Maarit Verronen: Hiljaiset joet
Aviador 2018, 177 sivua.
Suljin laitteen ja ojentauduin nukkumaan. Mietin vielä hetken, mitä kaikkea meille yhä jätettiin kertomatta. Mutta se ei valvottanut minua pitkään.
Maarit Verronen on vanha suosikkini kotimaisten proosakirjailijoiden joukossa. Ainakin Keihäslintu, Luolavuodet sekä Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä ovat aikanaan tehneet syvän vaikutuksen, mutta vuosiin en ole tainnut lukea kirjailijalta mitään – ehkä ihan siksikin, että hän ei ole pitkään aikaan julkaissut. Hiljaiset joet osui silmiini kirjaston uutuushyllyssä ja ahmaisin sen lokakuisena lauantaina, pääosin pihalla istuskellen ja harvinaisesta syksyn lämmöstä nauttien. Hiljaiset joet tempaisi mukaansa, eleettömään mutta vahvaan virtaansa.
Verrosella on taito kirjoittaa erikoisista asioista kuin ne olisivat tavallisia. Verronenhan on toiselta ammatiltaan tähtitieteilijä, ja se näkyy tässä romaanissa, jossa Maa tuhoutuu ”kosmiseen rypistyksen” seurauksena ja vain harvat voivat selvityä.
Romaanin kertoja on keski-ikäinen Lia, joka on ottanut hoiviinsa viisi rajantakaiselta kriisialueelta pelastautunutta lasta. Lapset saavat uudet, symbolisilta kaikuvat nimet: River, Heather, Stella, Frost ja Neve. Vanhinta, nimellään kirjan nimeen assosioituvaa Riveria lukuun ottamatta lasten persoonallisuuksia ei juuri kuvata: he ovat reipas, rauhallinen, joustava ja vaihtuviin olosuhteisiin sopeutuva joukko. Lia näyttäytyy moraalisesti suoraselkäisenä, suvaitsevaisena, rauhallisena ja lasten parasta ajattelevana ihmisenä kaaoksen keskellä. Ennen kuin kaikki alkoi hajota, Lia kulki joenvartta edes takaisin tehden tiedusteluja ja keräten virrasta käyttökelpoista tavaraa.
Lukiessani mietin, että Hiljaiset joet on dystopia, mutta luettuani romaanin loppuun ajattelen, että se on yhtä lailla utopia. Se on yhtä lailla tarina ihmisen itsekkyydestä, ahneudesta ja pahuudesta kuin rohkeudesta, pyyteettömydestä, älykkyydestä ja sopeutuvaisuudesta. Toteavan tyylin ja teknisten yksityiskohtien kuvauksen läpi hohkaa lämpö ja toivo.
Helmet-lukuhaaste, kohta 34: Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta.
