Seita Vuorela: Karikko

Seita Vuorela: Karikko
Kuvittanut Jani Ikonen.
Wsoy 2012, 359 sivua.

En ehtinyt saada häntä kiinni. Kävi nimittäin niin, että kun olin jo saavuttamaisillani hänet, hän ihan yllättäen heittäytyi muurilta sen metsäpuoleista kaltevaa seinää pitkin ja painui kyykkyyn sammalikkoon. Kului hetki ja hän oli kadonnut metsään. Voisin unohtaa hänet, minun kannattaisi. Me lähtisimme huomenna.

Neljätoistavuotias Mitja, isoveli Vladimir ja heidän äitinsä matkaavat ikäkululla vuokra-asuntoautolla kesälomareissulle. Liikemies-isä on jossakin päin maailmaa työmatkalla, hän on läsnä muun perheen arjessa vain äidin kanssa puhumiensa, riitojen sävyttämien puhelujen välityksellä. Sekä Mitjan että Vladimirin mieltä painaa Mitjan ystävän Noelin kohtalo, se, mitä tapahtui öisellä Siilolla. Suru ja syyllisyys yritetään painaa taustalle, mutta ne nousee pintaan, painaen samalla kokijansa syvemmälle.

Mitjan perheen tarkoituksena on siirtyä nopeasti paikasta toiseen, mutta oleskelu Land's End -nimisellä leirintäalueella pitkittyy eräiden sattumusten myötä. Mitja on viivytyksestä mielissään, sillä hän on kohdannut alueella salaperäisen valkomekkoisen tytön ja tutustunut rantajengin rötösteleviin poikiin, joilla on omat salaisuutensa. Merenrantapaikalla on oma synkkä menneisyytensä; rannan asukkaat ovat joskus muinoin ryöstöaikeissa houkutelleet laivoja karille näyttämällä vääriä merkkitulia. Henkilöhahmojen menneisyys ja nykyisyys, realismi ja fantasia sekoittuvat Karikon tarinassa kiehtovalla ja hyytävällä tavalla.

Karikossa on paljon paikkojen, ihmisten ja henkilöiden tunteiden kuvausta, mutta jännite säilyy silti koko ajan. Vuorela on erityisen taitava kuvaamaan miljöitä ja luomaan tunnelmia - näitä tukee kirjassa myös Jani Ikosen mustavalkoinen valokuvakuvitus. Myös henkilöhahmoissa on syvyyttä.

Karikko ei ole helppo lukukokemus, mutta palkitseva se on. Kerronnan näkökulma, aikatasot ja tyyli vaihtelevat ja tarina riipaisee syvältä. Sanotaan, että "hyvällä kirjalla ei ole ikärajaa", mutta ala-asteikäisille en Karikkoa suosittelisi. Muuten Vuorelan romaani tulee toivottavasti löytämään mahdollisimman laajan lukijakunnan eri ikäluokista, sillä vaikka näkökulma on vahvasti nuoren, Karikon teemat ja kerronnan monivivahteisuus vaikuttavat voimakkaasti aikuiseenkin.

Karikosta on kirjoitettu myös ainakin Kirsin kirjanurkassa, Saran kirjoissa, Jokken kirjanurkassa ja Kirjavinkeissä.

Anke Wagner & Eva Eriksson: Timo ja Piko muuttavat

Anke Wagner (teksti) ja Eva Eriksson (kuvat): Timo ja Piko muuttavat
Saksankielinen alkuteos Timo und Piko ziehen um.
Lasten Keskus 2012, 26 sivua.

Timo ja Piko muuttavat on herkkävireinen kuvakirja muutoksista, ystävyydestä ja ujouden voittamisesta. Pieni poika Timo on innoissaan tulevasta muutosta Kattilalaaksoon, mutta hänen pehmokoiraystäväänsä Pikoa harmittaa. Piko ei halua muuutoksia, hänen mielestään kaikki on hyvin nykyisellään. Lelukoira kääntää kaiken uudesta asuinpaikasta kuulemansa negatiiviseksi. Piko pelkää kaikista eniten sitä, että Timo ei enää välitä hänestä, kun löytää uusia ystäviä.

Kirjassa kuvataan hyvin niitä ristiriitaisia tunteita, joita lapsessa herää muutosten edessä. Lelukoira on salaisten pelkojen ja toiveiden tulkki, mutta myös aito ystävä. Kirja rohkaisee luottamaan itseensä ja tutustumaan ennakkoluulottomasti
uusiin paikkoihin ja ihmisiin.

Pidän kovasti Eva Erikssonin kuvituksista - pidin jo lapsena. Eriksson on erityisen taitava kuvaamaan hahmojensa välistä läheisyyttä ja erilaisia tunteita. Kirjassa Timo ja Piko muuttavat myös erilaiset paikat ja ympäristöt tulevat eläviksi pienten, arkisten yksityiskohtien kautta, ilman että kuvat olisivat liian runsaita. Vaaleat värit ja hennot viivat luovat aukeamille rauhallista tunnelmaa.







Pienen sadunkuulijan kommentti: "Mä tykkään tuosta kirjasta. Haluaisin kuulla siitä jatkoa, jos sitä olisi." (Timon ja Pikon tarina jääkin kutkuttavaan kohtaan, uuden kynnykselle.)

Kirja kiertoon -keskiviikon arvonta

On jälleen kirjankierrätyskeskiviikko ja arvonnan aika! Viime viikolla tarjolla ollut kirja, Rautasydän, lähtee nimimerkille minttu47. Onnea - osoitteesi minulla jo onkin, joten laitan kirjan postiin mahdollisimman pian! (Kuvassa lähikirjastomme "yllätyspaketteja", joihin kirjastonhoitajat ovat valinneet eri kohderyhmille sopivaa luettavaa tai kirjallisuutta eri teemoista.)

Nyt en laita uutta kirjaa kiertoon, vaikka niitä kyllä hyllyssä riittäisi, sillä kohta on joulukuu ja silloin riittää postitettavaa ja touhua muutenkin. Kirja kiertoon -keskiviikko jatkuu kuitenkin taas tammikuun puolella, silloin onkin uusi vuosi ja uudet kirjat ;). Olen kokenut hieman hankalaksi arvontapostauksen ajoittamisen juuri keskiviikkoon - aina en haluaisi laittaa uutta postausta niin pian "edellisen päälle" tai jokin vastaluettu kirja haluaisi tulla kirjoitetuksi... Todennäköisesti säilytän kuitenkin keskiviikon arvontapäivänä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, säännöllisyys kunniaan! Kovin iltapainotteisiksi ovat nämä arvontapostaukset menneet, kuten muutkin bloggaukseni, sillä kirjoitan yleensä vasta lasten mentyä nukkumaan.

Joulukuuksi suunnittelin jonkinlaista blogin joulukalenteria, ja vähintäänkin osallistun Kirjabloggaajien yhteiseen joulukalenteriin, jonka kolmas luukku avautuu Sinisen linnan kirjastossa. Tuskin ihan joka päivä postaan jouluisista kirjoista joulukuussakaan, mutta ainakin lastenkirjat ja muut lämminhenkiset "hyvän mielen kirjat" painottuvat joulukuussa. Joulukuun ensimmäisenä osallistun Blogistanian Kuopus -äänestykseen, jossa valitaan bloggaajien suosikki tänä vuonna Suomessa julkaistuista lasten- ja nuortenkirjoista. Sitä ennen pitäisi ehtiä lukea vielä yksi kovasti kehuttu nuortenromaani, josko sillä olisi paikkansa pistesijoilla.

Ulkona puhaltaa pakkastuuli, toivotan lämpöistä keskiviikkoiltaa kaikille!

Torgny Lindgren: Muistissa

Torgny Lindgren: Muistissa
Minnen, suom. Liisa Ryömä.
Tammi 2012, 196 sivua.
Keltainen kirjasto 428.

Rakastettu ja tuottelias ruotsalaiskirjailija Torgny Lindgren alkaa vastahakoisesti kirjoittaa muistelmiaan, kustantajan pyynnöstä, sillä "kirjailijan muistelmat ovat aika suosittuja". Ensin kirjailija koettaa väittää, ettei hän muista mitään, ja vetoaa lopulta siihen, että muistia ei ole, on miljardeja muisteja:

Joka ruumiinosalla, sanoin, on omat muistonsa. Pikkuvarpaalla, polvilumpiolla ja korvannipukoilla. Sisäelimistä puhumattakaan. Joka rauhasella ja polyypilla. Joka solulla on omat muistonsa. Olisi valheellista ja sopimatonta liittää niitä Muistelmiin. 

Kustantaja näkee kuitenkin myyntiluvut ja Lindgrenin muistelmat merkitään päättäväisesti tulevan kauden kustannusohjelmaan. Kirjailijan ei auta kuin alkaa kertoa. ("Ja niin minä kampasin tukan ja harjasin etuhampaat ja hain kamarin komerosta pyhävaatteet. Sitten pukeuduin niin hyvin kuin osasin valkeaan paitaan ja prässättyihin golfhousuihin ja mustiin kiillotettuihin pikkukenkiin jotka olin perinyt veljiltä. Laittauduin hienoksi. Sillä tänään minä olin kirjoittava muistelmani.") Kuten arvata saattaa, tuloksena ei ole ehyt ja kronologinen kertomus, vaan moneen suuntaan versova, ilkikurinen ja salaviisas tarinoiden rypäs. Ei ole väliä, oliko Lindgren syntynyt, kun hänen kertomansa asiat tapahtuivat, hän muistaa silti - tai kenties hänen solunsa muistavat.

Lindgren kertoo persoonallisista sukulaisistaan, esimerkiksi äidinisästään, joka kirjoittaa oman perunkirjoituksensa vaikka sormet murtuvat luusyöpään ja on juuret niin syvällä Västerbottenin mullassa, että toteaa: "Koko tämän kiinteimistön täytyy ylösnousta minun kanssani. Muuten koko ylösnousemus on turhaa." Lindgrenin lapsuutta leimaa ennen muuta sairaalajakso, jossa hän joutuu sietämään lukuisia tutkimuksia ja kokeita keuhkokuume-epäilyn vuoksi, mutta löytää myös ystävän - pojan, joka ei osannut lukea, mutta osasi ulkoa Dorén Raamatun, "joka ainoan vedon, joka ikisen varjostuksen, jopa ne viivat jotka puuttuvat".

Torgny Lindgren on tarinanpunoja ja mielikuvituksen mestari jo pikkupoikana: hän sepittää elämänkohtaloita vanhoista valokuvista katsoville sukulaisilleen ja Mozart herää eloon tietosanakirjan sivuilla hänen katseensa alla. Nuorena toimittajaharjoittelijana Lindgren kiteyttää ajatuksensa kirjoittamisesta: "Jos minä alan tosissani kirjoittaa, niin kyseessä on jokin aivan muu kuin totuus. Kyse on siitä, minä sanoin juhlallisen vakavasti, että täyttää tietoisuuden tyhjät tilat." Myöhemmin, jo useita teoksia kirjoittaneena kirjailijana Lindgren haluaisi pitää puolustuspuheen allegorian periaatteelle, dystopioille, omalle hauraalle minälleen ja isoäidilleen, jonka asemesta hän kirjoittaa, kuvaamilleen viattomille ja vastenmielisille ihmisille.

Muistissa oli ensikosketukseni Lindgrenin tuotantoon. Ihastuin hänen lämpimään kerrontaansa ja hieman vinksahtaneeseen maailmaansa, jossa kohtaavat juurevat kansanihmiset ja eurooppalainen kulttuuriperintö. Lindgrenin tarinoissa on, kaikista mielikuvituksellista käänteistä ja erikoisista hahmoista huolimatta jotakin tavattoman kodikasta. Kirjailija sanoo monet asiat niin osuvasti, että tekisi mieli tehdä jatkuvasti alleviivauksia ja täyttää tämä postaus sitaatein. Tässä vielä yksi maistiainen Lindgrenin tyylistä runollisimmillaan:

Erämaan ihmiset rakastavat yksinäisyyttä, metsien hiljaisuutta, teerien kujerrusta järvien rantamilla, eristyneisyyttä muista ihmisistä, hämärän ja pimeän aikoja, seurustelua oravien ja tikkojen kanssa. Mutta he voivat myös vaeltaa peninkulmia seuraa etsien, päästäkseen istumaan vaitonaisina muiden ihmisten joukkoon. Ja he rakentavat mielellään yksinkertaiset talonsa kylän laitamille, mistä voivat nähdä keittiölamppujen loistavan iltasella. 

Muualla sanottua: Café pour les idiots, Anna Elina, Maailmankirjat, Parnasso.

Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt

Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt
Pitkä päiviä, arkisia askareita.
Karisto 2012 (2. painos), 240 sivua.

Kirjan kuvitusta: Hugo Simbergin maalaus luutamummot, 1908.

Sirkka-Liisa Rannan Naisten työt kuvaa suomalaisen naisen arkea ja tehtäviä sekä niissä tapahtuneita muutoksia sadan vuoden aikana, 1860-luvulta 1960-luvulle. Kyseisenä ajanjaksona sääty-yhteiskunta alkoi hajota, naisia koskevaa lainsäädäntöä uudistettiin, tekniikka kehittyi ja kotona tehtävien töiden rinnalle tuli naistenkin palkkatyö. Kansatieteilijä ja tietokirjailija Ranta kuvaa kiinnostavasti näitä murroksia, naisen asemaa ja askareita. Yleistajuista tietokirjaa elävöittävät runsaat autenttiset valokuvat sekä muutamat taidekuvat. Lähteinä on käytetty muun muassa vanhoja Kotieliesiä ja Marttaliiton Emäntälehtiä, joiden kirjoitukset kertovat paljon aikansa asenteista, arvoista ja naiskuvasta. Lähdeviitteitä on runsaasti, mutta ne on merkitty loppuviitteiksi, joten ne eivät häiritse lukemista.

Ranta antaa kaiken kunnian edelläkävijöille - ensimmäisille naisylioppilaille, -lääkäreille ja -kansanedustajille, mutta kirjoittaa Naisten töissä tavallisista naisista, talonpoikaisnaisista. Vaikka kaupungistumisen ja tekniikan kehityksen myötä naiset alkoivat kouluttautua ja käydä töissä myös kodin ulkopuolella, ei kotitöiden määrä juurikaan vähentynyt, sillä samaan aikaan kasvoivat paineet kodin siisteystason ja lasten kasvatuksen suhteen. Esimerkiksi pikkulapsen siistinä pitäminen helpottui vaippojen kehittyessä, ja samalla väistyi vanha ajattelutapa, että lapsen pitäisi tottua märkiin housuihin, ja pyykin määrä kasvoi. Vasta sähkönsaannin yleistyminen - joka tapahtui hyvin eri aikaan kaupungeissa ja syrjäseuduilla - helpotti työtaakkaa tuntuvasti, kun lypsykoneet ja kodinkoneet tulivat käyttöön.

Nainen saattoi maatalousyhteiskunnassa hengähtää lähinnä sunnuntaisin, muutoin hänellä piti olla "siivetä kantapäissä", sillä työtä riitti. Päivät täyttyivät muun muassa tulen tekemisestä, veden kannosta, lypsyllä käymisestä, villan karstaamisesta ja ruuan laitosta. Emännän tuli nousta ensimmäisenä ja hän pääsi viimeisenä nukkumaan. Talonemännillä oli vastuun lisäksi valtaa, mutta miniä asema oli heikko: hän joutui usein tekemään raskaimmat taloustyöt ja hän oli kaikkien käskyläisenä. Vaikka naisten vastuualuetta oli ennen kaikkea tupa ja navetta, he olivat mukana myös pelto- ja kaskitöissä. Lapsia ei maataloissa ehditty juurikaan hoitaa, vaan isot katsoivat pienempiensä perään ja vikkelimmät konttajat laitettiin reikärahiin turvaan.

Mikäli nainen ei "päässyt naimisiin" piti hänen mennä palvelukseen tai - harvemmissa tapauksissa - hankkia itselleen ammatti. Naiset saattoivat toimia sairaanhoitajina tai opettajina. Kaupungeissa naiset työllistyivät ennen kaikkea konttoreihin sihteereiksi ja kauppoihin myyjiksi. Vähitellen myös naimisissa olevien naisten ja perheenäitien työssäkäynti yleistyi (monet työläis- ja pientilojen äidit olivat tosin jo pitkään tehneet ainakin satunnaisesti töitä kodin ulkopuolella), mutta se ei suinkaan vapauttanut kodin velvollisuuksista. Mikäli nainen ei käynyt ansiotöissä, hän saattoi kuitenkin ansaita hieman omaa rahaa myymällä taloustuotteita tai käsitöitä. 1940-luvulla asenteet olivat jo muuttuneet niin, että Kotilieden mukaan "nykyajan naisen tie" on valmistautua sekä ammattiin että perhe-elämään.

Fyysisen työtaakan keventyessä naisten - ennen kaikkea perheenäitien - rooli kodin hengen luojana kasvoi. Rouvan ei sopinut tiuskia sen enempää miehelle, lapsille kuin palvelusväellekään, ja hänen tuli aina olla valmis kestitsemään vieraita. Vieraiden kanssa nautittiin tietenkin kahvia ja itse leivottua vehnästä. Kahvia pidettiin erityisesti naisten juomana, joka kuului asiaan ompeluseuroissa. Hyvän kahvin keittäminen oli kunnia-asia ja piti naisen lieden äärellä tiuhaan, sillä kahvihammasta kolotti usein.

Olen lukenut tänä syksynä kaksi romaania, joissa suomalaisten naisten työtä kuvataan erityisen elävästi: Ulla-Lena Lundbergin Jään ja Sirpa Kähkösen Hietakehdon. Rannan tietokirjaa lukiessani muistin lypsylle rientävän Mona Kummelin, mehua keittävän Anna Tuomen ja mankeloitujen, tuoksuvien lakanoiden täyttämän liinavaatekaapin äärellä puuhailevan Selma Kelon. Kuten mainitut romaanit, myös Naisten työt on kunnianosoitus naisten töille, jotka ovat olleet paitsi välttämättiä, myös usein viihtymistä lisääviä.

Kirjan kuvitusta - Valokuva Samuli Paulaharju

Petter Sairanen: Muisti on unta
Helsinki-kirjat 2012, 215 sivua.

Herätän vapaavahdin, menen perähyttiin. Laitan valon päälle. Yritän kirjoittaa, mutta se tuntuu tyhjältä. Olin ajatellut, että kaikki mitä kirjoitan ja piirrän on sinulle. Että olisit lukenut tai katsonut Lokikirjani merkinnät ja piirrokset viimeistään kuolemani kälkeen. Että olisit katsonut minua, ajatellut, muistanut. Olisit saattanut muistaa, millainen sinun isäsi oli, sillä se mikä minussa on, ilmenee Lokikirjani sivuilta, piirroksista ja kirjoituksista. En ennättänyt kuolla ennen sinua.

Petter Sairasen neljäs romaani Muisti on unta on todellista marraskuun kirjallisuutta, sillä se kertoo kuolemasta, surusta ja pimeydestä - ja silti siinä on myös valon häivähdys. Romaanin minäkertoja on kuvataitelija, joka muistelee kuollutta, mahdollisesti itsemurhan tehnyttä tytärtään Saraa. Kirja on kuin pitkä kirje tyttärelle, jolle kertoja osoittaa sanansa, jakaen pois menneen kanssa muistoja muun muassa tämän italialaissyntyisestä äidistä Dariasta, joka kuoli tyttären ollessa pieni. Kertoja muistelee tyttärensä tapoja, keskusteluja tämän kanssa, yhteistä arkea. Isän muistojen lomassa on runomuotoisia katkelmia kuolleen tyttären "Värityskirjasta". Piirtäminen ja kirjoittaminen on yhdistänyt isää ja tytärtä, ja traagista on, että isä ei saanutkaan jättää omia töitään perinnöksi tyttärelleen, vaan joutuu itse tutkimaan tämän jälkeensä jättämiä viestejä.

Tuntuu tavallaan harhaanjohtavalta puhua tästä kirjasta romaanina, sillä se on enemmänkin jonkinlainen (puolifiktiivinen) muistelma. Ylen Aamun kirjan haastattelussa Petter Sairanen toteaa, että Muisti on unta on täysin totta - kirjan sisällä, kirjan kontekstissa. Ja kuitenkin on kyse fiktiosta. Sairanen arvelee, että voidakseen kirjoittaa menetyksestä ja surusta, täytyy jotenkin tietää ja ymmärtää, mitä ne ovat. Vaikka kaikki ei olisikaan itse koettua, omakohtaisuus välittyy lukijalle. Sairanen onnistuu kiteyttämään lauseisiinsa paljon, muun muassa siitä, kuinka ilo ja tuska kietoutuvat toisiinsa.

Huoli, olla jostain huolissaan. Minusta tuntuu, että rakkaus tuo kuoleman lähelle. Tietoisuus kuolemasta tuo huolen ja huolesta kasvaa rakkaus. Ilman kuolemaa ei olisi huolta, ilman huolta ei olisi rakkautta.

Muisti on unta -romaani ei ole pelkkää surun kuvausta, vaan myös kertomusta siitä, millaista on elää luonnon rytmissä, kerätä sieniä, tervehtiä muuttolintuja, veneillä Saimaalla - "emmekä edes yrittäneet kapinoida talvea tai muita vuodenaikoja vastaan". Kertoja matkustaa myös Euroopassa, meloo Alster-joella, pyöräilee Hampurissa. Suru kulkee aina mukana, ja muistot, arkinen ja tuonilmainen sekoittuvat. Romaani Muisti on unta on kuin surun matkapäiväkirja, jonka määränpää voisi olla pimessä - mutta se on sittenkin valossa.

Mennyttä elämää ei voi saada takaisin. Mennyttä aikaa ei voi saada takaisin. Mutta siihen, mitä siinä tapahtui, ei voi kajota, se on loukkaamaton. Rakas ja kaunis on taltioitu menneeseen, se on ja pysyy turvassa. Tulevaisuus on avoin ja omalla vastuullani. Et ennustanut minun kohtaloani. Tiettävästi se on se mikä minussa on.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Minna Jaakkola, Anki ja Katri.

Lukudiplomi-haaste: Tapiiri

Hdcanis käynnisti Hyönteisdokumentti-blogissaan Lukudiplomi-haasteen, jossa suoritetaan lukudiplomi lukuvuoden 2012-2013 aikana kuin koulussa ikään. Mainiossa haasteessa on mukana varmaan jo kokonaisen koululuokan verran (kirja)bloggaajia (ja mahdollisesti heidän lapsiaan). Sinisen linnan kirjastossakin hypätään innolla mukaan! Tässä haasteen säännöt:

1. Valitse vapaasti luokkatasosi ja diplomi jonka haluat suorittaa. Pohjana suosittelen tuota Opetushallituksen Kunnaria, mutta vastaavat paikkakuntakohtaiset diplomiohjelmat hyväksytään myös. Ilmoita valintasi tämän bloggauksen kommenttiosiossa.

2. Seuraa diplominsuorituksen ohjeita. Tyypillisesti tarjolla on useita temaattisia lukulistoja joista kustakin valitaan luettavaksi yksi kirja niin että yhteensä luetaan 6-10 kirjaa.Luetuista kirjoista joko tehdään normaali bloggaus oman tyylin mukaan tai tehdään jokin diplomiohjeissa annetuista tehtävistä, tai mieluiten tietysti molemmat (kannattaa lukea ne tehtävälistat läpi, siellä on lukuisia mielikuvitusta kutkuttavia tehtäviä...)

Mahdolliset elokuvatehtävät ovat vapaaehtoisia, tällä kertaa keskitymme kirjoihin ja ajoittaisiin sarjakuviin. 

3. Haaste alkaa nyt, ja kouluvuoden mukaisesti päättyy lauantaina 25.5.2013. Tuosta viikon päästä, 1.6.2013 kevätjuhlissa jaetaan diplomit ja saatetaanpa jakaa stipendeinä myös muutama kirjapalkinto arvottuna suorittajien kesken (myös hyvällä yrityksellä pääsee mukaan arvontaan vaikkei koko diplomia saisikaan suoritettua).

Myös jo luetuilla kirjoilla voi osallistua, kunhan ne on lukenut 1.8.2012 jälkeen.

4. Jos lähipiirissäsi on lukeva lapsi, ota selvää olisiko hän kiinnostunut lukudiplomista ja onko hänen koulussaan mahdollisuutta sen suorittamiseen. 

Omaa lukemistani ohjaavat jo niin monet haasteet, teemat ja vähän kirja-alan "sesonkipyörityskin", että keskityn Lukudiplomi-haasteessa lukemaan lasteni kanssa ja samalla kannustamaan ekaluokkalaista esikoistani lukemaan itse. Valitsin siis Kunnarin kirjatarjottimista 1.-2. -luokkalaisille suunnatun Tapiirin, jonka erilaisilta kirjatarjottimilta valitsin seuraavat teokset:

Lelulaatikko - Lelut pääosassa
Tuula Kallioniemi: Tule takaisin, pikku nalle

Veijarit - Raisut kaverit
Mila Teräs: Telma ja salaisuuksien saari

Naurupulveri - Huumorikirjat
Astrid Lindgren: Minäkin tahdon kouluun 

Karvakorvat - Eläintarinat
Pija Lindenbaum: Henna ja hurjat hirvet

Kiipeilyteline - Koulumaailman jutut
Sari Peltoniemi: Kukka Kaalinen koutiellä

Satusoppa - Sadut, lorut, runot
Hannu Mäkelä: Kaksi prinsessaa

Kaukoputki - tarinoita eri puolita maailmaa ja vaikka avaruudesta
Ulf Stark: Kun isä näytti minulle maailmankaikkeuden

Vapaa haku
Tämä kirja jäi vielä mietintään

Kaikilta houkuttelevilta kirjatarjottimilta olimme tietysti lukeneet kirjoja ja joitakin niistä löytyi myös lasten omasta kirjahyllystä, mutta valitsin tähän haasteeseen - sääntöjen mukaan - niitä, joita emme olleet ennen lukeneet. Otin kirjoja vanhoilta suosikkitekijöiltä (esimerkiksi tutusta kirjasarjasta) ja sellaisilta kiinnostavilta, joihin haluan tutustua. Neljä valitsemistani kirjoista löytyi lähikirjastosta; loput aion laittaa myöhemmin varaukseen. Pidätän oikeuden vaihtaa kirjoja lennossa, mikäli jokin kirjoista ei sytytä tai vain innostumme enemmän jostakin muusta.

Aion suorittaa haasteen perinteisillä bloggauksilla, mutta niitä saattavat elävöittää valokuvat lasteni tekemistä lukudiplomitehtävistä. Kunnarin tehtäväpapereita saa tulostaa paitsi opetus-, myös omaan käyttöön, mutta todennäköisesti käytämme ihan perinteistä piirustuspaperia. 

Vaikka lasten kanssa lukeminen on osa meidän perheemme jokapäiväisiä rutiineja emmekä tarvitse niin ihanaan harrastukseen mitään lisäkannustusta, tekee lukudiplomin suorittaminen siitä jotenkin jännempää. Ties vaikka ruokahalu kasvaisi syödessä ja suorittaisimme jonkin toisenkin kirjatarjottimen tämän lukuvuoden aikana - kolmas- ja nelosluokkalaisille suunnatussa Kumi-Tarzanissa on paljon kirjoja, joita voi lukea jo nuoremmillekin ääneen. 

Mielenkiinnolla myös seuraan, mitä "Blogistanian luokkakaverit" haasteeseen lukevat! Haastetta on jo suoritettu - jopa upeita piirroksia myöten - ainakin blogeissa Lurun luvut, Luen ja kirjoitan sekä Pihin naisen elämää.

Tuntemattomat tyttökirjat -haasteen päätöskemut

Noin vuosi sitten iloitsin L. M. Montgomeryn Kilmeny of the Orchard -romaanin tulevasta suomennoksesta ja aloitin Tuntemattomat tyttökirjat -haasteen. Hauskasti nyt, haasteen päätyttyä lokakuun lopussa, on tullut tieto, että ensi keväänä ilmestyy Sisko Ylimartimon suomennos Montgomeryn romaanista Jane of Lantern Hill, nimellä Jane ja saaren kutsu (Minerva). Haasteeseen osallistuttiin suurella innolla, kiitos teille kaikille! Löysin haasteesta monia uusia lukuvinkkejä, joista haluan mainita erityisesti Helmi Krohnin Eeva-Liisan, Mary Marckin Nannan, Maria Krügerin Punaruusun aikaan ja Helga Nuorpuun Leena Lettipään. 

Nyt on päätösarvonnan ja kirjakoonnin aika. Pahoittelut, että tämä postaus antoi odottaa itseään. Kaikkien tyttökirjahaasteeseen osallistuneiden kirjoitusten linkitys tähän postaukseen otti oman aikansa, mutta oli sen arvoista: tässä upea lista bloggaajien lukemia tyttökirjoja, jotka jatkossa ovat toivottavasti vähän vähemmän tuntemattomia! (Vinkkaathan, jos listasta puuttuu jokin siihen kuuluva postaus! Ettehän pahastu postauksiinne kuuluvien tyttökirjakuvien lainaamisesta tähän?)

Tarukirjan Margit luki

Aila Meriluoto: Meidän linna
Pamela Hawken: Ann, lentoemäntä
Alli Saarentaus-Salo: Anja ja Kimmonhovin tytöt

Tarinauttisen hämärän hetket -blogin Elma Ilona luki

Salme Sadeniemi: Selevä

Maailman ääreen -blogin "Pii" luki

L. M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla 
Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain
Astrid Lindgren: Riitta-Maija keventää sydäntään sekä Kerstin ja minä

Anna J. luki (ennen bloginsa Matkalla Mikä-Mikä-Maahan perustamista)

L. M. Montgomery: Sininen linna,
Hedelmätarhan Kilmeny

Kuva: Sara

Saran kirjojen Sara luki

Mary Marck: Nanna
Maja Jäderin-Hagfors: Anneli yllättää
Raili Autiala: Viimeinen lukukausi
Kaarlo Nuorvala: Myrskytuuli
Tuomi Elmgren-Heinonen: Lottatyttö komennuksella
Lucy Maud Montgomery: Vanhan kartanon Pat,
Jane Victoria
Nämä kirjat Sara luki osana 24h-tyttökirjamaratoniaan:
Aili Konttinen: Koulun reiluin luokka
Soile Kaukovalta: Teinitytön ikkuna 
Mary Marck: Luokan merkkihenkilöitä 
Salme Sadeniemi: Pension Grunérin tytöt
Helvi Karahka: Tiina ja hänen toverinsa

Lumiomenan Katja luki

Rickhard Dubelman: Holly Hobbie kadonnutta etsimässä
Maria Kruger: Punaruusun aikaan
Rauha S. Virtanen: Joulukuusivarkaus
Jean Webster: Setä Pitkäsääri
Erich Kastner: Lisen ja Lotten salaisuus

Kuva: Katja

Vauhkon kirjat ja kirjaimet -blogin Vauhko luki

Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain
Helmi Krohn: Eeva-Liisa
L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny
Rauha S. Virtanen: Luumupuu kukkii
Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt

Kuva: Vauhko

Kirjava kukko -blogin Velma luki

Mary Marck: Luokan ikävin tyttö,
Minnan syyslukukausi ja Toverien kesken,
Luokan merkkihenkilöitä
Rauha S. Virtanen: Ruusunen

Luetut, lukemattomat blogin Liisa luki

Helen D. Boylston: Helena-sarja
Susan Coolidge: Katy koulussa
L. M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat
Merja Otava: Priska
Rauha S. Virtanen: Lintu pulpetissa

Kuva: Liisa

Lurun lukujen Luru luki:

Merja Otava: Priska

Illuusioiden Kirsi-Maria luki:

Rebekka Räsänen: Juoniemi-sarja
L. M. Montgomery: Sara ja kultainen tie sekä Sininen linna

Kuva: Kirsimaria 

Sheferijmin Aino luki:

Jean Webster: St. Ursula -koulun tytöt
Catherine Marshall: Christy
Tuulia: Kukkarannan nuorisotasavalta
Katri Savolainen: Palmikkopäinen tyttö
Helga Nuorpuu: Ruusulan tytöt II
Helga Nuorpuu: Leena Lettipää
Helga Nuorpuu: Tyttö veitikka
Helli Kaikkonen: Kun sinikeijut tulivat
Louisa M. Alcott: Jack and Jill (tämän nappasin mukaan Ainon blogista, vaikka sitä ei oltu haasteeseen ilmoitettu - kuitenkin tyttökirjaperinteen aloittajan suomentamaton lasten/nuortenkirja)

Kuva: Aino

Leena Lumi luki:

L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny,
Pat, vanhan kartanon valtiatar,
Sininen linna,
Annan jäähyväiset
Lin Hallberg: Älä pelkää, Sinttu
Catherine Marshall: Musta kahle

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus luki

Louisa M. Alcott: Naamion takana
Tytöistä parhain

Vielä yksi rivi -blogin Anna Elina luki

L. M. Montgomery: Jane Victoria

Narraviitin ee luki

Lorna Doone: Rosvolaakson tytär

Itse luin haasteen aikana vain yhden "tuntemattoman tyttökirjan", Hedelmätarhan Kilmeny Haluan kuitenkin tässä yhteydessä mainita pari muuta tuntematonta tyttökirjaa, joista olen postannut ennen haastetta, nimittäin Onneli ja Anneli -kirjoistaan tunnetun Marjatta Kurenniemen Kesälinnun, Rauha S. Virtasen Kiurut laulavat sekä Louisa M. Alcottin Sireenien alla.

Vielä kerran lämpimät kiitokset kaikille haasteeseen osallistuneille! Haasteen päätösarvonnan voitti Liisa Luetut, lukemattomat -blogista. Onnea, Liisa - palkintona on viidentoista (15) euron "lahjakortti" Tyttökirjaklassikot -verkkokauppaan. Kauppaa pyörittävä Sara Kokkonen lupasi ystävällisesti sponsoroida voittajan tilaamien kirjojen postikulut, eli koko summa on käytettävissä kirjoihin. Olen maksanut lahjakortin summan Tyttökirjaklassikoille ja ilmoittanut voitostasi Saralle, joten ei muuta kuin shoppailemaan tyttökirjoja, Liisa - mainitse vain tästä arvontavoitosta tilauksesi yhteydessä!

Lisäksi arvoin pienen yllätyspalkinnon kaikkien niiden kesken, jotka olivat lukeneet tuntemattomia tyttökirjoja viisi tai enemmän. Tässä arvonnassa onnetar suosi Vauhkoa, jolle lähtee pieni tyttömäinen yllätys. Onnea Vauhko; otan sinuun yhteyttä sähköpostitse!

Tuntemattomat tyttökirjat oli ensimmäinen emännöimäni lukuhaaste ja teidän lukijoiden ja kanssabloggaajien ansiosta antoisisa kokemus. Uudet lukuhaasteet muhivat jo mielessä, mutta sitä ennen on hyvä hetken hengähtää ja nautiskella tämän haasteen hedelmistä. Oikein ihanaa, pian alkavaa viikonloppua kaikille!

Kirja kiertoon -keskiviikko ja uusi kirja

Iltaa! On taas keskiviikko, aika kertoa viime viikkoisen kirjan tuleva omistaja ja laittaa uusi kirja kiertoon. Onnittelut arvonnan voittajalle - Kun siivet kantavat -pokkari lähtee tiiti66:lle, kunhan saan osoitteesi sähköpostiini!

Tällä viikolla pistän kiertoon Anne Leinosen ja Miina Supisen yhtestyössä kirjoittaman kepeän ja hauskan romaanin Rautasydän (Helsinki-kirjat 2011). Kansikuva on hieno, mutta valitettavasti kansipaperit ovat hukassa (tästäkin). Reilun vuoden takaisessa blogiarviossani olen luonnehtinut kirjaa "romanttiseksi jännäriksi", ja sitä se kai onkin, mutta ei kovin kylmäävä, sympaattisella tavalla kotikutoinen ja maalaiskylään sijoittuva kirja. Hesarin arvioon kirjasta pääset tästä.

Rautasydämen arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Ensi viikon keskiviikkona on taas arvonnan aika. Tämä viikko alkaa hiljalleen kääntyä kohti viikonloppua, ihanaa!

Minna Keinänen & Harri Nyman: Kissojen Suomi - Katit historian poluilla

Vladimir Punikki ja Kissojen Suomi. Kuva Henna Korkiajärvi.

Minna Keinänen ja Harri Nyman: Kissojen Suomi. Katit historian poluilla.

SKS 2012, 175 sivua.

Suomen kissakunnan historia on noin tuhatvuotinen. Tuhat vuotta kissoja! Ensimmäinen kissayksilö ilmestyi pohjan perille luultavasti rautakauden lopulla noin vuosien 800 ja 1000 jKr. välillä eli samoihin aikoihin kun suomalaiset alkoivat olla riippuvaisia viljasadoista. Miksi juuri silloin? Kissojen ja viljan välillä on muuan side, ja se on hiiri.

Syyskuussa julkaistiin Kissojen Suomi - Katit historian poluilla, yleistajuinen tietokirja suomalaiskissoista ja kissakulttuurista. Olen seurannut kirjan syntyprosessia erityisellä mielenkiinnolla, sillä Minna on ystäväni ja kuulin projektista jo idean ollessa idullaan.

Omien kissojensa (nyt jo edesmeenneen Jesperin ja edelleen mukavaa kissanelämää viettävän Justuksen) myötä suomen kielen opiskelija Minna Keinänen kiinnostui kissojen nimistä. Hän alkoi kerätä aineistoa kyselemällä kissanomistajilta heidän lemmikkiensä nimien taustoista. Tutkimuksesta syntyi kissannimigradu, jonka syntyvaiheessa Minna oli ollut sähköpostikirjeenvaihdossa muun muassa kissanluukkuja tutkineen Harri Nymanin kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin Minna otti Harriin yhteyttä ehdottaen kissakirjan tekemistä. Harri innostui ideasta, ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura otti kirjan kustannusohjelmaansa.

Ideana oli tehdä kirja nimenomaan maatiaiskissoista ja tavallisista kotikissoista, sillä rotukissoista on ilmestynyt paljon kirjallisuutta. Kissojen Suomesta ei löydy myöskään kissanhoito-ohjeita, niistäkin on omat opuksensa. Kantavana ajatuksena oli tuoda kissoihin liittyvää eri alojen tutkimusta yleisön saataville, ettei se jäisi vain arkistojen kätköihin. Loppujen lopuksi Minna ja Harri saivat kuitenkin tutkia itse kirjaa varten monia asiota, sillä aiempaa tutkimusta olikin loppujen lopuksi aika vähän. Aineistonkeruuvaiheessa kirjastot tulivat tutuiksi, ja loma- ja kyläilyreissuilla bongattiin ja valokuvattiin kissa-aiheisia paikannimiä.

Kyselin Minnalta vähän yksityiskohtia kirjan kirjoittamisesta. Noin vuodessa ideasta oli syntynyt valmis kirja - millaisella aikataululla ja työnjaolla kirja syntyi? Minna kertoi Harrin vastanneen pääasiassa kirjan historiaosuuksista, itse hän keskittyi nykyajan kissailmiöihin. Kirjan tyylistä haluttiin tehdä yhtenäinen, joten Minna ja Harri kommentoivat ja muokkasivat toistensa tekstejä, ja myös kustannustoimittaja oli tiiviisti mukana prosessissa. Kevät meni aineistonkeruussa ja suunnittelussa, kesällä kirjoitettiin ja hiottiin tekstejä ja syksyllä päästiinkin jo nauttimaan kirjamessuhumusta painotuoreen kirjan tiimoilta.

Kurkistus kissanluukusta. Kuva Jori Kallio.

Millainen tuo valmis kirja sitten on tällaisen, kissojen suhteen aika tietämättömän lukijan silmin? Vaikka en tosiaan kissoja harrastakaan, niin kirjassa oli paljon myös minulle - kulttuurihistoriaa, kurkistus Kalevalan sivuille ja populaarikulttuurin kissoihin. Kirjassa kerrotaan muun muassa siitä, milloin, mistä ja miten kissat tulivat Suomeen, millaista on tupa- ja millaista navettakissan elämä sekä miten kissat näkyvät maalaustaiteessa, kirjoissa ja elokuvissa. Kissojen Suomi esittelee myös kissamaisia paikannimiä, kissojen lempinimiä ja muutamia "kissatapauksia" kuten maailmankuulun Vladimir Punikin sekä luostarikissa Tsaari Pörri Ensimmäisen. Aiheiden runsaus on toisaalta kiinnostavaa, mutta monien asioiden käsittely jää pintaraapaisuksi - monta kertaa lukiessani mietin, että tästä olisin halunnut kuulla lisää! 

Minua kiinnostivat kirjassa erityisesti kielen, kirjallisuuden ja taiteen kissat. Oli hellyyttävää lukea, kuinka Edith Södergranin ystävä Hagar Olsson kuvasi runoilijan suhdetta kissaansa: "Kun hän puhui rakastamansa kissan kanssa, ei hän puhunut kissan kanssa, vaan vertaisensa kanssa, persoonallisuuden kanssa, mystisen olennon kanssa, jonka nimi oli Nonno, ja jonka omaperäinen mielikuvituselämä ihastutti häntä." Kiehtovista kissamiljöistä jäi mieleeni Lintulan luostari, josta kerrottiin Minnalle monta kissatarinaa - kirjaan pääsi hymyilyttävä kertomus Pörri-kissasta, joka luuli itseään kenties tsaariksi...

Kissojen Suomi on hauskasti kirjoitettu ja runsaasti kuvitettu kirja, jossa monien eri tieteenalojen kissatutkimusta on popularisoitu onnistuneesti. Vielä pitää kiitellä kirjan kaunista ulkoasua, joka on graafikko Emmi Kyytsösen käsialaa, samoin kuin sisäsivuilla seikkaileva musta kissahahmo.

Minna Keinänen, Justus ja Harri Nyman. Kuva Jori Kallio. (Kirjan takakannen kuvitusta)

Kissojen Suomesta on kirjoittanut myös Jenni S. Koko lailla kirjallisesti -blogissaan. Kissojen Suomen Facebook-sivuille pääset tästä. 

Terhi Rannela: Kirjoita nuorille

Terhi Rannela: Kirjoita nuorille
BTJ (nyk. Avain) 2010, 136 sivua.

Jos nuortenkirja olisi kartta, tämän kirjan tarkoitus on ottaa haltuun ainakin sen pääilmansuunnat.

Terhi Rannelan Kirjoita nuorille on kirjoitusopas, katsaus nuortenkirjan ominaispiirteisiin ja kurkistus muutaman tunnetun ja tunnustetun kotimaisen lasten- ja nuortenkirjailijan tavoitteisiin, työtapoihin ja ajatuksiin. Kirja rakentuu pääasiassa kirjailijahaastattelujen varaan, ja haastateltavien kokemukset ja Rannelan heille antamat pienet kirjoitustehtävät lomittuvat Rannelan omiin näkemyksiin ja aihepiirien avauksiin. Kirjan tyyli on rento ja jutusteleva, ja se sopisi mielestäni paitsi nuorille kirjoittaville, myös nuorille kirjoittajille. Kirjassa pyritään antamaan virikkeitä omaan kirjoittamiseen muun muassa pienten harjoitustehtävien avulla. Rannela saa kirjoittamisen kuulostamaan hyvin houkuttelevalta:

Varaa lähelle muistiinpanovälineet, jokin tarkoin valittu ja inspiroiva muistikirja tai vihko tai avaa uusi tiedosto. Miten olisi mukillinen kaakaota, teetä tai kahvia? Ehkäpä joku maukas keksi siihen päälle?

Kiinnostuin kirjasta alunperin Paulan ja Saran innostuneiden bloggausten pohjalta ja nyt, lasten- ja nuortenkirjallisuuden ollessa muun muassa Finlandia Juniorin (ja tietenkin Blogistanian Kuopuksen!) ansiosta pinnalla niin valtamediassa kuin blogikeskusteluissakin, muistin käydä hakemassa kirjan kirjastosta. Keskustelu genrerajoista on saanut minut miettimään, mikä tekee kirjasta nuortenkirjan, ja ilokseni aihetta avattiinkin Rannelan kirjassa jonkin verran. Rannela kuvaa nuortenkirjaa sateenvarjoksi,  jonka alle mahtuu useita erilaisia kirjallisuudenlajeja fantasiasta heppakirjoihin.

Nuorissa, kuten muissakin ikäryhmissä, on hyvin erilaisia lukijoita - 12-vuotias voi innostua niin humoristisesta futiskirjasarjasta kuin Dostojeskistakin - mutta nuortenkirja-termi ja jonkinlaiset ikäsuositukset puoltavat silti paikkaansa (kurkkaa myös Hyönteisdokumentti-blogin tämänpäiväinen postaus siitä, mitkä asiat nuortenkirjoissa vetävät puoleensa erästä aikuislukijaa, mitä puolestaan vieraannuttavat). Rannelan haastattelemat kirjailijat määrittelivät nuortenkirjan olevan muun muassa "teos, joka kertoo nuoria koskettavista asioista" (Mila Teräs) ja "väline läheisyyteen ja alustus keskusteluun" (Esko-Pekka Tiitinen) ja kirjaksi, "joka antaa [nuorelle] lohtua ja elämänuskoa"

Itse en lukenut teininä juurikaan varsinaisia nuortenkirjoja. Opittuani lukemaan ahmin ensin Neiti Etsiviä sekä Viisikkoja ja muita Enid Blytonin kirjoja. Sitten rakastuin tyttökirjoihin ja niiden jatkoksi eräänlaisiin "aikuisten tyttökirjoihin", kuten Jane Austenin romaaneihin. Aloin lukea nuortenkirjoja ensimmäisen lapseni ollessa vauva, varmaankin siksi, että nuortenkirjahyllyt olivat kirjastossa sopivasti lastenkirjojen vieressä. Luin tuolloin ensimmäistä kertaa pitkän linjan nuortenkirjailijaa Tuija Lehtistä, ja jäin hetkeksi koukkuun hänen Laura-sarjaansa. Luin myös melko tuoreeltaan Salla Simukan Kun enkelit katsovat muualle ja Minuuttivalssi -teosparin, ja pidin niistäkin. Mila Teräksen Sininen huone oli ihana. Erityisen vaikutuksen tekivät Marja-Leena Tiaisen koskettavat nuortenromaanit Rakas Mikael ja Poistui kotoaan. Terhi Rannelan kirjassa haastatellaan kaikkia edellä mainittuja kirjailijoita, ja oli hauska kuulla joidenkin teosten taustoista.

Rannelan kirjan erityinen ansio on sen keskustelevuudessa: siinä ei anneta valmiita vastauksia, tiukoista säännöistä puhumattakaan, vaan nostetaan esille erilaisia tapoja tehdä nuortenkirjallisuutta. Mila Teräkselle tärkeää on kieli, Seita Parkkola (nyk. Vuorela) peräänkuuluttaa värikästä kerrontaa juonivetoisuuden rinnalle ja toivoo, että "kirja olisi kirjoittajansa eikä lajityyppinsä näköinen". Ehkä koskettavin lainaus kirjassa on kirjailija Marja-Leena Lempiseltä, joka kirjoittaa:

Päähenkilöään on aina rakastettava. Kerron tarinaa rakastamisen kautta. Ainakin kirjan kirjoittaja rakastaa lukijaa ja päähenkilöä, jos ei kukaan muu. Toivottavasti pystyn välittämään tunteeni lukijalle; että edes kirjan lukemisen ajan joku todella välittää hänestä. 

Nuorille kirjoittamisen ohella Rannelan kirjassa puhutaan paljon myös nuorten lukemisesta. Suomalaisen kirjavinkkauksen äiti Marja-Leena Mäkelä kertoo työstään lasten ja nuorten lukuinnon herättäjänä ja kirjailijat kertovat lukumuistoistaan - muun muassa siitä, kuinka kirjastotäti epäsi nuorelta lukijalta Jalna-kirjat, jotka äiti onneksi lainasi ja toimitti tyttärelleen. Kirjasta löytyvät myös kahden nuortenkirjatutkijan, Ismo Loivamaan ja Päivi Heikkilä-Halttusen "15 kotimaista nuortenkirjaklassikkoa" -listat, joista löytyi paitsi pari vanhaa suosikkiani, myös muutama uusi kirja lukulistalleni.

Jos nuortenkirjan kirjoittaminen ja kirjailijan työ kiinnostaa, kannattaa pistää lukulistalle paitsi tämä kirja, myös Terhi Rannelan blogi sekä usean lasten- ja nuortenkirjailijan yhteisblogi Grafomania.

Jane Clarke & Jane Massey: Pikku Ritari menee kouluun

Jane Clarke (teksti) ja Jane Massey (kuvat): Pikku Ritari menee kouluun
Mäkelä 2012.

Koulun aloitusta ja ekaluokkalaisen elämää käsitellään monissa mainioissa kotimaisissa lastenkirjasarjoissa, kuten Mila Teräksen Telma-, Tuula Kallioniemen Karoliina- ja Konsta- sekä Timo Parvelan Ella-kirjoissa. Kuvakirjoja aiheestä ilmestyy ymmärrettävästi vähemmän, sillä kouluikäiset kuuntelevat tai lukevat itse mielellään jo vähän pidempiä tarinoita. Ensimmäisestä koulupäivästä ja koulun aloituksen herättämistä tunteista voi kuitenkin kertoa myös pienen, kuvakirjan kehyksiin mainiosti sopivan tarinan. Hienoja kotimaisia kuvakirjoja koulunaloitusteemalla ovat ainakin Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin Kuono kohti koulua sekä Johanna Venhon ja saman kuvittajan herkkä ja moniulotteinen Otto loikkaa ojan yli.

Koulun alkamisessa on kyse suuresta muutoksesta aiempaan, ja yhden näkökulman tähän muutokseen tarjoaa Jane Clarken ja Jane Masseyn kuvakirja Pikku Ritari menee kouluun. Pikku Ritari ja hänen paras ystävänsä Pikku Lohikäärme aloittavat koulun - mutta, kuten joskus oikeassakin elämässä, he eivät pääse samaan kouluun. Erityisen hankalaa on se, että Pikku Lohikäärme käy koulua yöllä ja ehtisi leikkiäkin enää vain pimeällä, kun Pikku Ritarin pitäisi olla unten mailla. Ystävykset keksivät ongelmaan oman ratkaisunsa, mutta silloin törmäävät aikuisten ja lasten maailmat toisiinsa...

Pikku Ritari menee kouluun on satu, joka kertoo enemmän ystävyyden voimasta kuin varsinaisesta koulun aloituksesta tai koulunkäynnistä. Koska kyseessä on käännöskirja, arvelen, että kirja kertoo pikemminkin leikkikouluun menosta tai ylipäätään kulttuurista, jossa koulu aloitetaan aiemmin kuin meillä Suomessa. Moni ekaluokkalainen kokee varmasti kirjan lapsellisena, ja otollisinta kohderyhmää kirjalle ovat varmaankin noin 2-5 -vuotiaat. Oma ekaluokkalaiseni kuitenkin rakastaa edelleen lukea kuvakirjoja pidempien kirjojen rinnalla, ja kirjan tarina sekä kuvitutus miellyttivät häntä. Minustakin kuvitus on tavannomaisuudestaan ja hahmojen yksinkertaisuudesta huolimatta kaunis pehmeine linjoineen ja utuisine värimaailmoineen.

Heikki & Elli-Alina Hiilamo: Isän kirjeitä tyttärelle

Heikki & Elli-Alina Hiilamo: Isän kirjeitä tyttärelle
Into 2012, 177 sivua.

Ennen kuin alat lukea kirjeitäni haluan pyytään anteeksi. En voi sille mitään, että välillä puhun isänä ja välillä tutkijana, välillä yksityisestä ja välillä yleisestä näkökulmasta. Perhepolitiikan tutkijana noita rooleja on vaikea erottaa toisistaan. 

Tutkimusprofessori, toimittaja ja tietokirjailija Heikki Hiilamo (s. 1964) kirjoittaa kirjemuodossa tyttärelleen muistoja tämän lapsuudesta - kun toimittaja-isä ja pappiäiti elivät ruuhkavuosia, tekivät töitä ja koettivat pitää viisilapsisen perheen arjen pyörimässä - ja näkemyksiään perhepolitiikasta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Tytär Elli-Alina Hiilamo (s. 1991) vastaa joihinkin kirjeisiin lyhyesti, mutta pääasiassa tämä on isän kirja, josta tyttären osuudet olisi voinut jättää pois kokonaisuuden juurikaan kärsimättä. Se, että Heikki Hiilamo osoittaa sanansa tyttärelleen, tuo kuitenkin kirjaan henkilökohtaisemman vivahteen ja suuntaa sen katsetta muistoista tulevaisuuteen: millaisia ratkaisuja tytär tulee tekemään parisuhteessa, perhettä perustaessaan ja työelämässä?

Elli-Alinan kirjeet lähinnä toistavat Heikin kirjoittamaa omasta näkökulmastaan, mutta se, miten aikuistunut lapsi näkee lapsuutensa, on yhtä kaikki kiinnostavaa. Elli-Alina ei valitettavasti juurikaan kommentoi sitä, millaista oli kasvaa perheen toiseksi vanhimpana lapsena tai ainoana tyttönä, mutta kertoo hieman niistä tunteista, joita isän uppoutuminen töihinsä odotetulla kesämökkireissulla herätti. Tytär on enemmän äänessä silloin, kun puhutaan koulunkäynnistä ja opiskelusta. Sekä Heikki että Elli-Alina kertovat omat kokemuksensa opettajasta, jonka rohkaisu ja positiiviset odotukset kantoivat pitkälle, ja muistelevat vuoronperään Elli-Alinan vaihto-oppilasvuotta Yhdysvalloissa.

Hiilamoiden perhe eli varmaankin Elli-Alinan lapsuudessa ja nuoruudessa niin sanottua "tavallista hyvää arkea", mutta toki perheessä on ollut heikot kohtansa ja sokeat pisteensä, kuten kaikilla. Isä tuntee syyllisyyttä siitä, että hän on ollut työnsä ja omien projektiensa vuoksi poissaoleva - fyysisesti tai henkisesti - ja asettanut joskus oman viihtymisensä pienen lapsen turvallisuuden edelle kohtalokkain seurauksin. Hiilamo, ja tytärkin, arvelevat isän jättäneen liian paljon vastuuta kotitöistä ja lapsista äidin kontolle, vaikka ei papin puolisona olekaan voinut välttää tilanteita, joissa on läsnä ainoana aikuisena.

Loppujen lopuksi ongelmat ovat kuitenkin hyvin keskiluokkaisia. Harmittaa, kun soittotunnit ovat jääneet urheiluharrastusten jalkoihin, tai kun suureen omakotitaloon on kertynyt vuosien myötä niin paljon tavaraa, että muuttoraivaus vie tolkuttoman paljon aikaa. Kiire ja uupumus ovat pääosin seurausta siitä, että halutaan edetä uralla ja pitää kiinni tietystä elintasosta - vaikka Hiilamo kertoo joutuneensa kerran asioimaan myös toimeentulotukiluukulla, mikä oli myöhempien työtehtävien kannalta opettavainen kokemus.

Hiilamot kirjoittavat myös muun muassa tupakkateollisuudesta, Steiner-koulusta, yksinhuoltajuudesta, toimittajan työstä ja erilaisista yhteiskunnallisista ongelmista. Lähes jokaisen kirjeen sisäisessä pienessä tarinassa on "happy end" - se on sympaattista, mutta toistuessaan hieman puuduttavaa. Teoksessa ei ole samanlaista rohkeutta puhua vaikeistakin asioista kuin Armas Alvarin ja Matilda Katajamäen Kirjeitä lapsiperheestä -teoksessa (Edita 2008), ja Isän kirjeitä tyttärelle onkin enemmän leppoisa hyvän mielen kirja ja sarja pintaraapaisuja sosiaali- tai koulutuspoliittisiin aiheisiin kuin mikään kovin syväluotaava teos perhesuhteista.

Hiilamoiden kirjassa on jotain samaa kuin Riina Katajavuoren kolumneista ja muista lyhyistä kirjoituksista kootussa Perhehytissä. Tyyli on jutusteleva ja lämmin. Parhaat oivallukset eivät synny maailmanpolitiikkaa syleilevistä pohdinnoista, vaan arkisista muistoista.

Kirja kiertoon -keskiviikko: arvonta ja uusi kirja

Viime viikon arvonnassa onnisti nimimerkkiä minttu47. Onnittelut, laitahan minulle sähköpostilla osoitteesi niin pääset nauttimaan Kirsti Ellilän Ristiaallokon lukemisesta!

Tällä viikolla laitan jakoon kirjan, jota en ole itse lukenut: Sheryl Woodsin Kun siivet kantavat. Voitin sen joskus Ahmun arvonnassa tai visailussa, ja kirjasta voikin lukea lisää Ahmun Vinttikamarissa-blogista. Varsinaisia lukemisen jälkiä en pokkarissa näe (esim. niitä "lukemisryppyjä" selkämyksessä), mutta noin vuoden hyllystä toiseen pyörineenä se ei ole enää täysin priimakunnossa (esim. yhdessä kulmassa pientä kulumaa). Ihan hyvässä iskussa kuitenkin. Kirja on ns. "kioskipokkari" ja kuuluu Harlekiinien Silk-sarjaan. Takakansi lupaa seuraavaa:

He ovat Serenityn kuumin puheenaihe...
Jeannette Brioche oli ollut mukana perustamassa Kulmakylpylää. Lopulta hän oli löytänyt Serenitystä paljon enemmänkin kuin vain työpaikan. Hän oli löytänyt hyviä ja rakkaita ystäviä, jollaisia oli kaivannut koko elämänsä ajan. Mutta uudet ystävätkään eivät saaneet häntä tekemään sovintoa vanhempiensa kanssa. Hän ei pystynyt edes kertomaan, miksi hän oli katkaissut välinsä vanhempiinsa.

Hänellä ei enää ollut juhlamieltä. Kun Serenityn vuotuinen festifaali lähestyy, ystävät ylipuhuvat Jeannetten osallistumaan kaupungin juhlakomitean ideointityöhön. Jeannette huomaa heti, että ystävät yrittävät saattaa hänet yhteen Serenityn uuden kaupunginjohtajan Tom McDonaldin kanssa, joka vastaa juhlasuunnittelusta vaikka suhtautuu juhliin vielä ynseämmin kuin hän. Miten kaksi kyynikkoa muka onnistuisi loihtimaan Serenityn suurimmat perhejuhlat?

Sitten juhlavalot syttyvät puihin ja lämmin tunnelma valtaa jokaisen kaupunkilaisen. Juhlien odotus ja ilmassa leijuva romantiikka saavat myös Jeannetten ja Tomin näkemään menneisyyden ihan uudessa valossa ja kääntämään katseensa kohti tulevaisuutta. Ehkä elämässä on sittenkin taikaa...

(Kirjassa on 413 sivua suhteellisen isolla printillä.)

Arvontaan voi siis osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Osallistumisaikaa on viikko. Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden parhaasta kotimaisesta, käännöskirjasta sekä lanukirjasta!

Blogistanian vuoden 2012 palkintokilpailut

Kirjablogistit valitsevat jälleen vuoden parhaat kirjat. Joulukuun alussa valitaan 

Blogistanian Kuopus, eli ensimmäisitä kertaa mukana ovat myös lasten- ja nuortenkirjat. 
Tammikuun alussa valitaan Blogistanian Finlandia ja helmikuun alussa Blogistanian 
Globalia.

Blogistanian Kuopus 2012

Blogistanian Kuopus on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä kilpailu, jossa 
nostetaan esiin bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa lauantaina 1.12.2012 klo 10. Tulokset julkaistaan maanantaina 3.12.2012 klo 20.

Blogistanian Kuopusta emännöi Saran kirjat. Kilpailujulistus julkaistaan Saran kirjoissa 15.11. klo 10.00.

Blogistanian Finlandia 2012

Blogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa keskiviikkona 2.1.2013 klo 10. Tulokset julkaistaan saman päivän iltana klo 20.

Blogistanian Finlandiaa emännöi Sallan lukupäiväkirja. Kilpailujulistus julkaistaan Sallan lukupäiväkirjassa 15.11. klo 10.00.

Blogistanian Globalia 2012

Blogistanian Globalia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa perjantaina 1.2.2013 klo 10. Tulokset julkaistaan maanantaina 4.2.2013 klo 10.

Blogistanian Globaliaa emännöi Kirjava kammari. Kilpailujulistus julkaistaan Kirjavassa kammarissa 15.11. klo 10.00.

Osallistumisohjeet

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä kirjat ja kirjoittanut niistä omaan blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan kirjan listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Kilpailujen voittaja on kirja, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.