Marjut Hjelt: Lapsuuden sadut ja seikkailut

Marjut Hjelt: Lapsuuden sadut ja seikkailut
Into 2014, 231 sivua.

Lapsuuden ja nuoruuden aarteet ovat osa henkistä perintöämme. Siihen kuuluu kaikki se kauno- ja tietokirjallisuus ja kaikki ne lehdet, joita painotuotteiden olemassaolon ajan on huviksi ja hyödyksi luettu. Samoin siihen kuuluvat kaikki ne kuvat, pelit ja paperinuket, joiden parissa on vietetty vapaa-aikaa. Ne piirtävät tunteisiimme usein pysyvät jäljet. Ehkä ne aika ajoin jättävät aikuisiin myös halun palata lapsuuden tilaan, jolloin mielikuvituksen voima oli avain maailman hallitsemiseen. Silloin yksi hetki sisälsi kaikki mahdollisuudet, kun kädessä oli kuvittelun näkymätön taikasauva, alla itämainen lentävä matto, yöpöydällä lampun henki ja esikuvina rakastettujen kirjojen sankarit.

Yllä oleva sitaatti Marjut Hjeltin esipuheesta teokseen Lapsuuden sadut ja seikkailut kiteyttää hienosti sen, minkä ajattelen olevan tärkeä osa lapsuutta, suorastaan sen ydintä. Lapsuuteen kuuluu vapaus vaellella mielikuvitusmaailmoissa, niin toisten sommittelemissa kuin itse keksityissä. Lapsuuteen kuuluu sadun lumo, ihanat prinsessat ja sopivasti pelottavat velhot. Lapsuuteen kuuluu seikkailuromaaniin tai tyttökirjaan uppoutuminen tuntikausiksi kerrallaan, kuviteltuun eläytyminen ja samastuminen.

Lapsuuden sadut ja seikkailut on johdatus Kansalliskirjaston Brummeriana-kokoelmaan, kansainväliseen lasten- ja nuortenkirjakokoelmaan, joka sisältää kirjojen lisäksi muun muassa koulujen opetustauluja, paperinukkeja ja seurapelejä. Kirjaan on koottu taustatietoa kokoelman kirjojen ja kuvien tekijöistä, kirjan erilaisista ja erikielisistä painoksista sekä lastenkirjallisuuden, erityisesti satujen, historiasta. Opin tästä kirjasta muun muassa sen, että Syyrian, Persian ja Egyptin tarinaperinteestä kootut Tuhannen ja yhden yön sadut julkaistiin ranskaksi 1704 ja siitä syntynyt innostus satuihin sai monet naiset ryhtymään satukirjailijoiksi; että tyttökirja juontaa juurensa keskiaikaisesta neitosäädylle tarkoiteutusta uskonnollisuutta ja neitsyyttä korostavasta kirjallisuudesta (vaikka nykyaikaisen tyttöromaanin äitejä ovatkin Louisa M. Alcott, Susan Coolidge ja Johanna Spyri) ja että  lehtien kultakaudella Suomessakin ilmestyi viitisenkymmentä lapsille ja nuorille tarkoitettua lehteä. 

Lapsuuden sadut ja seikkailut on visuaalisesti hyvin kaunis teos, eikä ihme: onhan se kuvitettu pääosin vanhojen lasten- ja nuortenkirjojen kansi- ja kuvituskuvilla sekä muutamilla kiehtovilla kuvilla opetustauluista, joiden rinnalla monet nykyisistä oppimateriaaleista tuntuvat kovin latteilta ja siloitelluilta. Aika on ajanut ohi monista vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja vanhoista nuorisokirjoista, mutta parhaat kuvitukset ovat ajattomia tai vähintäänkin kantavat kaunista ajan patinaa.