Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Japaninkielisestä alkuteoksesta suomentanut Raisa Porrasmaa.
Tammi 2014, 330 sivua.
Keltainen kirjasto 465.

Jäljelle jäi vain kohtaloon tyytymistä muistuttava hiljainen tuntemus, väritön ja neutraali tyyneys. Hän tömähti istumaan autioksi jääneen suuren vanhan talon saliin, kuuteli hiljaa aikaa mittaavan valtavan, vanhan seinäkellon onttoa ääntä. Hän sulki suunsa ja tuijotti eteenpäin liikkuvaa viisaria herkeämättä. Sitten Tsukuru ikään kuin kääri tunteensa moninkertaiseen harsoon, pysäköi mielensä tyhjään kohtsaan ja vanheni tunti tunnilta tasaista vauhtia.

Viisi lukiolaisnuorta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä, lähtee kesäksi yhteiseen vapaaehtoistyöprojektiin ja kuin harvinaisena kemiallisena reaktiona heidän kaikkien välille syntyy tiivis ystävyys. Tsukoru Tazaki, Murakamin uusimman romaanin Värittömän miehen vaellusvuodet päähenkilö, kokee kuitenkin hienoista ulkopuolisuudentunnetta, koska hän on kaveriporukasta ainoa, jonka nimessä ei ole väriä tarkoittavaa kirjoitusmerkkiä: Aka on "Punainen", Ōmi "Sininen", Shiro "Valkoinen" ja Kuro "Musta". Tsukorun oma nimi tarkoittaa arkisesti asioiden tai esineiden valmistamista. Tsukoru pelkää etääntyvänsä joukosta myös siksi, että hän on ystävyksistä ainoa, joka lähtee Tokion yliopistoon muiden jäädessä kotikaupunkiin Nagoyaan. Yhteys ystäviin kuitenkin säilyy välimatkasta huolimatta, ja Tsukoru matkustaa aina vähänkään pidemmillä vapailla luotijunalla kotiinsa, tapaa ystäviään ja kokee kaiken olevan kuin ennenkin. Myös pitkät kirjeet kulkevat molempiin suuntiin. Sitten, aivan yllättäen, kun Tsukoru matkustaa Nagoyaan toisen opiskeluvuoden jälkeisellä kesälomalla, hän ei saa ketään ystävistään kiinni puhrlimella. Sitten Aka ilmoittaa koko nelikon puolesta, että he eivät tahdo enää olla missään tekemisissä Tsukorun kanssa. Mitään selitystä välirikolle ei anneta; Aka vihjaisee vain, että Tsukorun pitäisi se itse ymmärtää. Tsukoru vaipuu masennukseen, yksinäisyyteen ja passiiviseen itsetuhoon, josta hän tokenee vasta nähtyään unen, jossa tuntee voimakasta mustasukkaisuutta, itselleen aiemmin tuntematonta tunnetta.

Tsukoru on jo yli kolmekymmentäviisivuotias ja yrittää pitää muiston ystävyydestä ja sen katkeamisesta taka-alalla, kun hänen rakastettunsa Sara vaatii, että Tsukoru selvittää tilinsä menneisyytensä kanssa jotta voisi katsoa eteenpäin. Saran kannustamana ja avustamana Tsukoru alkaa jäljittää elämänsä värejä.

Yksi Murakamin (lukuisista) tavaramerkeistä on "tarina tarinassa" -rakenne, ja siitä ammennetaan myös Värittömässä miehessä. Murakamin kirjoja lukiessa pitää tempautua uskomaan uskomattomaan, rinnakkaisiin todellisuuksiin, silakkasateisiin, mystisesti katoaviin naisiin ja eksentrisiin suljettuihin yhteisöihin, puhuvia kissoja ja pikkuihmisiä unohtamatta. Kohottelin kuitenkin nyt vähän kulmiani Tsukorun opiskelukaverin kertomukselle "kuolemankuponkia" kaupittelevasta miehestä, joka näkee kaikilla ihmisillä värilliset (tai värittömät!) aurat ja vakuuttaa aiemman elämänsä tuntuvan väljähtyneeltä ja merkityksettömältä tuon ihmeellisen kyvyn saamisen jälkeen. No, tämä ei ollut tosiaan ensimmäinen Murakamin romaani, jota lukiessa koen oudon sisäkertomuksen vieraannuttavana, mutta tämä onnistui kaikessa kliseisyydessään ärsyttämään oikein erityisesti.

Muuten pidin Värittömän miehen vaellusvuosista kovasti, vaikka romaanista tuntuikin alkuun puuttuvan se tietty murakamimaisuus tunnelman tasolla. Osasin odottaa jotakin huomattavasti "realistisempaa" kuin Kafka rannalla tai 1Q84, mutta jotenkin jäin kaipaamaan sellaista haikeansuloista tunnelmaa, joka väritti Norwegian Woodia. Kaihoa ja nostalgiaa on Värittömässäkin, mutta pikemminkin tunnelmapaloina (kun Tsukarun ystävä Haida puhuu Franz Lisztin kappaleesta "Le mal du pays", mutta Tsukoru tuskin kuuntelee, sillä mennyt palaa hänen mieleensä:

Kappaletta soittavan Shiron hahmo kohosi hänen mieleensä hämmästyttävän kirkkaana, kolmiulotteisena. Kuin nuo kauniit hetket olisivat nousseet tasaisesti ja varmasti vastavirtaan ylös kanavaa, ajan virran suuntaa vastustaen.

-- Iltapäivän valo tulvi sisään ikkunoista, pihan sypressi heitti varjonsa huoneeseen. Tuulessa keinuvat pitsiverhot, teekupit pöydällä. Shiron siististi taakse sidotut sileät mustat hiukset, nuotteja seuraava vakava katse.

(Ah ja voi! <3 )

Suomalaisittain Värittömän miehen vaellusvuodet on kahdellakin tapaa merkkitapaus. Se on ensimmäinen Murakamin romaani, joka on suomennettu suoraan japaninkielisestä alkuteoksesta. Japanologi ja suomentaja Raisa Porrasmaa. Porrasmaa on julkaissut myös Japani-aiheisia tietokirjoja, viimeksi tänä vuonna teoksen Temppelin hämärästä matsurin vilinään. Toinen suomalaislukijaa aivan erityisesti hykerryttävä yksityiskohta on se, että Värittömässä miehessä vaelletaan vanhojen ystävien perässä aina Suomeen saakka ja vieraillaan säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymäkaupungissa Hämeenlinnassa.

Muissa blogeissa sanottua: Omppu on lukenut kirjan englanninkielisen käännöksen ja Annika sekä Krista suomennoksen.