Katja Krekelä: Romisko
Kuvittanut Sanna Supi.
Gummerus 2011. Sivuja 127.
Kotimainen lastenromaani.
Ilta alkoi hämärtää. Orpana ei ollut palannut. Riepu kaatoi kuumaa vettä kuppiin ja sekoitti joukkoon kermatilkan ja lusikallisen paksua hunajaa. Mustatakki istahti pöydälle ja hörppi hopeateetä äänekkäästi ryystäen. Riepu silitti sormellaan variksen kaljua päälakea. Samalla hän vilkuili kummituskopperon avointa ovea. Kummituskissan punaiset silmät kiilsivät hämärässä.
Kiinnostuin Katja Krekelän lastenromaanista Romisko, sillä minua kiehtovat kirjat, joissa vanha talo on tärkeässä roolissa. Kirja sopi mielestäni erityisen hyvin syksyllä luettavaksi, sillä tunnelma oli sopivan hämyisä. Romisko on vanhan tavaran puoti, "Talo täynnä aarteita", jossa asuvat Riepu ja Orpana. Talo on hieman persoonallinen: rappusten alla, kummituskirjakaapin päällä, istuu huokailee Kummituskissa, hämähäkinseiteistä päätellen talossa asuu "ahkeria hämähäkkejä", ja ajoittain talossa rokkaa nokivaris.
Romisko on lievistä puutteistaan huolimatta Rievun ja Orpanan rakas koti, jonka tavaroihinkin he ovat kiintyneet niin, että eivät meinaa saada mitään myytyä. Patruuna Polonius Pamppu uhkaa kuitenkin purkaa romutalo-Romiskon ja rakentaa sen paikalle munkkipossutehtaan - tunnuslauseenaan: "Toisinaan pienten on väistyttävä suurten tieltä." Kun ystävällinen puhe ei Pamppuun tehoa, on ystävysten ryhdyttävä vastaiskuun pelastaakseen kotinsa. Romisko on tarina ystävyydestä, kotirakkaudesta ja omien pelkojensa voittamisesta.
Kirjan asetelmasta tulee mieleen Marjatta Kurenniemen saturomaaniklassikko Onneli, Anneli ja nukutuskello (1984). Kurenniemen kirjassa Kissanmintun pikkukaupungin rauhaa järkyttää kehitys- ja rahauskoisen Ville Viksarin (vrt. Polonius Pamppu) jokea saastuttava hajuvesitehdas ja tehtaan tarpeisiin rakennettava uusi moottoritie, joka uhkaa jyrätä Tingelstiinan ja Tangelstiinan satumaisen puutarhan. Krekelän hahmot ja maailma ovat toki aivan omanlaisiaan. Onnelin ja Annelin maailma on hyvin suloinen ja siloiteltu, Romiskon rosoisempi.
Romiskossa ilahduttaa erityisesti se mielikuvituksen rikkaus, jolla Krekelä on luonut aivan omanlaisiaan, vaikeasti luokiteltavia hahmoja. Pidin myös siitä, kuinka romaanin maailmassa kirjoilla oli oma vaikutuksensa tapahtumien kulkuun. Romisko sopii monenikäisille (ääneen tai itse luettavaksi): tarinassa on pienempiin lukijoihin vetoavaa sadunomaisuutta ja sympaattisia hahmoja, mutta myös jännitystä ja vähän isommille aukeavaa huumoria. Sanna Sipin mainio, paikoin vauhdikaskin kuvitus sopii saumattomasti kirjan tunnelmaan.
 |
| Riepu hakee taisteluun innoitusta ritarikirjasta. Sanna Sipin kuvitusta kirjaan Romisko. |
Kuusivuotiaan tyttäreni kommentti, kun kysyin, mitä hän piti Romiskosta (kun lukeminen oli vielä kesken): "En ole vieläkään tottunut siihen". Myöhemmin, kun kirjan lukemisesta oli jonkin aikaa: "Onko niitä Romisko-kirjoja lisää?"Jälkimmäiseen jouduin vastaamaan, että Romiskolle ei ole jatko-osia, ainakaan vielä. Joten kirjailijalle terveisiä, että hahmoissa olisi kyllä potentiaalia uusille tarinoille!
Romiskosta on kirjoittanut myös Katja Lumiomena-blogissaan.
