Kävin juuri kirjastossa palauttamassa ison osan niistä kirjoista, joita suunnittelin lukevani maratonpäivänä (ja joista sain luettua yhden, Märta Tikkasen omaelämäkerrallisen (kaksois)romaanin Yötäpäivää). Muun muassa Ulla-Lena Lundbergin, Joni Skiftesvikin ja Eeva Tikan teoksille jouduin sanomaan toistaiseksi heipat, sillä lainojen eräpäivä oli taas kerran käsillä. En toki voinut poistua kirjastosta tyhjin käsin, vaan mukaan kotiin lähti kaksi tiiliskiviromaania ja yksi omaelämäkerta.
Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä-romaania (Tammi 2004) on hehkuttanut moni bloggaaja, ja kun kirja taas tänään nousi esiin eräässä keskustelussa, oli se pakko poimia mukaan hyllystä (kirjastonhoitajakin oli nostanut sen esille!). Kiinnostuin kirjasta jo aiemmin, mutta olen hyvin skeptinen tiiliskivien suhteen – ehdin tuskin koskaan lukea niitä, sillä lukuhetkeni ovat pienissä paloissa ja keskittymisen herpaantuessa tulee helpommin tartutta johonkin lyhyeen teokseen.
Joyce Carol Oatesin Sisareni, rakkaani (Otava 2012) olin mielessäni sijoittanut "luen sitten joskus" -osastoon, mutta kun suhteellisen tuore kirja oli aivan joutilaana hyllyssä, oli pakko tarttua tilaisuuteen. Oatesin kirjaa on kuvattu paitsi upeaksi, myös hyvin rankaksi synkän aiheensa ja raadollisen ihmiskuvansa vuoksi.
Diana Websterin Ikuisesti Suomi -muistelmista (SetS 2013) kiinnostuin jo nähdessäni sen Schildts&Söderströmin kevään uutuusluettelossa. Websterin nimi on minulle tuttu peruskoulun englannin oppikirjojen kansista (!) ja brittinaisen mutkainen matka Suomeen kuulostaa hauskalta ja kiehtovalta.
Riikka Pelon Jokapäiväistä elämää jo aloittelinkin, mutta väkevä ja pakahduttava kirja ei sovi ollenkaan katkonaisesti luettavaksi. Venäläisen runoilijan, Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä Ariana Efronin elämästä kahdessa aikatasossa kertova romaani on vienyt jalat jokseenkin kaikilta sen lukeneilta, ja kun isotätinikin kehui kirjaa eräissä sukujuhlissa, kaivoin Jokapäiväisen elämämme taas lukupinojen kärkeen.
Saa nähdä, miten näidenkin kirjojen kanssa taas käy. Tosiasia on, että en ehdi koskaan lukea kaikkia niitä kirjoja, jotka haluaisin. Uusia kiinnostavia ja ihania ilmestyy koko ajan lisääkin! Voisi olla hyvä lukea vain todella kiinnostavia ja vahvasti suositeltuja kirjoja, joita kaikki tuossa yllä mainitut ovat (ehkä Websterin kirjaa lukuunottamatta, josta en ole tainnut lukea vielä yhtään arviota), mutta toisaalta haluan jättää tilaa myös yllätyksille ja sivupoluille. Ja välillä, kun on lukenut jonkin keskinkertaisen kirjan, osaa taas todella arvostaa "täydellisiä kirjoja".
Miten sinä valitset ne kirjat, jotka luet – yritätkö vaistota "elämäsi kirjat" ja jättää tavanomaisemmilta vaikuttavat teokset tylysti kirjaston ja kirjakaupan hyllyyn, vai kokeiletko monenlaista ja katsot, mikä kirja vie mukanaan?
P.S. Jos sinulla on aikaa lukea vain yksi syksyn uutuus, lue Pauliina Rauhalan Taivaslaulu.
Linnuntietä-romaanin aion lukea viimein nyt syksyllä. Samainen keskustelu muistutti, että nyt on sen aika. :)
VastaaPoistaMulla on nyt hellepäivän jälkeen syyspäivien ikävä, jolloin saa lukea tiiliskiveä viltin alla nautiskellen.
Voi noita (teitä/meitä...) kirjakamuja, kun eivä vain voi olla muistuttamasta kiinnostavista kirjoista aina uudelleen ja uudelleen! Melkein jo unohdin, että Linnuntietä pitää lukea :)
PoistaHuonoissa ilmoissa on kieltämättä se hyvä puoli, että voi nyhjöttää sisällä lukemassa hyvällä omallatunnolla – toisaalta ulkona on aika kiva lukea myös.
Totta kirjoitat Maria, millään ei ehdi lukea kaikkia niitä kirjoja, jotka haluaisi. Minä olen innostunut viime aikoina ostelemaan edullisia pokkareita, mutta monesti kirjaston kirjat kiilaa niiden ohi lukupinossa. Eli lukemattomia kirjoja senkun kertyy.
VastaaPoistaOlen joskus lukenut jotain McDonaldilta, siis jo kauan ennen blogiaikoja, ja muistelen pitäneeni hänen tyylistään. Jokapäiväinen elämämme ja Sisareni, rakkaani ovat molemmat upeita, mutta eivät mitään hetkessä hotkaistuja tai helppoja kirjoja. Vaativat keskittymistä ja aikaa.
Mustikkakummun Anna (ihana tuo uusi bloginimi, vaikka vanhastakin tykkäsin kovasti!), ne kamalat ja toisaalta ihanat eräpäivät tosiaan, joskus niiden ansiosta saa jonkin kirjan vihdoin luettua mutta joskus taas raahaan jotakin kirja edestakas kodin ja kirjaston välillä, toivoen että vihdoin ehtisin...
PoistaTuo MacDonaldin kirja taitaa olla myös sellainen, joka vaatii keskittymistä ja aikaa, jos olen oikein ymmärtänyt. Niitä kun voisi ostaa tai lainata jostakin yhtä helposti kuin kirjoja ;)
Niin tuttu tunne! Itse en kovin tarkasti seuraa uutuuskirjoja (esimerkiksi tuosta Linnuntiestä en tiedä mitään, sen sijaan tuo Rauhalan kirja on alkanut kiinnostamaan), joten niistä ei tule lukupaineita ja turhautumisia, mutta muuten on hyllyt (jopa omatkin, puhumattakaan kirjaston) täynnä mielenkiintoista luettavaa, jota kaikkea ei koskaan saa luetuksi. Huoh!
VastaaPoistaOmat ennakkovalintaperusteeni liittyvät usein johonkin tiettyyn kirjailijaan tai kiinnostavaan aihepiiriin. Esimerkiksi pelkkien kielellinen taitavuus ei saa minua innostumaan kirjasta. Nyt juuri luen Knausgårdin kakkosta, joka kyllä vie mukanaan.
Jaana, tuo Linnuntietä onkin itse asiassa ilmestynyt suomeksi jo melkein kymmenen vuotta sitten (ja googlen mukaan sitä on silloin Suvi Ahola Hesarissa kovasti kehunut, mutta ohi oli minulta mennyt...), mutta Ilselän Minna sitä kovasti suositteli ja sen jälkeen sitä on lukenut ja rakastanut moni.
PoistaApua, Knasu nro 1:kin pitäisi lukea, tuolla se hyllyssä huutelee, mutta se ei temmannut mukaansa samalla tavalla kuin kakkososa.
Niin Maria, Elias Canetti luki lapsena kaikki kirjat kahteen kertaan peräkkäin koska hän pelkäsi että maailmasta loppuisi lukeminen. Minä en Jaanan tavoin seuraa juurikaan uutuuskirjoja -- jos jossain lehdessä on juttua esim. käännetystä kirjasta ja se alkaa kiinnostaa tms. saatan käydä esim. Akateemisessa katsomassa onko sitä alkuperäiskielisenä pokkarina. Jos on, ostan, vaikka saattaa mennä aikaa ennenkuin tartun ja luen. Kotimaista toivon usein joululahjaksi ym., Pamukit "tilaan" puolisolta heti kun suomennos ilmestyy. Ulkomailla menen aina kirjakauppoihin kuikuilemaan ja saata tehdä hyviä löytöjä -- tällä tavalla aikanaan esim. Pascal Mercierin Nachtzug nach Lissabon.
VastaaPoistaJa aivan samalla tavalla kuin Jaana -- mestarillinen kielenkäyttö ei riitä jos aihe ei kiehdo tai kiinnosta pätkääkään.
Nuorena luin liukuhihnalta kaikenlaisia klassikoita -- vain saadakseni tuntumaa mitä kaikkea on saatavilla :).
Jätän kaiken surutta kesken, jonka lukemisesta en nauti. Tutkimuskirjallisuus on luku sinänsä -- "vihollisen" tekstit on luettava tarkkaan vaikkei niistä pitäisikään -- ne on tunnettava hyvin että osaa argumentoida vastaan...
Sanna, tuntuu hullulta ajatella, että vain muutama vuosikymmen sitten (esim. suht. myöhään "kirjallistuneessa" Suomessa) moni luki vaikkapa kyläkirjaston kokoelmat useaan kertaan läpi ja jokainen uusi kirja oli tapaus... Ja nykyään on sitten runsaudenpula, etenkin jos lukee ja seuraa myös esim. englanninkielistä kirjallisuutta.
PoistaYöjuna Lissaboniin on upea ja kiehtova!
Isoisäsi oli juuri sellainen tapaus, että hän luki koko kylän kaikki kirjat lävitse & Raamatun niin moneen kertaan että osasi sen enemmän tai vähemmän ulkoa. Myös sanakirjat kelpasivat. Päiväkirjassa on lista kaikista niistä kirjoista, jotka piti ehdottomasti saada käsiinsä...
PoistaAivan ihanaa ja kiehtovaa, että päiväkirjasta löytyy tuollainen lista!
PoistaOlen painiskellut tuon tunteen kanssa ihan vasta, kun kävin kirjastossa. Koin silloin olkapäälläni keikkuvan kaksi hahmoa, joista toinen kuiski: "älä mene, lainaat vain taas jotain, vaikka omassa hyllyssäkin on luettavaa" ja toinen: "miksi et menisi, ihan vain sen kivan fiiliksen takia, jonka kirjastosta saa?" Menin, haahuilin ja okei, löysin taas kirjoja, mutta niitä lainatessani ajattelin, että mitäs sitten, voinhan nuo palauttaa, jos en jaksakaan/ ehdi lukea.
VastaaPoistaMinä valkkaan lukemiseni aina fiiliksen mukaan. Tosin välillä toki on opena otettava lukuun myös niitä kirjoja, joita oppilaille antaa luettavaksi. Kesällä teki mieli helppoja ja kevyitä kirjoja, nyt maistuvat klassikot. Dostojevskin Idioottiin aion tarttua vielä elokuun aikana! Tällä hetkellä en ole ihan perillä uutukaisista. Nimi voi olla tuttu, mutta sen kummempaa en välttämättä tiedä. Yleensä jätän kylmästi lukematta sellaiset kirjat, jotka ei tunnu omilta, mutta kummasti voi mielipide jonkin kirjan suhteen muuttua vuosien myötä. Esimerkiksi Jään ja tulen lauluun tartuin lopulta. Toiseen osaan sitten joskus, kun taas otolliselta tuntuu.
Kaisa, minäkin koetan aina hillitä omaa (ja lasten) kirjalainailua, kun kaikkea ei kuitenkaan ehdi lukea ja kirjapinot kaatuilevat päälle, mutta aika huonoin tuloksin. Voimme lohduttautua sillä, että kirjojen lainaaminen on sentään aika harmiton, jopa hyödyllinen tapa mennä liiallisuuksiin – rahaa ei kulu, käsivarsien lihakset vahvistuvat kirjojen kantamisesta kirjastot tekevät hyvää tulosta lainauslukujen valossa ;)
VastaaPoistaMartinin kirjat ovat jäänet minulle tuntemattomiksi, piti oikein googlettaa että ethän tarkoittanut Sirpa Kähkösen kirjaa Jään ja tulen kevät :). Niitä on kyllä moni kehunut varsin mukaansatempaaviksi!
Tuttua, niin tuttua! :) Kävin juuri tänään kirjastossa tarkoituksenani käydä vain palauttelemassa kirjoja, mutta loppujen lopuksi mukaan lähti isompi kasa kirjoja kuin mitä olin palauttanut. :D D'oh! Taidan olla toivoton, mutta onneksi en ole todellakaan ainoa laatuani. Ei tarvitse kuin lukea hetki kirjablogeja niin ymmärtää että meitä samanlaisia on iso lauma. :)
VastaaPoistaKaikki nuo mainitsemasi kirjat (paitsi Ikuisesti Suomi, josta kuulin nyt ensi kertaa) ovat omallakin lukulistallani. Pelon ja MacDonaldin kirjat toivon ehtiväni lukea hyvinkin lähiaikoina, kumpikin on jo hyllyssä odottelemassa. :)
Minulla lukemisen valintaan vaikuttaa tosi moni asia: fiilis (joskus vain tulee esim. dekkari-, romantiikka- tai klassikko-olo), kirjaston eräpäivät ja bloggaajakollegojen mielipiteet (puolesta ja vastaan). Joskus kirjan valintaan vaikuttaa myös jokin teema, esim. jonkun matkan lähestyessä haluaa lukea kyseiseen reissukohteeseen sijoittuvaa kirjallisuutta. Tai jonkun elokuvan, dokkarin tai artikkelin myötä kiinnostuu jostain aiheesta (minulla kesto-kiinnostuksenkohteita ovat mm. sota, lotat, holokausti, noitavainot) ja haluaa sitten pian lukea siitä jotain. Tällä hetkellä kiinnostaisi lukea Leif G.W. Perssonia, olen katsellut miestä tv:stä ja kiinnostunut hänen dekkareistaan. :)
Sara, suosittelen lämpimästi Perssonia -- Palmu-trilogia on paljon laajempi ja kiinnostavampi kuin esim. telkkarin minisarja.
PoistaSara, hauska kuulla, että sinulla on samoja ihanuuksia hyllyssä odottamassa! Nyt on muuten pakko kertoja, että olen käynyt tällä viikolla jo kaksi kertaa kirjastossa (eri toimipisteissä), enkä lainannut itselleni mitään, lapsille vain (tai jälkimmäisellä kerralla noudin kyllä yhden varauksen, itse asiassa Riikka Pelon esikoisteoksen Taivaankantaja). Joskus niinkin, tosin varsin harvoin :D.
PoistaNo näinpä! Kaikkea kiinnostavaa ei mitenkään ehdi lukea. Juuri eilen minäkin vilkuilin syyllisesti kirjaston lainapinoa, joka keikkuu huikeissa korkeuksissa, eräpäivät lähestyvät ja minä vain haikailen lisää luettavaa... Lukemiseni valitsen pitkälti fiiliksen mukaan ja luen sitä, mikä sillä hetkellä eniten houkuttelee.
VastaaPoistaTuo Pelon kirja kiinnostaa hurjasti, samoin Linnuntietä (joka tosin piti jo palauttaa lukemattomana takaisin kirjastoon) ja alkoipa tuo Websterkin kiinnostaa!
Maija, on se tosiaan kumma, miten sitä aina kirjojen suhteen haluaa lisää ja lisää ja haikailee uutta, vaikka kotona olisi yllin kyllin kiinnostavaa luettavaa – muilla elämänalueilla olen kyllä tyytyväinen siihen mitä minulla on enkä kaipaa kovasti virikkeitä tai uusia juttuja! :) Hmm, Linnuntietä on kyllä niin tuhti opus, että se jää ihan väkisin kesken varmaan minultakin, mutta pitää sitten vaan käydä lainaamassa uudestaan.
PoistaRohkaisen Linnuntielle! Minä sain sen luettua viime syksynä alle kahdessa viikossa, vaikka lukunopeuteni on korkeintaan keskinkertainen ja lukuaikani aina pätkissä. Kirja tempaisee imuunsa varsin nopeasti. :)
VastaaPoistaPekka, olen jo vähän seikkaillut Linnuntiellä, ja kirja on kyllä (kaikessa perinpohjaisuudessaan ja näennäisessä seesteisyydessään) varsin mukaansa tempaava.
PoistaMinullakin on tällä hetkellä lainassa kirjoja, joiden eräpäivät alkavat pian paukkua umpeen, ja hitsi kun ne ovat vielä niin tiiliskiviä :) No, saa nähdä ehdinkö niitä lukea, sillä töiden loppumisen jälkeen olisi paljon muutakin tekemistä! Vaikuttavat hyvin kiinnostavilta nuo sinun uudet lainasi, etenkin Pelon, MacDonaldin ja Oatesin kirjat houkuttelevat minuakin.
VastaaPoistaLuen aika monipuolisesti kirjoja, joten ainakaan genre ei juuri vaikuta siihen, mitä valitsen luettavakseni. Siitä lähtien kun aloin blogata ovat muiden bloggaajien suositukset vaikuttaneet hyvin paljon siihen mitä luen! Ja minusta se on aivan mahtava juttu, sillä tuskin olisin tullut lukeneeksi kaikkia niitä hienoja kirjoja ilman kirjablogeja :) Tunnen aika hyvin oman kirjamakuni, mutta toisaalta valitsen kirjoja välillä ihan fiiliksenkin mukaan.
Laura, sama juttu (yllätys yllätys) minulla, saan kiittää kanssabloggaajien suosituksia monen ihanan kirjan ja kirjailijan löytämisestä. Tuo MacDonaldin kirja on siitä hyvä esimerkki, mistäpä kymmenisen vuotta sitten ilmestynyt kirja olisi osunut silmiini, ellei blogeista? (tosin kirjastossakin se oli nostettu vähän esille hyllystä, mahtavaa!)
PoistaKaikkea ei tosiaan ehdi lukea. Minä olen huono jättämään kirjoja kesken, joten niitä keskinkertaisiakin kirjoja tulee kahlattua läpi. Toisaalta, en tiedä jaksaisiko sitä aina lukeakaan täydellisiä elämyskirjoja, ja niistä keskinkertaisistakin voi saada jotakin irti. Ja upeaa kirjaa osaa kyllä todella arvostaa sitten kun sellainen tulee useamman tavanomaisemman jälkeen vastaan.
VastaaPoistaTällä hetkellä olen melkoisessa kirjastonkirjasumassa: pitäisi paitsi lukea eräpäiviään kolkuttelevat kirjat, myös ehtiä blogata jo luetuista kirjastonkirjoista. Esimerkiksi maratonin satoa pitäisi purkaa.
Pelon kirja vaatii minustakin omistautumista ja aikaa. Sen sijaan Linnuntietä on järkälemäisyydestään huolimatta minusta mukaansatempaava ja sujuva. Ja koska se on kaiken muun lisäksi myös jännäri, ainakin minä luin loppupuolen ahmimalla, kun piti saada tietää, mitä tapahtuu - vaikka samalla harmitti, että kirja sitten myös loppuu nopeammin. :)
Tiedätkö Liisa, minulla tulee Linnuntiestä (jota olen lukenut vasta satakunta sivua) vähän mieleen Monika Fagerholm, sellainen pinnan alla uinuva uhka joka sävyttää Amerikkalaisen tytön ja Lola ylösalaisin romaanin alkusivuja. Johtuu varmaankin siitä prologista, että idyllin taustalla vaistoaa vaaraa. Sinä kun olet lukenut Fagerholmia enemmänkin, niin tuliko sinulle yhtään samaa vaikutelmaa? MacDonaldin kerronta on kyllä enemmän sukua Anne Tylerin perhetarinoinnille.
PoistaKääk, maratonkirjat – olen jo melkein unohtanut ne, kun olen aurinkoisina kesäpäivinä tehnyt kaikkea muuta kuin blogannut! Jossain vaiheessa täytyy tosiaan palailla niihinkin tunnelmiin.
Minulle ei kyllä tullut Linnuntiestä Fagerholm-vaikutelmia. Ehkä siksi että vaikka teemoissa löytyy jotain samaa, MacDonald on kuitenkin aika tiukasti kiinni realismissa, kun taas Fagerholm on minusta tyylittelevämpi ja mystisempi.
PoistaNo niinpä, tätä tuskaa se on koko ajan tämä lukeminen, että ei millään ehdi lukea kaikkea, eikä edes kaikkea sitä, mitä ihan älyttömästi haluaisi.
VastaaPoistaYritän aina päättää, että en lue sitä, mikä ei lähtökohtaisesti kiinnosta, mutta sitten tekee mieleni kuitenkin kurkata joku kirja. Nytkään en millään jaksaisi lukea kirjaa loppuun, mutta olen sinnikkäästi saanut sen 6 sivun päähän viimeisestä pisteestään...
Pitäisi vaan muistaa, että lukee sen loppuun, mikä oikeasti innostaa ja aloittaisi sellaiset kirjat, joista voi kenties pitää.
Mä raahaan kanssa kirjastosta vaikka mitä. Jostain syystä kirjastossa kaikki näyttää kivalta, mutta kotona aika usein tarraan johonkin oman kirjahyllyn kirjaan.
Se on kumma miten sitä välillä melkein ahdistuu siitä että ei ehdi lukea kaikkea mitä haluaisi. Yritän aina toluttaa itselleni, kuinka ihanaa se oikeasti on, että on niin paljon kaikkea mielenkiintoista tarjolla, pitäisi osata nauttia vaan siitä!
VastaaPoistaMullakin on varattuna Linnuntie ja Jokapäiväinen, ja vajaa metri jo lainattuja tuolla odottaa vuoroaan...
Ehkä kirjoihin pitäisi suhtautua kuin ruokaan näinä yltäkylläisyyden aikoina (hengenravintoahan se tietysti on!) -- eihän kukaan ahmi kaikkea maailman ruokaa vaikka voisikin, vai ahmiiko? Sen sijaan että maistaa jokaista vähän ja jättää ne sitten syömättä/lukematta tai hotkaisee holtittomasti (ei muista lukemastaan enää mitään parin päivän päästä), voisi ajaa slow food-periaatetta lukemiseensa, i.e. "slow reading". Luetaan hitaasti, ajatuksella. Opetallaan ulkoa, sisäistetään. Kirjat eivät maailmasta lukemalla lopu, eivät ikinä :).
VastaaPoistaTotta se, etta kaikkea ei koskaan ehdi lukea. Itse yritan epatoivoisesti loytaa juuri ne kirjat, jotka tuntuvat omilta. Lempikirjailijoiltani luen teoksia tasaiseen tahtiin. Raakaa karsintaahan tama lukuharrastus vaatii - jatkuvasti. Taivaslaulu kiinnostaisi - katsotaan!
VastaaPoistaMinä tylsistyn aika nopeasti enkä siksi lue lempikirjailijaltanikaan kaikkia kirjoja putkeen. Tykkään vaihtelusta ja etsin koko ajan mahdollisia uusia suosikkeja. Luen mielelläni vaihdellen runoja, näytelmiä, novelleita, dekkareita, klassikoita, lukuromaaneja, vaikeita filosofisia juttuja… En tiedä onko kirjamakuni erityisen laaja, mutta kyllästymispisteeni tulee nopeasti vastaan, joten vaihtelu ja uudet tuttavuudet sopii minulle. :-)
VastaaPoistaKiitos kaikille ihanista kommenteista, jatkan niihin vastailua taas mahdollisimman pian! :)
VastaaPoistaJäin miettimään fiiliksiä, joita kirjapino voi herättää.
VastaaPoistaAluksi "Jee, ihanaa, nämä kaikki sivut monine tarinoineen ovat vielä edessä!". Sitten pohdintoja siitä, minkä lukee ensin, mitä seuraavaksi jne. Jossain vaiheessa huomaa, että aikaa lukemiselle ei olekaan niin paljon kuin olisi halunnut....ja ne himskatin eräpäivät. Ja millaisissa tunnelmissa palauttaa pinon kirjastoon? Onko olo kiitollinen, huojentunut, pettynyt, kaipuuta täynnä vai ihan jotain muuta? :-)
Hih, usein kirjapinoa palauttaessa päällimmäinen tunne taitaa olla helpotus ;). Joskus kyllä harmittaa jonkun yksittäisen, ehkä varta vasten varatun kirjan takia. Olen päättänyt, että tämän postauksen kuvassa näkyvistä kirjoista luen ainakin Pelon ja MacDonaldin kirjat, muut kaksi luen jos ehdin :). Yllätys yllätys, kirjoja on ehtinyt kertyä jo paljon lisääkin ;)
VastaaPoista