Joulukalenterin luukku 21: Urpon ja Turpon joulu

Hannele Huovi (teksti) ja Jukka Lemmetty (kuvat): Urpon ja Turpon joulu.
Tammi 2006, 94 sivua.

- Eniten täällä tarvittaisiin aikaa, Urpo sanoi. Karhut makasivat kirjahyllyllä katselemassa isän ja äidin säntäilyä. Kortteja ja paketteja piti juoksuttaa postiin, ostoksilla oli käytävä, ja kun kaikki ruoat ja herkut oli vihdoin raahattu kotiin, oli unohdettu ostaa jotain pientä ja välttämätöntä, esimerkiksi teippi tai suola. Silloin oli taas juostava kulmakauppaan. 

- Mistä voi ostaa aikaa? Kysyi Turpo.

- Ei aikaa kannata ostaa. Aikaa saa ihan ilmaiseksi, Urpo sanoi. - Minulla ainakin on aikaa maata kaikessa rauhassa. 


Kesken joulunaluskiireiden on hyvä istahtaa alas ja kuunnella, mitä Urpolla ja Turpolla on sanottavana hermojen menettämisestä (niitä on vaikea etsiä, jos ei tiedä, miltä hermo näyttää), stressistä (se on jotain kimaltavaa, jota käytetään iltapuvussa) ja piparkakkutalosta (sille ei ole myönnetty rakennuslupaa). Joulusiivous ei miellytä lelukarhuja, sillä imuri pitää kauheaa meteliä ja autio lastenhuoneen lattia on niille kauhistus. Aikuisten touhutessa hiki hatussa Urpo ja Turpo löytöretkeilevät jouluisten mausteiden perässä (ne antavat ihanaa tuoksua myös ikkunanpesuveteen), viettävät pikkujoulua, jossa on "pikkuisen mukavaa" ja pelkäävät Hannu ja Kerttu -noidan asettuneen asumaan piparkakkutaloon.

Kirjailija Hannele Huovin ja kuvittaja Jukka Lemmetyn jo klassikoiksi muodostuneet hahmot, Urpo ja Turpo, ovat kerrassaan riemastuttavia kavereita. Viime aikoina meillä on luettu ennen kaikkea tavutettuja Urpo ja Turpo -kirjoja, mutta joulun alla vähän pidempi Urpon ja Turpon joulu. Aikuisetkin nauravat ääneen Urpon ja Turpon tohotukselle ja karhumaiselle tavalle katsella maailmaa ja jouluhössötystä. Suosittelen joulukiireidenkin keskellä pysähtymään tämän tai jonkin muun hyvää mieltä tuovan kirjan äärelle. Kannattaa myös ottaa vaarin Urpon selviytymisstrategiasta: jos on ikävä olo, yksi piparkakku lohduttaa kummasti.

Paketti oli suuri. Se ei liikahtanutkaan, kun Molla yritti nostaa sitä. 

- En minä raaski. Noin nätti paketti, Molla sanoi. 

Hän käveli paketin ympäri ja tutki sitä joka puolelta. Lopulta hän kuitenkin kiipesi avaamaan rusetin, repi käärepaperin paketin ympäriltä ja avasi varovasti laatikon kannen. 

- Hyvää joulua, rakas Molla-Maija! Huusivat Urpo ja Turpo ja hyppäsivät laatikosta. He halasivat ja rutistivat Mollaa ja antoivat hänelle märkiä karhunpusuja. 

Oli jouluaamu. Molla-Maija, Urpo ja Turpo olivat hyvin onnellisia. Kaikkien sydän tuntui pehmeältä ja joulunlämpöiseltä. 

Joulukalenterin luukku 20: Vuoden parhaat tietokirjat

Kirjablogit äänestivät hiljattain vuoden parhaasta lasten- ja nuortenkirjasta, tammikuussa äänestetään parhaasta aikuisten kaunokirjallisesta teoksesta ja helmikuussa päästään valitsemaan käännöskirjasuosikkia. Tietokirjallisuudesta ei kirjablogistaniassa äänestetä, sillä tietokirjoista blogataan suhteellisen vähän - tai ainakin hajonta on hyvin suurta. Tietokirjallisuus-termin alle mahtuu hyvin monenlaisia kirjoja keittokirjoista jäkäläoppaiden kautta elämäkertoihin. Itse olen blogannut lähinnä niin sanotusta asiaproosasta, esimerkiksi elämäkerroista.

Koska olen lukenut tänä vuonna muutamia todella hienoja asiaproosateoksia, haluan nostaa niitä esille. Lukemani tietokirjat käsittelevät lähinnä (kulttuuri)historiaa ja kirjallisuutta, ja näiden aihealuiden tieto- ja tiedekirjat, elämäkerrat ja muistelmat ovatkin mielestäni parasta kirjallisuutta heti kaunokirjallisuuden jälkeen. Tässä siis suosikkini vuonna 2012 julkaistuista tietokirjoista (tekijän sukunimen mukaan aakkostettuna), lainaukset ovat linkkien takaa löytyvistä blogiarvioistani:

Katarina Eskola: Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin. Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1911-1920 (Wsoy)

"Monia tärkeitä avaimia Enäjärvi-Haavion persoonaan jäisi kuitenkin puuttumaan ilman tytönpäiväkirjojen sydänsuruja ja unelmia. Juuri tyttövuosien ihastumisten myötä Elsalle kypsyi varmuus siitä, että hän haluaa yhdistää (tutkijan)uran ja perheen, elää tasa-arvoisessa liitossa sielunkumppanin kanssa."

"Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin tarjoaa vähintään kolme näkökulmaa: nuoren Elsa Eklundin, hänen tyttärensä Katarina Eskolan ja painetun teoksen lukijan, joka voi heijastella Elsan kokemuksiin ja tuntoihin omia muistojaan ja perhe- ja sukuhistoriaansa. Minulle tällaiset kulttuurihistorialliset teokset ovat "inspiraatiokirjallisuutta", joka herättää halun lukea ja tutkia lisää aihepiiristä. Onneksi hyllyssäni odottaa Enäjärvi-Haavion pariskunnan 1920-lukua valaseva Kahden, josta voin seurata Elsan elämäntarinaa ja kehitystä eteenpäin."

Monika Fagerholm & Martin Johnson: Meri. Neljä lyyristä esseetä (Teos)

"Ennen kuin aloin lukea Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin yhteisteosta Meri, en ollut kuullutkaan sellaisesta tekstilajista kuin lyyrinen essee. Fagerholm ja Johnson varoittavat teokset esipuheessa, että termi "kuulostaa runollisemmalta kuin onkaan", mutta ainakaan minä en joutunut pettymään. Meren neljä lyyristä esseetä ovat juuri sellaista tekstiä, mitä rakastan lukea: assosioivaa, moniin suuntiin haarautuvaa, moniin pohjateksteihin viittaavaa ja henkilökohtaista. Lyyriset esseet ovat eräänlaisia hybridejä, sekoituksia faktaa ja fiktiota."

Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Vuosi elämästä. (Tammi)

"Mazzarellan lukeminen on rauhoittavaa, tekstin rytmi on juuri rauhallisen aamiaishetken rytmiä, jossa ajatukset kulkevat sivupoluille ja juuri näiltä harharetkiltä löytyy jotakin tärkeää. Vaikka Mazzarella kirjoittaa myös kipeästä myllerryksestä, joka hänen ihmissuhteissaan tapahtuu, Ainoat todelliset asiat ei ole töhryinen paljastuskirja. Monet asiat jätetään kertomatta, ja nekin mitä kerrotaan, kerrotaan mazzarellamaisen pienieleisesti ja tyylikkäästi. Lopulta parisuhdekuviot ovat kirjassa melko pienessä roolissa, enemmän Mazzarella palaa niihin aiheisiin, joista on kirjoittanut jo aiemmissa kirjoissaan: eläkkeellä olemisen taitoon, hoivatyön ja ihmisten kohtaamisen tärkeyteen, keskusteluun, identiteettiin ja kirjallisuuteen."

Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt. Pitkiä päiviä, arkisia askareita (Karisto)

"Kansatieteilijä ja tietokirjailija Ranta kuvaa kiinnostavasti näitä murroksia, naisen asemaa ja askareita. Yleistajuista tietokirjaa elävöittävät runsaat autenttiset valokuvat sekä muutamat taidekuvat. Lähteinä on käytetty muun muassa vanhoja Kotieliesiä ja Marttaliiton Emäntälehtiä, joiden kirjoitukset kertovat paljon aikansa asenteista, arvoista ja naiskuvasta. Lähdeviitteitä on runsaasti, mutta ne on merkitty loppuviitteiksi, joten ne eivät häiritse lukemista."

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu (Wsoy)

"Ruuskan monipuolinen, sujuvasti etenevä elämäkerta sai minut toden teolla kiinnostumaan Marja-Liisa Vartion päiväkirjoista, joita on ilmestynyt miniä Anna-Liisa Haavikon toimittamina ja Art Housen kustantamana kolme nidettä, Ja sodan vuosiin sattui nuoruus, Nuoruuden kolmas näytös sekä Lyhyet vuodet. Myös Vartion runoihin haluan ehdottomasti tutustua. Aikakauden kirjallisesta elämästä kiinnostuneille Ruuskan teoksen lähdeluettelo tarjoaa runsaasti polkuja, joita lähteä seuraamaan."

Kirsi Vainio-Korhonen: Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa (Wsoy)

"Ujostelemattomia voi suositella sekä niille, jotka ovat haluavat tietoa erityisesti kätilöntyöstä tai suomalaisten synnytyskäytäntöjen historiasta, mutta myös yleisemmin 1700-luvun arjesta ja yhteiskunnasta kiinnostuneille. Kuva varhaismodernista Ruotsi-Suomesta ja naisten asemasta varmasti monipuolistuu kirjan myötä."

Näiden lisäksi haluan mainita Maarit Leskelä-Kärjen, Anu Lahtisen ja Kirsi Vainio-Korhosen toimittaman artikkelikokoelman Kirjeet ja historiantutkimus. (SKS) Se on ilmestynyt jo viime vuoden puolella, mutta sain tietää kirjasta tänä vuonna. Lainasin kirjan ensin kirjastosta, mutta päätin pian ostaa sen omaksi, sillä haluan palata kirjan kiinnostaviin artikkeleihin ja lukea niitä ajan kanssa. Olen lukenut kirjaa pikku hiljaa, kirjoitan kirjasta luultavasti enemmän tänne kun olen lukenut sen kokonaan. Kirjassa kerrotaan muun muassa kirjailija Helmi Krohnin ja säveltäjä Erkki Melartinin kirjeystävyydestä, Gyldenstolpe-perheen latinankielisestä kirjeenvaihdosta, Elvi Sinervon vankilasta sisarilleen lähettämistä kirjeistä ja Kyllikki Villan saamista lukijakirjeistä.

Kuten tässä postauksessa jo mainitsin, pidän kirjekokoelmien, elämäkertojen ja (mikro)historiallisten teosten lukemisesta, ja on kiehtovaa lukea tutkimustyöstä sellaisten teosten takana. Kirjeet ja historiantutkimus kertoo kiehtovasti paitsi kirjeistä lähteinä ja tutkimusaineistona, myös ihmisistä, aikakaudesta ja ihmissuhteista niiden taustalla.

Sitten vielä vähän muuta: Kiitos kaikille, jotka kerroitte (tyttö)kirjallisista suosikkiahahmoistanne tämän postauksen kommenteissa tai omassa blogissanne (ainakin Liisa on listannut samastumiskohteitaan blogissaan). Lupaukseni mukaan arvoin kaikkien kommentoijien kesken suklaata, ja onnetar suosi Johannaa Just a little bit -blogista. Onnittelut, laitatko ehtiessäsi minulle s-postissa osoitteesi ja vinkkiä suklaamieltymyksistäsi (tummaa, vaaleaa, valkoista...)! (Tyttökirjavisailuun voi muuten vielä vastailla täällä.)

Jos joku ei ole vielä kurkannut Kirjabloggaajien joulukalenteria tänään, niin kannattaa rientää Kirjainten virtaan lukemaan noin kolmenkymmenen suomalaiskirjailijan lukuvinkit joululomalle!

Joulukalenterin luukku 15: Mimmi Lehmän ja Variksen iso kirja

Juijja Wieslander (teksti) ja Sven Nordquist (kuvat): Mimmi Lehmän ja Variksen iso kirja
Stora boken om Mamma Mu och Kråkan, suom. Pirjo Santonen ja Terhi Leskinen.
Mäkelä 2012, 184 sivua.

Rakastettavat koheltajat Mimmi Lehmä ja Varis ovat saaneet oman "juhlakirjan", kullansävyisiin kansiin kootun kokoelman tarinoita, runoja ja lauluja. Osa tarinoista on ilmestynyt aiemmin suomeksikin kuvakirjoina, mutta osa materiaalista on päässyt nyt ensi kertaa kansien väliin. Kirjan esipuheessa kirjailija Juijja Wieslander kertoo, että Mimmi Lehmän hahmo sai alkunsa erään lapsen lausahduksesta: "Ajattele, jos lehmät tekisivät samoja asioita kuin mekin. Miten hassua se olisikaan!" Mimmi ja Varis vaikuttivat alunperin Ruotsin lastenradiossa 1980- ja 90-luvulla, ja myöhemmin ne pääsivät seikkailemaan kuvakirjojen sivuille, Viiru ja Pesonen -kirjoistaan tutun Sven Nordquistin piirtäminä.

Mimmi Lehmästä ja Variksesta tykkäävät meidän perheessä sekä lapset että aikuiset, ja sarjan kirjoja on luettu paljon - blogiini olen kirjoittanut viime vuonna kirjasta Mimmi Lehmä lukee (tätä ei kokoelmateoksessa ole, sen sijaan siitä löytyy samaa aihepiiriä sivuava lyhyempi tarina "Mimmi Lehmä kirjastossa"). Meillä nautittiin ennen kaikkea kuvitettujen kertomusten lukemisesta, riippumatta siitä, oliko tarina luettu aiemmin yksittäisestä kirjasta vai ei. Lorutkin luettiin, mutta ne eivät innostaneet niin paljon kuin tarinat. Lauluista saavat varmasti enemmän irti ne, jotka osaavat soittaa ja lukea nuotteja - ja opettelun tueksi kirjan lopusta löytyykin kitarasoinnut.

Kirjasta löytyy myös nyt ajankohtainen Mimmi Lehmän ja Variksen joulu. Sven Nordquist on minusta - Ilon Wiklandin, Maija Karman ja Virpi Pekkalan ohella - yksi armoitetuista joulun kuvittajista. Nordquistin joulukuvissa on tunnelmaa, mutta myös arjen rosoa, huumoria ja kodikasta sekamelskaa.

Mimmi Lehmän ja Variksen joulussa Varista harmittaa talven kylmyys ja pimeys. Kun Varis kuulee Mimmiltä joulun olevan aivan lähellä, se alkaa paniikissa kääriä kasaan lahjapaketteja - itselleen. Varis pelkää, että hän ei muuten saa yhtään lahjaa. Itse itselle annettu tavaravuori ei kuitenkaan, yllätys yllätys, tee onnelliseksi. Paras lahja on muuta kuin tavaraa, ja sen ovat valmistaneet ystävät, rakkaudella.

Kaiken tohelluksen jälkeen Mimmi Lehmä ja variskin rauhoittuvat joulun viettoon. Suuri kuusi on saanut kynttilät, ystävä on lähellä, lunta tupruttaa hiljaa.

Joulukalenterin luukku 14: Kirjallisia kaksintaisteluja

Muun muassa blogeissa Antiaikalainen, Täällä toisen tähden alla, Hyönteisdokumentti ja KirjAntila on järjestetty kirjallisia kaksintaisteluja, ja tartunpa tähän hauskaan meemiin minäkin. Jotkut bloggaajat valitsivat taisteluparit satunnaisotannalla, minä laitoin vastakkain samantapaisia / saman aikakauden kirjailijoita tai joissain tapauksissa kirjailija-aviopareja, kuten Jaana Tuolta toisen tähden alta teki.

Zachris Topelius vai J. L. Runeberg? Topelius.

J. L. Runeberg vai Fredrika Runeberg?

Aleksis Kivi vai August Ahlquist? Kivi.

Emily Bronte vai Anne Bronte? Anne Bronte.

Anne Bronte vai Charlotte Bronte? Charlotte.

Charlotte Bronte vai Jane Austen? Lähes mahdoton valita, mutta jos on pakko, valitsen Austenin. Ehkä.

Louisa M. Alcott vai F. H. Burnett? Alcott.

Louisa M. Alcott vai Lucy Maud Montgomery? Montgomery.

Anni Blomquist vai Ulla-Lena Lundberg? Oikeastaan en haluaisi verrata näitä kahta ahvenanmaalaiskirjailijaa, molemmat ovat kirjoittaneet koskettavia, hienoja teoksia. Mutta jos pakko olisi valita (ja nythän on pakko!), niin Ulla-Lena Lundberg.

Anni Swann vai Otto Manninen? Anni Swan.

Paul vai Siri Hustvedt? Siri Hustvedt.

Paul Auster vai Ian McEwan? Ian McEwan.

Aila Meriluoto vai Lauri Viita? Meriluoto.

Maeve Binchy vai muut lämminhenkisen hömpän kirjoittajat? Maeve Binchy

Johan Bargum vai Joel Haahtela? Bargum.

Julian Barnes vai Johan Bargum? Edelleen Bargum.

Anne Tyler vai Carol Shields? Shields.

Jean-Paul Sartre vai Simone de Beauvoir? Beauvoir.

Gaute Heivoll vai Per Petterson? Heivoll, koska en ole vielä lukenut Pettersonia - mutta aion kyllä!

Olli Jalonen vai Riitta Jalonen? Riitta Jalonen - ja sama perustelu ja hurskas aikomus kuin edellisessä!


Haastan kaikki kynnelle kykenevät (kirja)bloggaajat haastamaan haluamansa kirjailijat kaksintaisteluun - tätäkin listaa saa halutessaan kopioida ja varioida. Hyvää viikonloppua kaikille!

Markku Karpio: Mun isäni on avaruusmies

Markku Karpio: Mun isäni on avaruusmies
Tammi 2012, 170 sivua.

Jari ajaa melkein kiinni rantakallioon. Mun tekisi mieli hypätä maihin ja mennä seisomaan hetkeksi linjataulun vieteen. Jos olisi tullut kamera mukaan, niin Jari voisi ottaa musta samanlaisen kuvan kuin isästäkin. Isällä olisi ikuinen kesä ja mulla ikuinen talvi.

Markku Karpion varhaisnuortenromaanin kertoja, kaksitoistavuotias Aleksi matkustaa Fyrön majakkasaarelle serkkunsa Jonnin luo joulukuun ajaksi. Aleksin isä on kuollut vähän yli vuotta aiemmin (tätä ei mielestäni sanota suoraan missään kohtaa kirjassa, mutta se käy varsin selväksi - kirjan nimi tulee selityksestä, jonka Jonni keksii Aleksin isän poissaololle). Kotona äiti on itkuinen ja uusi miesystävä Mika ärsyttää Aleksia pelkällä olemassaolollaan. Kun vielä Aleksin rakkaan Shurka-koiran ja Mikan sukset menevät hetkellisesti ristiin, Aleksi pääsee hetkeksi muihin maisemiin vetämään henkeä ja käsittelemään suruaan. Mukaan lähtee tietenkin Shurka sekä isän valokuva, jolle Aleksi näyttää salaa maisemia bussin ja lautan ikkunasta.

Fyrössa, syrjäisellä saarella, jonne matkataan Pärnäisistä veneellä neljä tuntia, Aleksi asuu Jari-enonsa ja Jonni-serkkunsa kanssa (perheen Mia-äiti on parhaillaan ruotsinlaivalla kahden viikon työputkella), käy saaren pientä ruotsinkielistä koulua "vierailevana tähtenä" ja tutustuu saarelaisiin. Samalla Aleksi muistelee edellistä vierailuaan saarella - silloin oli kesä, mukana isä ja äiti. Näiden lyhyiden muisteluiden lisäksi pääosin preesensissä tapahtuvaa kerrontaa elävöittävät Aleksin mennessä aikamuodossa kertomat takaumat. Muun muassa Aleksin ensimmäisisät päivistä Fyrössa kerrotaan näin - se tuo kyllä kerrontaan vaihtelua, mutta hieman hidastaa juonen kulkua ja tekee tunnelmasta laimeamman. Tarinan jännite syntyy hienovaraisesti, koululaiselämän sattumuksista ja Aleksin mielenliikkeistä.

Saaren asukkaita ja paikkoja kuvataan melko paljon, jopa sellaisia, jotka eivät esiinny tarinassa kuin kerran. Tämä tekee miljööstä ja tunnelmasta hyvin elävän, ja mielellään olisin lukenut fyrölaisista enemmänkin, mutta nuortenromaaniksi kirja olisi silloin paisunut liian pitkäksi ja verkkaiseksi. Paitsi saaristomiljööllä, myös joulun odotuksella on kirjassa tärkeä rooli. Koululaiset leipovat Lucia-pullia ja kiertävät laulamassa kaikissa saaren asuintalossa. Jännitystä joulun odotukseen tuovat veneiden kulkua haittaavat myrskyt ja vanhempien muuttuvat työkuviot. Saadaanko kaikki vanhemmat, jouluruuista ja -lahjoista puhumattakaan, aatoksi saarelle?

Mun isäni on avaruusmies on nuortenkirjallisuuden slow literaturea - mitään kovin jännittävää ei tapahdu (helikopterin laskeutuminenkin paljastuu miehistön vessahädäksi eikä saarelaisen akuutiksi sairauskohtaukseksi) eikä tarinaan sisälly mitään mullistavia juonenkäänteitä. Kirjassa kuvataan Fyrön tavallista arkea, joka mantereella kasvaneelle Aleksille tietenkin näyttäytyy tietenkin varsin eksoottisena. Minusta on ihanaa, että tällaisiakin nuortenkirjoja vielä kirjoitetaan ja julkaistaan, että kaikissa kirjoissa ei tarvitse olla jännityselementtejä.

Kirjan otollisinta kohderyhmää lienevät noin yhdeksästä kahteentoistavuotiaat pojat, miksi eivät tytötkin. "Varhaisnuortenromaani" on varsinainen sanahirviö, mutta termi kyllä kuvaa Avaruusmiestä kaikkein parhaiten. Teiniangstiin ja vakaviin ihastumisiin on vielä matkaa, saaren yhteisö ja aikuiset turvallisina ja Aleksi saa olla rauhassa lapsi, joka ikävöi isäänsä, on vähän pihalla uusissa kuvioissa, nauraa kaverinsa kanssa hassuille vitseille ja ihastuu ihan pikkuisen "Jenni-Luciaan". Aleksin sympaattisen hahmon ohella ihastuin kirjan lämminhenkisyyteen ja maanläheisyyteen, siihen, että suuristakin tunteista voi kertoa pienieleisesti.


(Tämä on blogijoulukalenterin luukku 13, vaikka en sitä tuohon otsikkoon saanut nätisti sopimaan. Valoisaa Lucianpäivää kaikille!)

Joulukalenterin luukku 12: Tyttökirjamaisia tunnustuksia ja kirjallisia samastumiskohteita

Lukutoukka Molly Gibson (Justine Waddell) minisarjasta Wifes and Daughters.

Olen saanut erilaisia blogeissa kiertäviä tunnustuksia ja haasteita ainakin seuraavista blogeista: Kirjakaapin avain, Kirjoista, Lukunurkka, Opuscolo, Annan lukupäiväkirja, Ankin kirjablogi, Lumiomena, Oota mä luen tän eka loppuun ja Mari A.:n kirjablogi (ja ehkä jostakin muustakin, anteeksi jos unohdin jonkun!) Kiitos kaikille! Kolmelta viimeksi mainitulta sain Tsemppaava blogiystävä -tunnustuksen, ja se lämmittää mieltäni erityisesti. Tuon tunnustuksen kohdalla teen myös sen poikkeuksen, että annan sen eteenpäin muutamalle bloggaajalle, joiden blogeissa harvoin kommentoin (koska luemme niin erilaisia kirjoja), mutta joilta olen useita kertoja saanut tukea ja neuvoja sählätessäni Bloggerin tai jonkin muun blogiteknisen seikan kanssa. Kiitos siis Sivukirjaston Liinalle, Kirjamielellä -blogin Marjikselle, Nenä kirjassa -blogin Norkulle ja Le Masque Rouge -blogin Emilielle! (Tunnustus ei edellytä mitään ;)). Muut tunnustukset ovat kiertäneet varmaan lähes kaikissa seuraamissani blogeissa moneen kertaan, joten en jaa niitä eteenpäin.

Käyn aina tunnustuksen antajan blogissa kiittämässä, mutta haasteisiin vastaaminen tahtoo jäädä. Siihen on pääasiassa kaksi syytä: ajanpuute (ehdin hädin tuskin blogata kaikista lukemistani kirjoista) ja se, että olen huono keksimään hauskoja ja kiinnostavia vastauksia tai "satunnaisia asioita" itsestäni. Toiset ovat siinä parempia ja luenkin mielelläni bloggaajien henkilökohtaisempia, muitakin aihealueita kuin lukemisharrastusta sivuavia juttuja, mutta keskityn itse kirjallisuuteen - myös näissä kiertävissä haasteissa, vaikka niissä pyydettäisiin alunperin kertomaan lempiruokansa.

Teen tästäkin haastevastauksesta (joka toimikoon yhteisvastauksena moniin erilaisiin haasteisiin) "kirjallisen" ja lainaan Annan lukupäiväkirjan Annan ja Saran kirjojen Saran ideoita (linkeistä pääsee lukemaan, keihin Anna identifioituu ja ketkä ovat Saran tyttökirjahahmosuosikit). Anna oli listannut kahdeksan kirjallisuuden henkilöhahmoa, joihin kokee identifioituvansa, Sara puolestaan lapsuuden sankarittariaan. Anna ja Sara listasivat kahdeksan, mutta minä listaan joulukuun kahdennentoista kunniaksi kaksitoista (tyttökirjojen) suosikkihahmoa ja kaksitoista (aikuisten kirjallisuuden) samastumiskohdetta. (Oikeastaan fuskasin ja hahmoja tuli loppujen lopuksi enemmän.)

Kaksitoista (12+) tyttövuosien kirjallisia suosikkihahmoja (satunnaisessa järjestyksessä):

1. Jo March (Louisa M. Alcott: Pikku naisia)
2. Sara Crewe (F. H. Burnett: Pikku prinsessa)
3. Anna Shirley (L. M. Montgomery: Annan-sarja)
4. Emilia Starr (L. M. Montgomery: Runotyttö-trilogia)
5. Iris Klewe ja Kaarina (Anni Swan: Iris rukka ja Kaarinan kesäloma)
6. Maleena (Maritta Lindqvist: Maleena-sarja)
7. Berta (Maria Gripe: Varjo-sarja)
8. Virva Selja (Rauha S. Virtanen: Selja-sarja)
9. Ulla (Anni Swan: Pikku pappilassa, Ulla ja Mark)
10. Pirkko (Helga Nuorpuu: Ruusulan tytöt -sarja)
11. Laura Ingalls (Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla -sarja)
12. Eeva (Mary Marckin Eeva-sarja)

Kaksitoista (12+) kirjallista hahmoja, joihin samastun tai joita ihailen:

1. Anna (Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna)
2. Maija (Anni Blomquist: Myrskyluoto-sarja)
3. Mona Kummel (Ulla-Lena Lundberg: Jää)
4. Tuulia (Riina Katajavuori: Lahjat)
5. Jane Eyre ja Lucy Snowe (Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani / Syrjästäkatsojan tarina)
6. Elizabeth Bennet (Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo)
7. Marianne Dashwood ja Fanny Price (Jane Austen: Järki ja tunteet / Kasvattitytön tarina)
8. Reta Winters (Carol Shields: Ellei)
9. Gaute (Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
10. Valancy Stirling (L. M. Montgomery: Sininen linna)
11. Anna Tuomi (Sirpa Kähkönen: Kuopio-sarja)
12. Molly Gibson (Elisabeth Gaskell: Wifes and Dauhgters)

Näitä oli hauska miettiä. Henkilöhahmot ovat minulle tärkeitä kirjallisuudessa, mutta loppujen lopuksi on paljon mielestäni hyviä tai ihania kirjoja, joiden henkilöihin en varsinaisesti samastu. No, edellä sanottu on varmaan aika itsestään selvää, sillä kirjallisuudesta haetaan paitsi samastumis-, myös toiseuden kokemuksia. On kiinnostavaa lukea ihmisistä, jotka ovat aivan erilaisia kuin itse on - ja jotka toisaalta ovat epätäydellisyydessään samanlaisia kuin me.

En tosiaan haasta ketään henkilökohtaisesti, mutta olisi kiva kuulla muidenkin lapsuuden / teini-iän kirjallisia suosikkihahmoja tai henkilöitä, joihin samaistutte - joko tämän postauksen kommenteissa tai bloggaajien omissa blogeissa! Olen jopa niin utelias kuulemaan muiden vastauksia, että arvon suklaata kaikkien niiden kesken, jotka kommentoivat tähän postaukseen 19.12 klo 12 mennessä - vaikkapa jättämällä linkin omaan aihetta käsittelevään postaukseensa, kysymällä jotakin tässä postauksessa mainituista kirjallisista hahmoista tai kertomalla omia suosikkejaan. Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille!

Joulukalenterin luukku 11: Riitta Jalonen & Kristiina Louhi: Aatos ja Sofian sokeriletit

Riitta Jalonen (teksti) ja Kristiina Louhi (kuvat): Aatos ja Sofian sokeriletit
Tammi 2012, 38 sivua.

- Me olemme nyt kahdestaan lumisadepallon sisässä. Samanlaisessa kuin tässä. 

Aatos ottaa taskustaan piilotellen lasiseinäisen pallon, heiluttaa sitä Sofian silmien edessä. Yhdessä he katselevat, kuinka sankka lumisade varisee kuvun sisälle rakennettuun pienen pieneen metsämaisemaan.

Aatos ja Sofian sokeriletit on ystävyydestä ja erilaisuudesta kertova lumenhohtoinen kirja, jatkoa kesäiselle Aatos ja Sofia -kirjalle (Tammi 2010). Aatos on - nimensä mukaisesti - mietiskelevä, herkkä poika, jonka sydämeen järkevä ja reipas Sofia on löytänyt tiensä. Lapset tutustuvat toistensa ajatusmaailmaan ja elämänpiiriin. Vuoroin toinen rohkaisee toista, vuoroin toinen tarjoaa asioihin uuden näkökulman.

Aatos ja Sofia -kirjat kuvaavat paitsi kahta temperamentiltaan ja luonteenltaan erilaista lasta, myös kahta erilaista perhettä ja kotia. Aatos asuu omakotitalossa, jonka vintti on täynnä äidin kunnostettavakseen keräämiä vanhoja huonekaluja. Vanhemmat ovat muutenkin varsin rentoja ja maanläheisiä, Aatoksen isällä on ollut poikansa tavoin lapsena "ujot jalat". Kirjassa Aatos ja Sofian sokeriletit Aatos käy ensi kertaa ystävänsä kotona ja tapaa Sofian äidin. Sofian koti on kuin huonekalukaupasta: "Voi olla, että lattiaan on piirretty merkit, joiden mukaan olohuoneen huonekalut on aseteltu ja liimattu paikalleen." Sofian äti Maria on kiinteistönvälittäjä, joka ei kerää vanhoja huonekaluja vaan mekkoja, pikkumustia.

Riitta Jalosen kerronta on suloisen hidastempoista, herkkävireistä ja kaunista. Kristiina Louhen kuvitusjälki hurmaa missä tahansa kirjassa, mutta Riitta Jalosen kanssa tehtyjen teosten (paitsi Aatokset ja Sofiat, myös lapsen surusta ja siitä toipumisesta kertova Tyttö-trilogia) kuvitukset ovat mielestäni aivan erityisen onnistuneita. Sokeriletit -kirjan kuvista voi aistia paitsi sinisävyisen pakkasen, myös lämpimien kotien ja tunteiden hehkun.

Louhen kuvien tunnelma on yhtä rauhallinen kuin Jalosen tekstin, mutta siinä on mukana myös ripaus huumoria. Lasten silmissä on iloinen pilke, kun he leikkivät lumisateessa ja kuvittelevat kylmällä vintillä, että kesällä leijonan virkaa hoitanut divaani onkin nyt jääkarhu.

Sofian tukka on muuttunut pakkasessa. Villamyssyn alta pilkottavat letit ovat kuortuneet hengityshuurussa valkoisiksi. Pakkasta on 14 astetta.

Keväällä Aatoksen ja Sofian tarina saa jatkoa, kun huhtikuussa ilmestyy Aatos ja Sofian meri.

Kurkkaa myös Lastenkirjahylly-blogin arvio kirjasta.

Joulukalenterin luukku 10: Kirjoja lukemaan opetteleville

Itsenäisyyspäivän miniloma ja meidän perheen lomareissu ovat ohi ja edessä on paluu arkeen vielä pariksi viikoksi ennen joulua. Maanantain iloksi blogijoulukalenterin kymmenes luukku tarjoilee muutaman lukuvinkin niille lapsille, jotka harjoittelevat lukemaan kokonaisia kirjoja itse.

Niin sanottuja helppolukuisia kirjoja ilmestyy Suomessa paljon, mutta taso on aika kirjavaa. Helppolukuiset-sarjoissa julkaistujen käännöskirjojen tarinat, kieli ja kuvitus eivät yleensä herätä minussa suurta ihastusta, mutta onneksi kotimaista, laadukasta tarjontaa löytyy, ja jokunen käännöshelmikin.

Hannele Huovin rakastettavista Urpo ja Turpo -kirjoista on muokattu tavutettuja versioita. Kirjan tarina on jaettu lukuihin. Tekstiä on melko paljon yhdellä sivulla ja siinä on joitakin hyvin pitkiä, vaikeitakin sanoja, mutta tavutus kompensoi sanojen pituutta ja kielen (sinänsä ihanaa) vivahteikkuutta. Kirjojen  tapa tarkastella kotia ja arkisia touhuja "lelunäkökulmasta" riemastuttaa aikuistakin. Kirjassa runsaasti Jukka Lemmetyn värikuvitusta.

Raili Mikkasen luoma klassikkohahmo, Histamiini-hevonen, seikkailee Tammen 5-8 -vuotiaille suunnatussa Keltanokka-sarjassa. Kirjastoreissulta tarttui matkaan uusin Histamiini-kirja, Histamiinin luolaseikkailu. Kirja on melko pitkä ja Jukka Lemmetyn mustavalkopiirroksia melko harvakseltaan, mutta teksti on mukavan väljästi ja suurehkoin kirjaimin ladottu.

Helena Brossin Eka B -sarja on ilmestynyt alunperin Ruotsissa, ja sen on kuvittanut vastikään Finlandia Juniorilla palkittu suomalaiskuvittaja Christell Rönns. Sarjan kolmannessa osassa Salaiset ystävät Oskari saa tehtäväkseen olla erityisen kiltti luokkatoverilleen Merille. Tekstiä on vähän kullakin sivulla, sen sijaan Rönnsin värikuvat ovat isoja.

Helena Bross & Christel Rönns: Eka B - Salaiset ystävät

Tammi 2007, 61 sivua.

Raili Mikkanen & Jukka Lemmetty: Histamiinin luolaseikkailu.

Tammi 2012, 92 sivua.

Hannele Huovi & Jukka Lemmetty: 

Urpo, Turpo ja hirnuva heppa (Tammi 2012, 52 sivua)

Urpo, Turpo ja hymyilevä aave (Tammi 2012, 50 sivua)

Urpo ja turpo pelaavat tammea (Tammi 2010, 37 sivua)

Joulukalenterin luukku 9: Satu Kukkameri ja lumen ihme

Anna Gullichsen (teksti) & Cara Knuutinen (kuvat): Satu Kukkameri ja lumen ihme.
Saga Blom och Snöflickan, suom. Tittamari Marttinen.
Tammi 2009.

Satu Kukkameri ja lumen ihme on täynnä lumen, puutarhan ja joulun taikaa. Satu-tyttö kohtaa ranskalaissyntyisen isoäitinsä lumen peittämässä puutarhassa pienen Helle-keijun, joka on tytönhamoinen jouluruusu, latinaksi helleborus niger. Jouluruusu haluaisi kukkia talvella, mutta nyt se on vähän turhan viluinen. Yhdessä Simone-mummin kanssa Satu keksii keinon, miten kukan saisi suojattua, jotta se ei paleltuisi vaan kukkisi jouluna, aivan kuten vaarin vielä eläessä. Samalla Satu tulee antaneeksi mummille parhaan mahdollisen joululahjan...

Kirjasta on lumoutunut myös Leena Lumi.

Tunnelmallista toista adventtia kaikille!

Joulukalenterin luukku 2: Piparkakun tuoksua adventtiin

On ensimmäinen adventti, aika sytyttää adventtikynttelikön ensimmäinen kynttilä ja syödä piparkakkuja. Ainoat oikeat piparkakut meidän suvussa syntyvät tällä reseptillä:

1,5 dl siirappia
1,5 dl sokeria
3 tl kanelia
0,5 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
2 tl soodaa
150 g voita tai margariinia
1 tl vaniljasokeria
1 muna
n. puoli kiloa vehnäjauhoja

Mittaa siirappi, sokeri, kaneli, neilikka ja inkivääri kattilaan. Kiehauta. Anna jäähtyä hetken ja lisää sooda (seos kohoaa vaahtomaiseksi). Sekoita varovasti pehmeä voi taikinan joukkoon, lisää myös vaniljasokeri ja muna. Lopuksi lisätään jauhoja, kunnes taikina on melko kiinteää.

(Maista taikinaa jokaisen vaiheen jälkeen laadun varmistamiseksi.)

Tee taikinasta levyjä ja kääri ne voi- tai leivinpaperiin. Anna taikinan tekeytyä yön yli jääkaapissa. Ota taikina huoneenlämpöön hetkeä ennen leipomista. Kauli ohueksi ja ota muotilla pipareita. Nosta pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa noin 5 minuuttia.

Reseptiin liittyy suvussamme seuraavanlainen tarina: Äitini ja hänen sisarustensa ollessa lapsia heidän äitinsä, minun mummini, kävi töissä eikä hänellä ollut tapana leipoa piparkakkuja vaan ostaa niitä valmiina. Eräänä jouluna silloinen kotiapulainen, nimeltään Hanna, leikkasi jostakin lehdestä* piparkakkureseptin talteen ja leipoi piparkakkuja mummini ollessa töissä. Mummini ihastui näiden pipareiden tuoksuun ja makuun niin, että otti reseptin käyttöönsä ja leipoi näitä piparkakkuja joka jouluksi. Myöhemmin tyttäret, miniät ja lapsenlapset puolisoineen ovat jatkaaneet perinnettä. Näiden pipareiden valmistaminen aloittaa joulun odotuksen!

*Jos joku sukulainen muistaa mistä lehdestä, saa kertoa.

Kaunista adventtia kaikille!

Joulukalenterin luukku 1: Lumiprinsessa

Emily Hawkins (teksti) ja Elsa Evans (kuvat): Lumiprinsessa
The Sow Princess, suom. Ulla Sirén.
Wsoy 2010.

Ihanaa joulukuun ensimmäistä kaikille! Tänään aamulla osallistuin Blogistanian Kuopus -äänestykseen, ja nyt on aika avata Sinisen linnan kirjaston Joulukalenterin ensimmäinen luukku. Joulukalenterissa tulee näkymään ennen muuta lastenkirjoja, mutta myös aikuistenkirjoihin liittyviä postauksia, listoja, runoja ja muuta jouluista, talvista ja kirjaisaa.

Ainakin täällä eteläisessä Suomessa pyryttää tunnelmallisesti lunta, ja kalenterin luukusta paljastuukin lumenkuulas lastenkirja, jossa on jään kimalluksen keskellä myös tuulahdus lämpöä.

Lumiprinsessa on ihana kirjalöytö Sastamalan Kirjakellari-kaupasta. Olin ihaillut kirjaa aiemmin Lumiomena-blogin postauksessa, ja omat pikku prinsessasi ihastuivat siihen niin, että kirja piti lukea heti tuoreeltaan, kesälomareissulla, useaan kertaan. Nyt talvipakkasilla, joulukuun ensimäisenä päivänä, on mukava palata tunnelmalliseen kirjaan.

Lumiprinsessa kertoo lämpimässä maassa, Aurinkopalatsissa, asuvasta prinsessasta, jonka kymmenvuotissyntymäpäivän kunniaksi kuningas ja kuningatar järjestävät suuret juhlat. Vähän kuin Prisessa Ruusunen -sadussa, kuningaspari tekee kohtalokkaan virheen vieraslistaa laatiessaan. Kutsumatta jäänyt Lumihaltija saapuu vihaisena juhliin ja muuttaa prinsessan sydämen jääksi. Jotta sydän ei sulaisi, prinsessa joutuu muuttamaan jäiseen palatsiin, jonka kylmyydessä kukaan muu ei viihdy. Prinsessa on yksinäinen, mutta onneksi metsän eläimet tulevat pitämään hänelle seuraa. Eräänä päivänä linnaan saapuu jääkarhu Artturi, josta tulee prinsessan rakkain ystävä. Kuten prinsessasadussa ainakin, lopussa tanssitaan häitä ja prissin ja prinsessan "jäiset sydämet kipinöivät rakkaudesta".

Valokuvat eivät tee oikeutta kirjan Elsa Evansin kuvitukselle ja kirjan ulkoasulle. Kannen lumihiutaleet kimaltelevat ja kuvituksessa on kohokuvioita, jotka tuntuvat ihanilta käden alla. Kylmän sinisen värimaailman vastapainoksi kuvissa on myös syvää, hehkuvaa punaista.

Kirjabloggaajien yhteinen joulukalenteri avautui tänään Täällä toisen tähden alla -blogissa. Tunnelmallisessa postauksessa kurkistettiin adventtiin 63 vuotta sitten. Huomenna kannattaa kurkistaa Luetut, lukemattomat -blogiin ja Sinisen linnan kirjaston vuoro on maanantaina 3.12.