Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt

Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt
Pitkä päiviä, arkisia askareita.
Karisto 2012 (2. painos), 240 sivua.

Kirjan kuvitusta: Hugo Simbergin maalaus luutamummot, 1908.

Sirkka-Liisa Rannan Naisten työt kuvaa suomalaisen naisen arkea ja tehtäviä sekä niissä tapahtuneita muutoksia sadan vuoden aikana, 1860-luvulta 1960-luvulle. Kyseisenä ajanjaksona sääty-yhteiskunta alkoi hajota, naisia koskevaa lainsäädäntöä uudistettiin, tekniikka kehittyi ja kotona tehtävien töiden rinnalle tuli naistenkin palkkatyö. Kansatieteilijä ja tietokirjailija Ranta kuvaa kiinnostavasti näitä murroksia, naisen asemaa ja askareita. Yleistajuista tietokirjaa elävöittävät runsaat autenttiset valokuvat sekä muutamat taidekuvat. Lähteinä on käytetty muun muassa vanhoja Kotieliesiä ja Marttaliiton Emäntälehtiä, joiden kirjoitukset kertovat paljon aikansa asenteista, arvoista ja naiskuvasta. Lähdeviitteitä on runsaasti, mutta ne on merkitty loppuviitteiksi, joten ne eivät häiritse lukemista.

Ranta antaa kaiken kunnian edelläkävijöille - ensimmäisille naisylioppilaille, -lääkäreille ja -kansanedustajille, mutta kirjoittaa Naisten töissä tavallisista naisista, talonpoikaisnaisista. Vaikka kaupungistumisen ja tekniikan kehityksen myötä naiset alkoivat kouluttautua ja käydä töissä myös kodin ulkopuolella, ei kotitöiden määrä juurikaan vähentynyt, sillä samaan aikaan kasvoivat paineet kodin siisteystason ja lasten kasvatuksen suhteen. Esimerkiksi pikkulapsen siistinä pitäminen helpottui vaippojen kehittyessä, ja samalla väistyi vanha ajattelutapa, että lapsen pitäisi tottua märkiin housuihin, ja pyykin määrä kasvoi. Vasta sähkönsaannin yleistyminen - joka tapahtui hyvin eri aikaan kaupungeissa ja syrjäseuduilla - helpotti työtaakkaa tuntuvasti, kun lypsykoneet ja kodinkoneet tulivat käyttöön.

Nainen saattoi maatalousyhteiskunnassa hengähtää lähinnä sunnuntaisin, muutoin hänellä piti olla "siivetä kantapäissä", sillä työtä riitti. Päivät täyttyivät muun muassa tulen tekemisestä, veden kannosta, lypsyllä käymisestä, villan karstaamisesta ja ruuan laitosta. Emännän tuli nousta ensimmäisenä ja hän pääsi viimeisenä nukkumaan. Talonemännillä oli vastuun lisäksi valtaa, mutta miniä asema oli heikko: hän joutui usein tekemään raskaimmat taloustyöt ja hän oli kaikkien käskyläisenä. Vaikka naisten vastuualuetta oli ennen kaikkea tupa ja navetta, he olivat mukana myös pelto- ja kaskitöissä. Lapsia ei maataloissa ehditty juurikaan hoitaa, vaan isot katsoivat pienempiensä perään ja vikkelimmät konttajat laitettiin reikärahiin turvaan.

Mikäli nainen ei "päässyt naimisiin" piti hänen mennä palvelukseen tai - harvemmissa tapauksissa - hankkia itselleen ammatti. Naiset saattoivat toimia sairaanhoitajina tai opettajina. Kaupungeissa naiset työllistyivät ennen kaikkea konttoreihin sihteereiksi ja kauppoihin myyjiksi. Vähitellen myös naimisissa olevien naisten ja perheenäitien työssäkäynti yleistyi (monet työläis- ja pientilojen äidit olivat tosin jo pitkään tehneet ainakin satunnaisesti töitä kodin ulkopuolella), mutta se ei suinkaan vapauttanut kodin velvollisuuksista. Mikäli nainen ei käynyt ansiotöissä, hän saattoi kuitenkin ansaita hieman omaa rahaa myymällä taloustuotteita tai käsitöitä. 1940-luvulla asenteet olivat jo muuttuneet niin, että Kotilieden mukaan "nykyajan naisen tie" on valmistautua sekä ammattiin että perhe-elämään.

Fyysisen työtaakan keventyessä naisten - ennen kaikkea perheenäitien - rooli kodin hengen luojana kasvoi. Rouvan ei sopinut tiuskia sen enempää miehelle, lapsille kuin palvelusväellekään, ja hänen tuli aina olla valmis kestitsemään vieraita. Vieraiden kanssa nautittiin tietenkin kahvia ja itse leivottua vehnästä. Kahvia pidettiin erityisesti naisten juomana, joka kuului asiaan ompeluseuroissa. Hyvän kahvin keittäminen oli kunnia-asia ja piti naisen lieden äärellä tiuhaan, sillä kahvihammasta kolotti usein.

Olen lukenut tänä syksynä kaksi romaania, joissa suomalaisten naisten työtä kuvataan erityisen elävästi: Ulla-Lena Lundbergin Jään ja Sirpa Kähkösen Hietakehdon. Rannan tietokirjaa lukiessani muistin lypsylle rientävän Mona Kummelin, mehua keittävän Anna Tuomen ja mankeloitujen, tuoksuvien lakanoiden täyttämän liinavaatekaapin äärellä puuhailevan Selma Kelon. Kuten mainitut romaanit, myös Naisten työt on kunnianosoitus naisten töille, jotka ovat olleet paitsi välttämättiä, myös usein viihtymistä lisääviä.

Kirjan kuvitusta - Valokuva Samuli Paulaharju