Sari Malkamäki: Viisas vaimo

Sari Malkamäki: Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita.
Otava 2011, 190 sivua.

Valokuvasta emme puhuneet. Kun olin tajunnut, mistä oli kysymys, olin ensin ruvennut nauramaan pelkästä ällistyksestä, sitten soperrellut jotain hehkuvin poskin. Markus oli nostanut kätensä torjuvasti, lähtenyt kivikasvoisena eteenpäin kuin olisi odottanut bongaavansa minut jokaisesta kuvasta. (Novellista "Viisas vaimo")

Olen lukenut, vuosia sitten, Malkamäen novellikokoelmat Tiikerikakku ja Toinen kattaus, ja hiljattain novellimaisesti rakentuvan romaanin Urheat pienet naiset. Uusin teos Viisas vaimo on taattua Malkamäkeä: tiivistä kerrontaa arjen ja ihmissuhteiden kipupisteistä. Kuten kirjan alaotsikko ilmaisee, kaikki novellit kertovat avioliitosta - mutta niin eri näkökulmista, että en välttämättä olisi tajunnut yhteyttä. Kertojina on naisia ja miehiä, pettäjiä ja eronneita, nuoria ja vanhoja.

Novelli Informaatiokatkos on kenties kokoelman dramaattisin, ja tarinan käänteet yllättivät ainakin minut. Varakeksit kertoo kipeän eleettömästi suurista asioista, peilaten syntymää ja kuolemaa. Novellissa Puristus  pitkästä julkaisutauosta kärsivä kirjailija suunnittelee avioliittoromaania oman katkeran avioeronsa raunioille, mutta isoäidin velvollisuudet saavat hänen ajatuksensa äkkiä uusille urille. Kokoelman niminovellin juonenkulku on ehkä hieman kliseinen, mutta novelli on silti vaikuttava, liikuttavakin.

Paljon ei näistä kymmenestä, melko lyhyestä novellista voi sanoa, ettei pilaisi muiden lukukokemusta. Suosittelen kokoelmaa niin novellikammoisille kuin genren vannoutuneille ystävillekin.

Kirjan ovat lukeneet myös Mari A. ja Minna.

Sari Malkamäki: Urheat pienet naiset

Sari Malkamäki: Urheat pienet naiset
Otava 2004. 176 sivua.

Neljä nelikymppistä naista, Hanna, Outi, Tuula ja Vappu, elävät kukin omaa elämäänsä, tuskaillen kuka yksinäisyyden, kuka turhautumisen, kuka syyllisyyden tunteiden kanssa. Naiset ovat olleet aikoinaan luokkatovereita, mutta eivät ole olleet toistensa kanssa vuosiin tekemisissä - paitsi Hanna ja Outi, jotka ovat kohdanneet hiljattain sattumalta ja kahvitelleet. Itsekin naimisissa oleva Hanna on aloittanut suhteen Outin miehen kanssa, mutta yrittää olla empaattinen Outin soitellessa hänelle tuskaisia puheluita vauva-arjen keskeltä. Tuula opettaa ruotsia yläasteella, seuranaan kaksiossaan vain yläkerran asunnosta kuuluvat fuusiojatsin sävelet. Vappu on eronnut toimittaja, joka kaipaa vapautta ja irrottautumista lähiön rivitaloasunnosta - kunhan teini-ikäiset kaksospojat lentävät pesästä.

"Urheiden pienten naisten" elämän seuraaminen olisi ollut kiinnostavaa ihan sellaisenaan, mutta Malkamäki on lisännyt tiiviiseen romaaniinsa koukun, joka liittyy naisten yhteiseen menneisyyteen. Yhdessä viidennen tytön, Paulan, kanssa he ovat nyrhineet kynsisaksilla irti koulutoverinsa Ruususen pitkän letin. Ruusunen on muuttanut Saksaan jo vuosia sitten ja lähestyy sieltä yllättäen Vappua kirjeitse: Onko letti vielä tallessa? Nainen on menettänyt hiuksensa syöpähoidoissa ja haluaisi teettää peruukin nuoruuden hiuksistaan. Vappu aloittaa naisten välisen soittoringin, jonka tarkoituksena on löytää kadonnut letti - onko se lentänyt aikanaan roskikseen vai säilyttääkö joku sitä kuin voitonmerkkiä?

Olen lukenut Malkamäeltä aiemmin ainakin kaksi novellikokoelmaa, Tiikerikakku ja Toinen kattaus. Malkamäen kieli on nautittavan yksinkertaista ja silti paljonpuhuvaa. Pidin Urheista pienistä naisista ehkä edellämainittuja novellikokoelmiakin enemmän, sillä romaanimuodossa henkilöt tulivat lähemmäs kuin lyhyissä novelleissa, ilman että ilmaisun tiiviys olisi kärsinyt.

Ilselän Minna luonnehtii novellikokoelman Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita Malkamäkeä Suomen Carol Shieldsiksi. Vertauksessa on perää, vaikka Malkamäen kerronta on huomattavasti tiiviimpää, ehkä myös satuttavampaa. Shieldsin kerrontaa värittää aina vähintäänkin ripaus huumoria, Malkamäen huumori on niukempaa ja tummasävyisempää, ja paikoin sitä ei löydä tekstistä hakemallakaan. Ihmisten raadollisuus ja itsekkyys tulee hyvin esille, mutta henkilöitä ymmärtää kuitenkin, sillä he elävät omien haavojensa ja haasteidensa puristuksissa.

Mutta kun oli hetken hiljaa, sillä ei ollutkaan enää väliä, se oli vain jotakin opeteltua. Oikeasti hän halusi Sampon vain olevan häntä varten, edes ne kaksi tuntia ennen kuin kummankin piti mennä. Hän halusi vain halun rajattomuuden, ei arjen ahtaita lokeroita. Ja kuitenkin jälkimmäiset olivat heti mielessä, kun ruumis oli tyydytetty. 

Osallistun kirjalla Sonjan lukuhetkien Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haasteeseen, kategoriaan Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset 2000-luvulla.