Kari Levola (toim.) Kirjailijan työmaat. Tammi 2007.
Teokseen kätkeytyneet tunteet ja asiat laajenevat kuin joki järveen ja järvi mereen. Tähän laajenemiseen, joka kirjan alla on näkymättömissä, perustuu osaltaan se, että lukijat voivat vastaanottaa kirjan. Lukijoitten omat näkymättömät meret liikkuvat kohti kirjailijan omaa näkymätöntä. (Riitta Jalonen: "Kirjoihin sidotut", artikkelikokoelmassa Kirjailijan työmaat)
Kirjailijan työstä lukeminen on usein lähes yhtä kiehtovaa kuin kaunokirjallisuuden lukeminen, varsinkin silloin, kun kirjailija puhuu omalla äänellään. Kari Levolan toimittamassa artikkelikokoelmassa Kirjailijan työmaat omaa kirjailijantaivaltaan käyvät läpi Laila Hirvisaari, Hannele Huovi, Riitta Jalonen, Jari Järvelä, Markku Kaskela, Riina Katajavuori, Anita Konkka, Mari Mörö, Kai Nieminen, Sami Parkkinen, Markku Ropponen, Helena Sinervo, Eira Stenberg, Juhani Syrjä, Ilpo Tiihonen ja Tuula-Liina Varis. Esittelen tässä muutaman artikkelin, jotka jäivät erityisesti mieleeni.
Laila Hirvisaari on kirjailija, jonka painosmääriä ja lukijasuosiota monet kirjailijat varmaan kahdehtivat, mutta artikkelissaan "Kirjoittamisen vuodenajat" Hirvisaari valottaa menestyskirjailijan elämän nurjia puolia. Hirvisaaren teoksia on arvioitu lehdissä suhteellisen vähän, ja silloin kun niitä on arvioitu, usein nihkeästi. Apurahoista Hirvisaari ei ole juuri päässyt nauttimaan, vaan jokainen penni on omalla kirjoitustyöllä ansaittu. Uran alkuaikoina jopa huhuttiin, että Hirvisaaren aviomies olisi kirjoittanut hänen kirjansa! En ole Hirvisaaren (aiemmin Hietamies) kirjoja lukenut, mutta aion joskus tutustua ainakin hänen Karjala-aiheisiin romaaneihinsa.
Riina Katajavuori kirjoittaa "Minä, raha ja nakit" -artikkelissaan: Kirjailijan työ ei voi olla jatkuvaa voitosta voittoon juoksemista. Tarvitaan tyhjiä vuosia, epätietoisuutta, kahvilan ikkunaan tuijottamista, turhuuden tunnetta, Siperianreissuja, silmäpusseja. Sitten taas jonakin päivänä työ alkaa sujua. Välitila kirjojen välissä on tuskallista, eikä tilannetta helpota se, että kirjoja voi julkaista oikeastaan vain syksyllä, ellei halua niitä tulkittavan välitöiksi. Minulle läheisin Katajavuoren kirja on romaani Lahjat, mutta olen lukenut myös Kerttu ja Hannu -runokokoelman, jota edeltänyttä runokriisiä ja sen purkautumista Katajavuori kirjoituksessaan kuvaa: Yhtäkkiä tiesin taas, miten minun tuli kirjoittaa, mistä kivusta ammentaa. [-- --] Kun löysin aiheen, tematiikan, kaikki muu seurasi perässä. Kieli, tunnelma, sävy, runojen ilmanala, niiden lämpötila, kuuloaistimukset, rakenne. Minun ei enää tarvinnut miettiä, onko runoudella merkitystä.
Tuula-Liina Variksen artikkeli "Yksin ja yhdessä, syrjässä ja seassa" kuvaa nimensä mukaisesti sitä, kuinka Varis katseli kirjailijaelämää ensin sivusta nuoruudenavioliitossaan runoilija Pentti Saarikosken kanssa. Saarikoskella oli tyrmäävä vaikutus kirjoittamiseeni, se loppui kerta kaikkiaan. -- -- Hänen lahjakkuutensa nujersi minut. Vai mitä siinä tapahtui? Selvää nimittäin oli sekin, että tärkein tehtäväni oli huolehtia Pentin työolosuhteista. Hänelle kuuluin kirjoittaminen, minulle kaikki muu. Kunnioitan Variksen asennetta, mutta olen todella iloinen, että hän rohkaistui (avioeron jälkeen) kirjoittamaan ja julkaisemaan muutakin kuin toimittajantyöhönsä (jota Varis pitää kirjoittajakoulunaan) liittyviä tekstejä. Yöpöydälläni odottaa Variksen novellikokoelma Muotokuvamaalarin tytär.
Riitta Jalosen kuvaus kirjailijantyöstä artikkelissa "Kirjoihin sidotut" kuvaa vaikuttavasti kirjoittamisen pakkoa: ennen kuin Jalonen julkaisi esikoisteoksensa, hän ei vuosiin saanut unta ellei ensin "tehnyt päässään kirjoitusta". Jalonen korostaa kirjoitustyön yhteyttä kirjailijan tunteisiin, asioihin joita hänen täytyy oman sisimpänsä tähden käsitellä, "sitoa kirjoihin". Kirjat pesevät ikkunoita kirkkaammiksi kohti kirjailijan sisintä ja kohti omaa minää. Joillekin asioiden ja tunteiden kohtaaminen ja tunnistaminen voi olla vahvistavaa, joillekin niin musertavaa että he eivät kestä tätä työtä. Toinen jää ihmettelemään sen edessä mitä teki, toinen tietää välähdyksenomaisesti. Vaikutuin Jalosen tekstistä niin, että aion pian tutustua myös hänen kaunokirjalliseen tuotantoonsa.
Kaiken kaikkiaan Kirjailijan työmaat on antoisa kirja niille, jotka ovat kiinnostuneita kirjailijantyöstä joko kirjoittamisen harrastajina tai innokkaina lukijoina. Kirjassa käsitellään erityisesti kirjailijan toimeentuloa, kirjoitustyön puitteita ja arjen haasteita sekä kirjailjan asemaa julkisuudessa. Kaikki artikkelit eivät kiinnostaneet minua ihan yhtä paljon, mutta kokoelmasta on toki mahdollista kuoria vain kermat päältä ja lukea vaikka vain suosikkikirjailijoiden tekstit tai sellaiset, joiden näkökulma eniten koskettaa.
Osallistun tällä kirjalla myös Paulan Kirjallista elämää -haasteeseen.
Polkuja eteenpäin (katso myös yllä oleva linkki)
Suvi Ahola: Tietokone ja silityslauta
Ritva Haavikko (toim.) Miten kirjani ovat syntyneet -sarja
Hannu Raittila: Kirjailijaelämää
Antti Tuuri: Kuinka kirjoitan romaanin?
Mika Waltari: Aiotko kirjailijaksi; Kirjailijan muistelmat; Neljä päivänlaskua
Tykkään kovasti näistä kirjailijoiden "miten minusta tuli minä" -jutuista. Täytyypä tutustua tähänkin, kiitos kun esittelit! Joitakin vuosia sitten Antti Tuurin ihan kokonainen teos kirjailijan työstä oli mulle tosi merkittävä.
VastaaPoistaRiitta Jaloselta olen lukenut lastenkirjoja, Tyttö ja naakkapuu -trilogian. Minusta aivan mahtava. Oletko lukenut tytöillesi? Mietin joskus, toimiiko se lapsille lainkaan. Ainakin aikuinen ymmärtää tekstin hienoja sivusävyjä.
Kiitos lukuvinkistä, Laura, täytyypä etsiä tuo Tuurin teos. Minun pitikin taas tehdä teemaan sopiva kirjalista postauksen loppuun, mutta unohdin.
VastaaPoistaTosiaan, olenhan minä nuo Jalosen ja Kristiina Louhen kuvakirjat lukenut, koko trilogian. Se on upea! Lisäksi ollaan luettu tyttöjen kanssa Aatos ja Sofia samoilta tekijöiltä. Viimeksi mainittu sopii ehkä parhaiten perheen pienimmille ja on valoisampi aiheeltaankin.
Kiitos, Pienen mökin emäntä tästä! Ehdin vasta nyt kommentoimaan. Messut ja muu elämä ovat häirinneet blogielämää :-)...
VastaaPoistaErittäin kiinnostava kirja, pistän varmasti luettavien kirjojen joukkoon. Jo tästä postauksestasi sain paljon. Variksen Kilpikonna ja olkimarsalkka olisi myös kiinnostava, ja se nousi mieleen nyt postauksesi myötä.
Tuo Lauran mainitsema Antti Tuurin kirja olisi varmasti myös antoisa... ehtisipä kaikki :-)!!
Kiva kun löysit tämän, Paula! Uskon, että kirjailijaksi aikoville tässä kirjassa on hyvää "arjen viisautta". Kunpa minäkin ehtisin joskus tuon Olkimarsalkan ja Tuurin kirjan!
VastaaPoista