Katri Kirkkopelto (teksti ja kuvat): Soiva metsä
Sisältää cd:n, jolla Jean Sibeliuksen musiikkia:
Nazig Azezian, piano; Jussi Makkonen, sello.
Lasten Keskus 2015, 32 sivua.
Tuuli tarttuu kuusen pehmeisiin oksankärkiin ja kutittelee kasvojani. Voikukan siemenhahtuvat karkaavat ilmavirran mukana.
– Kuusen laulu, pappa sanoo ajatuksissaan. Äkkiä hän innostuu.
– Kuuntele, satakieli laulaa e-mollissa!
Pappa kirjoittaa muistiin melodian pätkän ja laittaa paperin takaisin taskuunsa.
Kuuntelen hetken ihan hiljaa metsän ääniä.
Suurten painavien kuusenoksien keinuntaa,
kaarnan rapinaa käteni alla,
heinien kahisevaa kuiskintaa.
Säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymästä tulee tämän vuoden joulukuussa kuluneeksi 150 vuotta. Merkkivuotta on juhlittu konsertein, taidenäyttelyin, musikaalein ja monin julkaisuin, joista esittelen tässä nyt kaksi lasten kuvakirjaa, Katri Kirkkopellon Soivan metsän sekä Tapani Baggen ja Salla Savolaisen Hämeenlinnan Jannen. Vaikka molemmat kuvakirjat nostavat esiin tiettyjä samoja säveltäjän elämän kohokohtia ja tärkeitä inspiraation lähteitä, on molemmissa oma näkökulmansa ja tyylinsä.
Soiva metsä kertoo säveltäjämestarista lapsen, pienen tyttärentyttären, näkökulmasta. Tyttö, kirjan kertoja, havainnoi Aino-mumminsa ja Janne-pappansa kotia Ainolaa ja sen puutarhaa sekä läheistä metsää kaikki aistit avoinna. Papan kirjastossa tuoksuu sikari, kuusen oksankärjet kutittelevat poskea, kukat kuiskivat. Janne-pappa kysyy tytötä, kuuletko, kuinka metsä tuoksuu – hänelle maailma on aina ollut musiikkia, jopa räsymaton raidat.
Katri Kirkkopelto on yksi kuvittaja-kirjailijasuosikeistani, ja Soivan metsän sanoissa ja kuvissa Kirkkopellon herkkyys ja taito luoda tunnelmia tarkoin vedoin ja lempein värein pääsevät täysin oikeuksiinsa. Kirjan kuvat täyttävät usein koko aukeaman, mutta teksti on sijoitettu vaaleaan veteen, valkenevaan aamutaivaaseen tai hennonvihreälle pihanurmelle niin, että siitäkin saa hyvin selvää. Monet kuvista ovat rauhallisia tunnelmakuvia, mutta joissakin on myös sopivasti vauhtia, etenevän tarinan liikettä.
Jannen elämäntarinaa ja kasvua suureksi säveltäjäksi käydään läpi ennen muuta Ainon muistojen kautta. Mummi kertoo tyttärentyttärelleen häämatkasta, jolla soudettiin Pielisjärveä pitkin ja Aino jännitti, kumpi putoaa järveen, hän vai Jannen mukaan vaatima taffelipiano. Häämatkaviikon aikana satoi paljon, oli kuin vedenpintaan olisi putoillut pieaniä heliseviä nuotteja.
Soivaan metsään sisältyy cd, johon on tallennettu Jussi Makkosen (sello) ja Nazig Azezianin (piano) tulkinnat kuudesta Sibeliuksen sävellyksestä, muun muassa Souvenir ja Finlandia. Osa kappaleista on äänitetty Jean & Aino Sibeliuksen kotimuseossa, Ainolassa. Soiva metsä on ihana, upea kokonaisuus kuvia, sanoja ja säveliä.
Haluan tehdä niin kuin pappa pienenä.
Kaivan taskustani pienen tulitikkurasian.
Kerään siihen kosteaa, pehmeää sammalta.
Kun avaan sen yöllä, pääsen takaisin metsän tunnelmaan.
Puhallan vähän lempeää tuulta mukaan. Että muistaisin senkin.
Tapani Bagge (teksti), Salla Savolainen (kuvat): Hämeenlinnan Janne
Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius.
Tammi 2015, 41 sivua.
Kerran soitin ison kiven päällä, ja koko rinne oli orkesterina. Varikset olivat oboeita, harakat fagotteja, kalalokit klarinetteja, rastaat alttoviuluja, tiltaltit viuluja, kyyhkyset selloja, laulurastaat huiluja, lähitilan kukko konserttimestari, ja sika hoiti lyömäsoittimet. Minun piti pötkiä pakoon, kun alttoviulut alkoivat pommittaa.
Innostuin Kalevalan luontorunoista ja sävelsin Kullervon, Lemminkäisen, Pohjolan tyttären ja Tapiolan. Kun sävelsin Finlandiaa, ajattelin Aulangon harjun maisemia. Sammaleen avulla pääsin sinne koska tahansa.
Siinä missä Soiva metsä on herkkä ja runollinen kirja, on Tapani Baggen kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Hämeenlinnan Janne humoristinen, toden ja tarinan rajapinnalla taiteileva teos. Kertojana on säveltäjämestari itse, joka muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan synnyinkaupungissaan Hämeenlinnassa. Tekstin tyylilaji tulee ilmi heti kirjan ensi riveillä: Muistan hyvin syntymäni. Oli joulukuun kahdeksas 1865 ja pakkanen soi ilmassa. Lunta ei vieläkään tullut. Tuli poika. Vaikka kertoja-Janne on jo iäkäs mies, hän on säilyttänyt poikamaisen ilkikurisuutensa ja kertoilee lukijalle välillä aikamoisia kalajuttuja.
Tapani Baggen teksti ja Salla Savolaisen kuvitus käyvät saumattomasti yhteen. Molemmissa on huumoria ja lapsen näkökulmaa, mutta myös sellaisia tulokulmia, jotka aukeavat parhaiten (jo jonkin verran Sibeliuksen elämää ja Suomen historiaa) tuntevalle aikuislukijalle.
Kuitenkin Hämeenlinnan Jannessakin on myös vakavia sävyjä, ja pienet poikkeamat historiallisista faktoista tarinankertojan luoviin vapauksiin vain havainnoillistavat pienemmillekin lukijoille ja kuuntelijoille, että kaikkea ei pidä uskoa historiallisissa tai elämäkerrallisissa kirjoissa – vai pelastiko Janne poikasena tosiaan kuuluisan laulajan Pauline Luccan jättimäisen monnin vatsasta? Kaikenkaikkiaan kirja sopisi mielestäni hyvin opetusmateriaaliksi esimerkiksi alakouluun, niin eloisasti ja hauskasti se kuvaa 1800-luvun lasten elämää ja autonomian ajan Suomea. Tarinan rinnalla voi lukea infolaatikoista lisätietoa esimerkiksi aikakauden kaupunkielämästä, historian murroskohdista sekä tietysti erilaisista soittimista.
Vaikka musiikki on Jannen tarinassa luonnollisesti pääsosassa – oli kyse sitten Julia-tädin pianotunneista, koulun orkesterista tai kaupunginpuistossa linnuille ja muille eläimille pidetyistä viulukonserteista – pääsee Hämeenlinnan Jannen mukana kurkistamaan moniin muihinkin leikkeihin ja kiinnostaviin maisemiin Hämeen linnan muureilta rautatieasemalle ja Aulangon joutsenlammelle.
Aikuisena sävelsin Tuonelan joutsenen. Minä ja Aino-vaimoni elimme pitkään joutsenina Aulangon puistossa.
P.S. Hämeenlinna ja Sibelius tulevat vastaan myös Haruki Murakamin syksyllä 2014 suomeksi julkaistun Värittömän miehen vaellusvuodet -romaanin sivuilla.
