Jarkko ja Laura Antikainen: Lumottu saari

Laura Antikainen (teksti) ja Jarkko Antikainen (kuvat): Lumottu saari
Minerva 2013, 47 sivua.

–Mutta sinähän olet Vellamo, sanoivat tytöt. 
–Solmitko kalaverkkoa itsellesi?
–En toki. Sisareni Kuutar pyysi minua virkkaamaan teille valosta viitat. Niistä on paljon hyötyä Lumotussa saaressa. Vellamo ojensi tyttöjä kohti kahta hohtelevaa kuukangasviittaa.
–Pankaa ne nyt yllenne.
Kun Virginia ja Eleonoora kietoutuivat viittoihin, tapahtui kaksi asiaa. He tunsivat pienenevänsä kyynärän kokoisiksi ja heidän selkäänsä kasvoivat ihastuttavat läpikuultavat siivet. Tytöt katselivat ihmeissään toisiaan.
–Me olemme muuttuneet keijukaisiksi!

Satukirja Lumottu saari kertoo kahdesta siskoksesta, Eleonoorasta ja Virginiasta, jotka lähtevät salaperäiseen saareen etsimään parantavia marjoja sairaalle äidilleen. Alkuasetelmasta tulivat mieleen Anni Swanin sadut, ja muutenkin kirjailija Laura Antikaisen ja valokuvaaja Jarkko Antikaisen kirjassa on kosolti viehättävää vanhojen satujen henkeä. Saaressa tytöt saavat oppaakseen Rosso-kissan, keskustelevat Puuvanhuksen kanssa, kuulevat tarinan tanssikumppania etsivästä sarvekkaasta Minotauruksesta ja pyristelevät irti hämähäkin seitistä. Vellamolta tytöt saavat hohtavat siivet ja he kutistuvat pieniksi keijukaisiksi, saavat apua sudenkorennolta ja tutustuvat prinssi Eerikiin.

Jarkko Antikaisen valokuvakuvituksesta tulee etsimättä mieleen Yrjö Kokon Pessi ja Illusia (Wsoy 2013) ja sen alkuperäinen, Kokon mustavalkokuvista koostuva kuvitus. Tuoreemmistakin lasten kuvakirjoista löytyy vertailukohta: myös Aura Sévoninin ja Paula Lehdon Aika metka retki (Karisto 2013), jossa Lehdon isoäitien lapsuutta kuvaavissa otoksissa on ripaus sadun taikaa esimerkiksi kiven takaa kurkkivan sammakkokuninkaan hahmossa. Osa Antikaisen kuvista on kirjan nimen mukaisesti lumoavia, mutta aivan kaikkiin en sommittelun ja hahmojen osalta ihastunut varauksettomasti. Toisaalta on hyvä, että kaikki kirjan kuvat eivät olleet kauniita – eihän luontokaan ole aina kaunis, ei edes saduissa, ja rujo Minotaurus-hahmo estää kirjaa olemasta liian siirappinen.

Tekstin ja kuvien sijoittelu aukeamille ei ole kaikilta osin onnistunut. Ratkaisu, jossa aukeaman vasemmanpuoleisella sivulla on aina pitkät pätkät tekstiä ja oikeaa sivua hallitsee (vähän toisellekin sivulle ulottuva) iso kuva, on kaavamainen, lukijaa (joka saattaa tällaisen kirjan kohdalla olla itsenäisen lukutaipaleensa alkupuolella haparoiva, jos kohta todennäköisemmin tällaista kirjaa luetaan ääneen lapsille, kuten meilläkin) väsyttävä eikä kovin esteettinen. Hienoa on kuitenkin se, että teksti on riittävän suurta nuorellekin lukijalle ja että pääosin upeat kuvat ovat saaneet riittävästi tilaa.

Kaiken kaikkiaan Lumottu saari tarjoaa viehättävän matkan mielikuvitukseen, seikkailuun ja omien rajojen ylittämiseen. Tarina huokuu välittämistä ja erilaisuuden hyväksymistä, ja sen juonen kaari kantaa.


P.S. Kirja toi mieleen Riihimäen tuntumassa sijaitseva perheiden retkeilypaikan, Aarniwalkean satupihan, jossa kävimme viime kesänä kahdesti.