Eino Leino: Kirjailijoiden Helsinki

Eino Leino: Kirjailijoiden Helsinki
Gummerus 2012. 289 sivua.

Helsingin kadut, puistot ja vanhat talot voisivat kertoa monia kirjallisia tarinoita, mutta koska mukulakivet vaikenevat, on Eino Leinon (ei sukua runoilijalle!) koonnut teokseensa Kirjailijoiden Helsinki lukuisia anekdootteja, tunnelmapaloja ja historiallisia tapahtumia, jotka yhdistävät pääkaupunkiamme ja lukuisia siellä eläneitä, työskennelleitä ja ihmissuhteiden karikoissa pyörineitä kirjailijoita.

Kirja rakentuu ennemminkin temaattisesti ja kaupunginosien mukaan kuin kronologisesti, mutta jonkinlainen ajallinen jatkumokin piirtyy näkyviin. Ensimmäisessä luvussa "Kuninkaan Turusta keisarin Helsinkiin, Kruununhakaan" käydään lyhyesti läpi kaupungin historiaa 1550-luvulta alkaen, jolloin Kustaa Vaasa perusti kaupungin  Tallinnan kilpailijaksi. Pääkaupunki Helsingistä tuli vuonna 1812, ja Leinon kirja ilmestyykin sopivasti pääkaupungin 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kirjailijoiden Helsingin kaduilla käyskentelevät kirjailijat Elias Lönrötista ja Aleksis Kivestä Anja Snellmanniin ja Hannu Mäkelään.

Itseäni eniten kiinnostavia miljöitä, ajanjaksoja ja seurapiireja kuvaavat luvut "Intohimojen ja draamojen Töölönlahti"sekä "Myrskyisiä suhteita Töölössä". Ensin mainitussa kerrotaan muun muassa Maila Talvion kirjallisesta salongista, joka toimi Linnunlaulun huvila-aluella kahdessakin eri osoitteessa (joista toinen tunnetaan nykyään kirjailijatalo Villa Kivenä). Talvion ystäviin ja kirjailijakollegoihin kuuluivat muun muassa Ilmari Kianto ja runoilija Eino Leino, jonka kanssa välit tosin sittemmin viilenivät.

Töölön "myrskyisät suhteet" puolestaan viittaavat esimerkiksi Maria Jotunin ja Viljo Tarkiaisen avioliittoon, jota Jotuni on oletettavasti kuvannut myös postuumissa romaanissaan Huojuva talo. Draamaa Töölöön toi myös Tulenkantajien taiteilijaryhmä (mm. Olavi Paavolainen, Katri Vala, Elina Vaara ja Lauri Viljanen), samoissa piireissä liikkunut Mika Waltari sekä nuorten suhteisiin julmasti sekaantunut, rikostaustainen mutta charmikas Minna Craucher, jonka kirjallinen muotokuva on tuttu Waltarin varhaisteoksesta Suuri illusioni.

Myös Kallion kaupunginosasta, jossa varttuivat muun muassa Paavo Haavikko, Hannu Mäkelä ja Anja Snellman, riittää kirjallisia tarinoita. Otavalla kustannustoimittajana työskennellyt Mäkelä huomasi jotakin tuttua Alpo Ruuthin Kämppä-romaanin käsikirjoituksessa ja tajusi, että he olivat Ruuthin kanssa olleet lapsina eri puolilla Kallion kaduilla käydyissä tappeluissa.

Oli mielenkiintoista lukea Leinon kirjaa melko pian Panu Rajalan Naisten mies ja aatteiden - Juhani Ahon elämäntaide -teoksen jälkeen (jonka Leino myös mainitsee lähteessään), sillä Juhani Ahon Helsinki-vaiheet ja monet henkilösuhteet olivat tuoreessa muistissa. Myös viime syksynä lukemani Leena Laulajaisen nuortenromaani Maria ja taikalyhty palasi mieleen, kun luin Maria Jotunista kertovia jaksoja.

Eino Leinon kirjoitustyyli on mukavan tarinoiva ja sympaattinen. Kirja on esipuheen mukaan syntynyt "rakkaudesta Helsinkiin", kirjoittajan synnyin- ja asuinkaupunkiin, ja se on helppo uskoa. Yksi teoksen ansioista on sen runsaudessa - kirjailijakaartin, kaupunginosien ja aikakausien kirjossa - mutta toisaalta kokonaisuus hajoaa toisinaan taustoituksiin, jossa liikutaan kaukana pääkaupungin ulkopuolella. Kirjan kuvituksena on Signe Branderin valokuvia, joissa elää kadonnut Helsinki puutaloineen ja pihakaivoineen.

Teoksen lopussa on lähdeluettelo, paikkahakemisto sekä karttoja. Jäin kaipaamaan vielä henkilöhakemistoa; olisi ollut kiva sen kautta kurkistaa, onko vaikkapa jostakin omasta suosikkikirjailijasta mainintaa kirjassa tai etsiä kaikki Mika Waltaria (joka vilahtelee useammassakin luvussa) käsittelevät sivut.