Timo Parvela ja Jari Sinkkonen: Kouluun!
Ekaluokkalaisen vanhemmille.
Wsoy 2011. 207 sivua.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja lastenkirjailija, entinen luokanopettaja Timo Parvela ovat kirjoittaneet "vanhempien aapisen" koulutulokkaiden isille ja äideille. Kouluun!-kirjassa käsitellään koulunaloitusta niin lapsen kuin vanhempienkin näkökulmasta ja valotetaan myös opettajan työnkuvaa. Kirja antaa paitsi käytännön vinkkejä onnistuneeseen koulutiehen myös taustatietoja lapsen kehityksestä ja iänmukaisista tarpeista.
Sinkkonen ja Parvela ovat minulle kirjoittajina tuttuja lähinnä Meidän perhe -lehden kolumneistaan, jälkimmäinen myös Hilma-kirjoistaan. Sinkkoseltakin olen muistaakseni lukenut jonkin tietokirjan ja miellän hänet ennen kaikkea poikien ja rauhallisemman arjen puolestapuhujaksi. Molempien tyyli Kouluun! -teoksessa on henkilökohtainen, kansantajuinen ja paikoin huumorin sävyttämä. Ennen kaikkea tekstistä kuultaa lasten arvostaminen ja ymmärtäminen.
Jari Sinkkonen kirjoittaa erityisesti lapsen psyykkisestä ja sosiaalisesta kehityksestä. Lastenpsykiatrina hänellä on luonnollisesti paljon tietoa ja kokemusta erilaisista psykologisista ja neurologisista häiriöistä, mutta hän peräänkuuluttaa kasvattajilta maalaisjärkeä, jottei jokaista vilkasta tai levotonta lasta diagnoisoitaisi ADHD:ksi. Ensin tulee selvittää esimerkiksi, saako lapsi riittävästi unta ja liikuntaa tai onko perheessä riitoja tai huolia. Häiriöt ovat aina seurausta perimän ja ympäristön (johon kuuluu perheen ohella myös päivähoito ja koulu sekä muu yhteiskunta) yhteisvaikutuksesta.
Sinkkosen oma kansakoulu- ja oppikoulu-ura sijoittuu 1950- ja -60 -lukujen taitteeseen, mikä antaa hänen kirjoituksillee ajallista perspektiiviä. Muun muassa lapsen psykologisen kehityksen ymmärtäminen ja opettajankoulutus ovat kehittyneet noista päivistä, mutta toisaalta lasten levottomuus on lisääntynyt yhteiskunnan ja perhe-elämän rytmin muuttuessa hektisemmäksi ja viriketulvan kasvaessa.
Timo Parvela käsittelee ennen kaikkea koulumaailman yleisiä käytäntöjä, opettajan roolia sekä kodin ja koulun yhteistyötä. Kuten Sinkkonen, Parvelakin palaa omiin koulumuistoihinsa, mutta kertoo myös kokemuksistaan omien kouluikäisten lastensa vanhempana. Parvelan tekstiä elävöittävät nauruhermoja kutkuttavat sitaatit hänen Ella-kirjoistaan, joihin haluan jossain vaiheessa lasten kanssa tutustua (ei ehkä kuitenkaan ennen esikoisen koulun aloitusta, sillä koulusta saattaa saada kirjojen perusteella harhaanjohtavan boheemin kuvan!).
Kirjassa käsitellään koulunkäynnin sosiaalisten ja psykologisten puolten lisäksi jonkin verran myös opetuksellisia sisältöjä, ennen muuta lukemaan oppimista. Vaikka ekaluokkalaisen luku- ja kirjoitusläksyt saattavat tuntua vanhemmista naurettavan helpoilta, on heidän tärkeä auttaa lastaan omaksumaan läksyjenteon rutiini. Sujuva lukemaan oppiminen ei myöskään ole itsestäänselvyys kaikille lapsille: Lukutaito tuntuu itsestään selvältä kun sen hallitsee, mutta se on mutkikas prosessi. Lukeminen edellyttää puheen rakenteiden hahmottamista, äänteiden pitämistä mielessä ja niiden yhdistämistä. Puhutun kielen sanat pitää oppia liittämään visuaalisiin kirjainsymboleihin, ja kirjaimet ja niiden yhdistelmät taas takaisin äänteisiin. Muutamalla prosentilla lapsista on lukivaikeuksia (joilla ei ole yhteyttä lapsen älykkyyteen), mutta näiden vaikeuksien diagnosoinnin ja tukitoimien kehittyessä monen lapsen koulutie on tullut helpommaksi ja itsetunto välttynyt samanlaisilta kolauksilta kuin aiempien sukupolvien koululaisilla.
Yksi keino tukea lapsen lukemaan oppimista jo ennen koulun alkua on lukea hänelle ääneen sekä antaa hänelle lukevan aikuisen malli (tämä koskee erityisesti isiä, koska poikien lukutaito on keskimäärin tutkitusti heikompi kuin tyttöjen ja lukuharrastus vähäisempää). Lukemisen taito syntyy motivaation kautta, ja motivaatio syntyy, kun lukija oivaltaa tarinoiden lumon. Monet opettajat kertovat osaavansa jo hetken tutustumisen jälkeen osoittaa luokasta ne lapset, joille on kotona luettu kirjoja. Näiden lasten sanavarasto on laajempi ja kyky kuunnella, keskittyä ja ymmärtää ohjeita on usein parempi kuin niiden, joille kirjat ja tarinat eivät ole tuttuja. Pelkkä tarinan rakenteen tunteminen on tärkeää, sillä se auttaa lasta hahmottamaan ajallista ja kausaalista jatkumoa myös omassa elämässään.
Kouluun!-teos kannustaa vanhempia olemaan kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, arvostamaan opettajan työtä, puuttumaan esille tuleviin ongelmiin (esimerkiksi koulukiusaamiseen) rohkeasti mutta provosoitumatta sekä ennen kaikkea tukemaan lapsensa tervettä itsetuntoa oppijana ja kouluyhteisön toiset huomioivana jäsenenä. Kirjaa voi suositella erityisesti isille, sillä kirjoittajien (jotka ovat itsekin isiä) humoristinen ja konstailematon tyyli uppoaa varmasti heihinkin.
