Gummeruksen kevään kirjoihin tutustumassa (ja vähän kirjaostoksillakin)

"En mitenkään erityisemmin pidä kirjoittamisesta", tokaisee ensi kevään esikoiskirjailija Anni Kytömäki ja saa niin haastattelijat (Gummeruksen Katja Leino ja Anna Baijars) kuin yleisönkin purskahtamaan nauruun.

Mikään ei piristä pimeää marraskuuta paremmin kuin ilta kiinnostavien kirjojen ja ihmisten parissa, niinpä otin iloisena vastaan kutsun Gummeruksen "Joulukukkaan", joka toi kevään kirjat kaamoksen keskelle. Ohjelmassa oli tuttuun tapaan eloisia kirjailijahaastatteluja, joista tässä muutamia mieleen jääneitä tunnelmia:

Anni Kytömäen Kultarinta on Gummeruksen kevään kirjoista se, jota eniten odotan. Romaanin esilukijat ovat verranneet kirjaa muun muassa Kjell Westön ja Ulla-Lena Lundbergin tuotantoon. Kytömäki totesi iloisesti, että ei ole lukenut kumpaakaan – hän on jopa välttänyt lukemasta Westöä, jotta ei saisi vaikutteita kirjoittaessaan osin samoista vuosista ja paikoista kuin Westö. Kytömäki pitää kirjoista, jotka kertovat vahvaa, mukaansatempaavaa tarinaa, mielellään pitkällä aikavälillä.

Kytömäki on aiemmin julkaissut novellin "Trubaduuri" Rakkaustarinat-antologiassa (Otava 2008) – olen tuon novellin lukenut jokin aika sitten, mutta koska en ehtinyt lukea koko antologiaa, en tullut siitä kirjoittaneeksi. Anni Kytömäki kertoi, että hänen mielensä pursuaa tarinoita, ja ne tuntuvat helpoimmin saavan kirjallisen muodon. Yli kuusisataasivuisen esikoisromaanin tekijä sai yleisön purskahtamaan nauruun sanomalla, että ei itse asiassa edes pidä kirjoittamisesta!

Toisen Olavi Maununpojasta kertovan historiallisen romaanin julkaiseva Milja Kaunisto asuu pienessä keskiaikaisessa ranskalaiskylässä. Kirjailijan päivä vanhaan luostarikouluun remontoidussa asunnossa alkaa takkatulen sytyttämisessä. Viime talvena Synnintekijän julkaisemisesta alkanut esikoiskirjailijan vuosi on sujunut Kauniston mukaan miellyttävissä merkeissä, sillä erakkoluonteena hän viihtyy hyvin takkatulensa lämmössä kirjoittamassa ja tutkimassa vanhoja tekstejä. "Kirjailija Milja Kaunistoa", joka käy kirjamessuilla ja lukee arvioita kirjastaan, Kaunisto tarkkailee etäisyyden päästä "eräänlaisena sivupersoonana".

Jyrki Ukkonen kertoo Ahneuden kartan taustoista.

Milja Kauniston sisarelta, muusikko Verna Kaunisto-Feodorowilta ilmestyy keväällä keittokirja Reseptien aarteet. Erityisen rakkaaksi reseptiksi Kaunisto-Feodorow mainitsi isän äidin, Aune-mummun pannukakun, jonka kuva koristaa tulevan keittokirjan takakanttakin.

Jyrki Ukkosen esikoisromaani Ahneuden kartta kuuluu jännitysgenreen, jota en yleensä lue, mutta napajäätiköt trillerimiljöönä kuulosti yhtä aikaa eksoottiselta ja ajankohtaiselta.

Heidi Jaatisen kolmas romaani Kaksi viatonta päivää kertoo surullisen tarinan perheestä, jossa "rauha on sukkahousun ohutta jäätä". Tämän kirjan esittely sai minut kiinnostumaan kirjasta, jonka olin Gummeruksen katalogia selaillessani melko nopeasti ohittanut. Kirjan aihepiiri – kaltoinkohdellut lapset – on sellainen, josta en yleensä oikein välitä lukea, mutta kehut Jaatisen kertojan ja kielenkäyttäjän taidoista saivat mielenkiinnon varovaisesti heräämään.

Psykologi Janna Rantala julkaisee kasvatusoppaan, jonka alaotsikko kieltää tottelemasta kaikenmaailman kasvatusoppaita. Oikeastaan Äiti, älä tottele! ei olekaan kasvatusopas, vaan kirja, jossa Rantala kuvaa yhtä päivää oman perheensä elämästä. Rantala vaikutti oikein sympaattiselta, fiksulta ja maanläheiseltä asiantuntijalta, joka ei halua eikä voi (omien sanojensa mukaan valitettavasti, sillä kaikenkattavalla lastenkasvatuksen täsmäoppaalla keräisi varmasti miljoonien myyntivoitot!) antaa valmiita vastauksia. Jos syntyy kotoinen konflikti eikä vanhempi tiedä, mitä pitäisi tehdä, Rantala kehottaa kysymään lapselta.

Tuhdin kirjaesittely- ja kirjailijahaastatteluosuuden jälkeen siirryimme nauttimaan talvisista herkkupaloista (mm. lohta, rosollia ja saaristolaisleipää kauniina cocktailpaloina) ja pulisemaan kirjoista bloggaajaporukalla. Oli mukavaa, kiitos kamut!

Olin Gummerrukselle matkatessani erittäin tyytyväinen itseeni, koska aikomukseni oli laittaa kiertoon pieni pino kirjoja muutamalle bloggaajakollegalle. Se, että piipahdin Kampintorin antikvariaatissa ennen tilaisuuden alkua ja ostin Raaputusarvat, kirjahyllystäni puuttuvan kolmannen osan Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogiaan, ei vielä horjuttanut itsetyytyväisyyttäni, ja suuntasinkin hauskan illan jälkeen paluumatkalle kohti bussilaituria vain kolme kirjaa mukanani, siis mainittu Ekman ja kaksi Gummeruksen vieraille jakamaa painolämpimäistä, NoViolet Bulawayon Me tarvitaan uudet nimet ja Tomi Takamaan varmasti koskettava 875 grammaa – Pirpanan tarina.

Koska bussin lähtöön oli hetki aikaa, eksyin toviksi Kampin Suomalaiseen kirjakauppaan. Kauno- ja tietokirjallisuuden löytöhyllyillä oli lukuisia tänä ja viime vuonna ilmestyneitä teoksia kaupan noin viiden tai kahdeksan euron hintaan! Mukaan tarttui Hannu Väisäsen Taivaanvartijat, (jota edeltäneen Antero-trilogian ostin kirja-alesta tammikuussa), Anne Swärdin Kesällä kerran, Heidi Köngäksen Dora, Dora, sekä Pekka Tarkan Joel Lehtonen II. 

Kaikkia näitä kirjoja on kovasti kehuttu blogeissa (no, Tarkan Joel Lehtos -elämäkerta ei ole ollut mikään varsinainen blogihitti, mutta varmasti taattua laatua). En oikein tiedä, pitäisikö minun harmitella, kun en asuinpaikkani vuoksi kovin usein pääse tekemään tällaisia löytöjä, vai olla päinvastoin onnellinen, että edes jokin rajoittaa kirjarohmuamistani.

Yhtä kaikki, ilta oli ihana ja inspiroiva, tässä riittää taas sulattelemista pitkäksi aikaa!