torstai 11. syyskuuta 2014
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Japaninkielisestä alkuteoksesta suomentanut Raisa Porrasmaa.
Tammi 2014, 330 sivua.
Keltainen kirjasto 465.
Jäljelle jäi vain kohtaloon tyytymistä muistuttava hiljainen tuntemus, väritön ja neutraali tyyneys. Hän tömähti istumaan autioksi jääneen suuren vanhan talon saliin, kuuteli hiljaa aikaa mittaavan valtavan, vanhan seinäkellon onttoa ääntä. Hän sulki suunsa ja tuijotti eteenpäin liikkuvaa viisaria herkeämättä. Sitten Tsukuru ikään kuin kääri tunteensa moninkertaiseen harsoon, pysäköi mielensä tyhjään kohtsaan ja vanheni tunti tunnilta tasaista vauhtia.
Viisi lukiolaisnuorta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä, lähtee kesäksi yhteiseen vapaaehtoistyöprojektiin ja kuin harvinaisena kemiallisena reaktiona heidän kaikkien välille syntyy tiivis ystävyys. Tsukoru Tazaki, Murakamin uusimman romaanin Värittömän miehen vaellusvuodet päähenkilö, kokee kuitenkin hienoista ulkopuolisuudentunnetta, koska hän on kaveriporukasta ainoa, jonka nimessä ei ole väriä tarkoittavaa kirjoitusmerkkiä: Aka on "Punainen", Ōmi "Sininen", Shiro "Valkoinen" ja Kuro "Musta". Tsukorun oma nimi tarkoittaa arkisesti asioiden tai esineiden valmistamista. Tsukoru pelkää etääntyvänsä joukosta myös siksi, että hän on ystävyksistä ainoa, joka lähtee Tokion yliopistoon muiden jäädessä kotikaupunkiin Nagoyaan. Yhteys ystäviin kuitenkin säilyy välimatkasta huolimatta, ja Tsukoru matkustaa aina vähänkään pidemmillä vapailla luotijunalla kotiinsa, tapaa ystäviään ja kokee kaiken olevan kuin ennenkin. Myös pitkät kirjeet kulkevat molempiin suuntiin. Sitten, aivan yllättäen, kun Tsukoru matkustaa Nagoyaan toisen opiskeluvuoden jälkeisellä kesälomalla, hän ei saa ketään ystävistään kiinni puhrlimella. Sitten Aka ilmoittaa koko nelikon puolesta, että he eivät tahdo enää olla missään tekemisissä Tsukorun kanssa. Mitään selitystä välirikolle ei anneta; Aka vihjaisee vain, että Tsukorun pitäisi se itse ymmärtää. Tsukoru vaipuu masennukseen, yksinäisyyteen ja passiiviseen itsetuhoon, josta hän tokenee vasta nähtyään unen, jossa tuntee voimakasta mustasukkaisuutta, itselleen aiemmin tuntematonta tunnetta.
Tsukoru on jo yli kolmekymmentäviisivuotias ja yrittää pitää muiston ystävyydestä ja sen katkeamisesta taka-alalla, kun hänen rakastettunsa Sara vaatii, että Tsukoru selvittää tilinsä menneisyytensä kanssa jotta voisi katsoa eteenpäin. Saran kannustamana ja avustamana Tsukoru alkaa jäljittää elämänsä värejä.
Yksi Murakamin (lukuisista) tavaramerkeistä on "tarina tarinassa" -rakenne, ja siitä ammennetaan myös Värittömässä miehessä. Murakamin kirjoja lukiessa pitää tempautua uskomaan uskomattomaan, rinnakkaisiin todellisuuksiin, silakkasateisiin, mystisesti katoaviin naisiin ja eksentrisiin suljettuihin yhteisöihin, puhuvia kissoja ja pikkuihmisiä unohtamatta. Kohottelin kuitenkin nyt vähän kulmiani Tsukorun opiskelukaverin kertomukselle "kuolemankuponkia" kaupittelevasta miehestä, joka näkee kaikilla ihmisillä värilliset (tai värittömät!) aurat ja vakuuttaa aiemman elämänsä tuntuvan väljähtyneeltä ja merkityksettömältä tuon ihmeellisen kyvyn saamisen jälkeen. No, tämä ei ollut tosiaan ensimmäinen Murakamin romaani, jota lukiessa koen oudon sisäkertomuksen vieraannuttavana, mutta tämä onnistui kaikessa kliseisyydessään ärsyttämään oikein erityisesti.
Muuten pidin Värittömän miehen vaellusvuosista kovasti, vaikka romaanista tuntuikin alkuun puuttuvan se tietty murakamimaisuus tunnelman tasolla. Osasin odottaa jotakin huomattavasti "realistisempaa" kuin Kafka rannalla tai 1Q84, mutta jotenkin jäin kaipaamaan sellaista haikeansuloista tunnelmaa, joka väritti Norwegian Woodia. Kaihoa ja nostalgiaa on Värittömässäkin, mutta pikemminkin tunnelmapaloina (kun Tsukarun ystävä Haida puhuu Franz Lisztin kappaleesta "Le mal du pays", mutta Tsukoru tuskin kuuntelee, sillä mennyt palaa hänen mieleensä:
Kappaletta soittavan Shiron hahmo kohosi hänen mieleensä hämmästyttävän kirkkaana, kolmiulotteisena. Kuin nuo kauniit hetket olisivat nousseet tasaisesti ja varmasti vastavirtaan ylös kanavaa, ajan virran suuntaa vastustaen.
-- Iltapäivän valo tulvi sisään ikkunoista, pihan sypressi heitti varjonsa huoneeseen. Tuulessa keinuvat pitsiverhot, teekupit pöydällä. Shiron siististi taakse sidotut sileät mustat hiukset, nuotteja seuraava vakava katse.
(Ah ja voi! <3 )
Suomalaisittain Värittömän miehen vaellusvuodet on kahdellakin tapaa merkkitapaus. Se on ensimmäinen Murakamin romaani, joka on suomennettu suoraan japaninkielisestä alkuteoksesta. Japanologi ja suomentaja Raisa Porrasmaa. Porrasmaa on julkaissut myös Japani-aiheisia tietokirjoja, viimeksi tänä vuonna teoksen Temppelin hämärästä matsurin vilinään. Toinen suomalaislukijaa aivan erityisesti hykerryttävä yksityiskohta on se, että Värittömässä miehessä vaelletaan vanhojen ystävien perässä aina Suomeen saakka ja vieraillaan säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymäkaupungissa Hämeenlinnassa.
Muissa blogeissa sanottua: Omppu on lukenut kirjan englanninkielisen käännöksen ja Annika sekä Krista suomennoksen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ja minä, ja minä, älä unohda ihana Maria minua! :) Minä luin tämän, enkä tajunnut näitä päällekkäin kulkevia tarinoita. Olen siis sataprosenttisen varma, että luen kirjan vielä uudestaan, ehkä sitten ymmärrän paremmin. :)
VastaaPoistaKääk, Krista – olit tosiaan blogannut tästä keskiviikkona, lisään linkin tietysti tuohon joukon jatkoksi! :)
PoistaVoi, jälleen yksi hieno kirjoitus joka väkisinkin vetää minua tätä kirjailijaa kohti! Tarinat tarinoissa ja nuo kiehtovat rinnakkaiset todellisuudet ja uskomattomuudet samoin kuin kauniskieliset sitaatit kuulostavat niin houkuttelevilta, että niihin tahtoisin sukeltaa :)
VastaaPoistaKatja, kuulostaa kyllä ihan siltä, että sinun pitää pikimmiten lukea joku Murakamin kirja – alouta vaikka Norwegian Woodista tai Sputnik-rakastettuni -kirjasta! :)
PoistaTämä kirja odotteleekin jo lukemistaan, mutta säästelen vielä hetken. Sinun kirjoituksesi ja lukemani ulkomaiset arviot antavat ymmärtää, ettei nyt olla ihan Murakamin parhaimmiston äärellä, mutta ei haittaa. <3
VastaaPoistaKatja, joo – Murakamia on ilo lukea silloinkin, kun kyseessä oleva teos ei tunnu ihan parhaiden veroiselta. Nautinnollisia "Vaellusvuosia"!
PoistaMinä toisaalta pidin tästä, toisaalta en pitänyt. Ei ehkä parasta Murakamia, mutta herättää ajatuksia.
VastaaPoistaZephyr, joo, toisaalta ja toisaalta – paljon ihanaa tässä kirjassa on.
PoistaOlen vältellyt paksuja kirjoja, yritän löytää Murakamille aikaa. Joku aina kiilaa väliin. Pidän Murakamin kirjoista.
VastaaPoistaUlla, hauska kuulla että sinäkin pidät Murakamista! Tämä Väritön mies on Murakamin kirjaksi oikeastaan aika lyhyt, kun vertaa esim. Kafkaan rannalla tai 1Q84:een.
PoistaKaikki Murakamit lukeneena (pääosin englanniksi) ja hänen vaikeimpien kirjojensa ystävänä totean tämän viimeisimmän olevan nippa nappa siedettävä Murakamin kirjaksi.
VastaaPoistaValitettavasti - minun mielestäni - suomennos ei ole hyvä. Olisi kannattanut lukea englanniksi, ehkä jotain olisi pelastunut.
Hei Anonyymi, kiitos kommentista ja anteeksi myöhäinen vastaus! Tämä viimeisin Murakami herättää tosiaan ajatuksia puolesta ja vastaan. Minunkaan mielestäni ei parasta Murakamia, mutta tykkäsin silti!
PoistaSuomennoksessa ei mikään tökännyt kielikorvaani, mutta on tietysti mahdollsta, että tunnelman vieraus (tai "epämurakamilaisuus") johtuu osittain suomennoksesta – onhan kääntäjällä luonnollesri erilainen tyyli kuin aiempia murakameja suomentaneella Aleksi Milonoffilla.
Murakami on yksi tämän hetken mielikirjailijoistani... Oen säästellyt tätä sopivaan hetkeen. Palaan juttuusi myöhemmin!
VastaaPoistaKaisa Reetta, kiitos kommentistasi ja anteeksi myöhäinen vastaus! Pikaisen googlettamisen perustella sinulla on Väritön mies edelleen lukematta (tai ainakin bloggaamatta), toivottavasti kirja täyttää odotuksesi kun sen aika on :)
PoistaMinulle tämä oli ensimmäinen Murakami ja täydellinen!
VastaaPoista<3
Leena, onpa ihana kuulla että pidit! Aiot varmaan lukea lisää Murakamia, ehkä seuraavaksi Norwegian Wood tai Sputnik rakastettuni? <3
VastaaPoista