riepu silitti sormellaan variksen kaljua päälakea. Samalla hän vilkuili kummituskopperon avointa ovea. Kummituskissan punaiset silmät kiilsivät hämärässä. 

Kiinnostuin Katja Krekelän lastenromaanista Romisko, sillä minua kiehtovat kirjat, joissa vanha talo on tärkeässä roolissa. Kirja sopi mielestäni erityisen hyvin syksyllä luettavaksi, sillä tunnelma oli sopivan hämyisä. Romisko on vanhan tavaran puoti, "Talo täynnä aarteita", jossa asuvat Riepu ja Orpana. Talo on hieman persoonallinen: rappusten alla, kummituskirjakaapin päällä, istuu huokailee Kummituskissa, hämähäkinseiteistä päätellen talossa asuu "ahkeria hämähäkkejä", ja ajoittain talossa rokkaa nokivaris.

Romisko on lievistä puutteistaan huolimatta Rievun ja Orpanan rakas koti, jonka tavaroihinkin he ovat kiintyneet niin, että eivät meinaa saada mitään myytyä. Patruuna Polonius Pamppu uhkaa kuitenkin purkaa romutalo-Romiskon ja rakentaa sen paikalle munkkipossutehtaan - tunnuslauseenaan: "Toisinaan pienten on väistyttävä suurten tieltä." Kun ystävällinen puhe ei Pamppuun tehoa, on ystävysten ryhdyttävä vastaiskuun pelastaakseen kotinsa. Romisko on tarina ystävyydestä, kotirakkaudesta ja omien pelkojensa voittamisesta.

Kirjan asetelmasta tulee mieleen Marjatta Kurenniemen saturomaaniklassikko Onneli, Anneli ja nukutuskello (1984). Kurenniemen kirjassa Kissanmintun pikkukaupungin rauhaa järkyttää kehitys- ja rahauskoisen Ville Viksarin (vrt. Polonius Pamppu) jokea saastuttava hajuvesitehdas ja tehtaan tarpeisiin rakennettava uusi moottoritie, joka uhkaa jyrätä Tingelstiinan ja Tangelstiinan satumaisen puutarhan. Krekelän hahmot ja maailma ovat toki aivan omanlaisiaan. Onnelin ja Annelin maailma on hyvin suloinen ja siloiteltu, Romiskon rosoisempi.

Romiskossa ilahduttaa erityisesti se mielikuvituksen rikkaus, jolla Krekelä on luonut aivan omanlaisiaan, vaikeasti luokiteltavia hahmoja. Pidin myös siitä, kuinka romaanin maailmassa kirjoilla oli oma vaikutuksensa tapahtumien kulkuun. Romisko sopii monenikäisille (ääneen tai itse luettavaksi): tarinassa on pienempiin lukijoihin vetoavaa sadunomaisuutta ja sympaattisia hahmoja, mutta myös jännitystä ja vähän isommille aukeavaa huumoria. Sanna Sipin mainio, paikoin vauhdikaskin kuvitus sopii saumattomasti kirjan tunnelmaan.

Riepu hakee taisteluun innoitusta ritarikirjasta. Sanna Sipin kuvitusta kirjaan Romisko.

Kuusivuotiaan tyttäreni kommentti, kun kysyin, mitä hän piti Romiskosta (kun lukeminen oli vielä kesken): "En ole vieläkään tottunut siihen". Myöhemmin, kun kirjan lukemisesta oli jonkin aikaa: "Onko niitä Romisko-kirjoja lisää?"Jälkimmäiseen jouduin vastaamaan, että Romiskolle ei ole jatko-osia, ainakaan vielä. Joten kirjailijalle terveisiä, että hahmoissa olisi kyllä potentiaalia uusille tarinoille!

Romiskosta on kirjoittanut myös Katja Lumiomena-blogissaan.