Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi

Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi
Att berätta sig själv, suom. Raija Rintamäki.
Tammi 2013, 219 sivua.

Juuri mikään ei ole kunniakkaampaa kuin herättää antoisia mielleyhtymiä.

Elämä sanoiksi on kirja omaelämäkerrallisesta, muistelevasta kirjoittamisesta. Se ei kuitenkaan ole kirjoitusopas – tai jos on, niin se on sitä hyvin mazzarellamaisella tyylillä: esseemäisesti, assosioivasti, luonnostelevasti ja suuntaa antavasti. Mazzarella ujuttaa tekstiinsä muutamia kirjoittajalle tärkeitä oivalluksia, kuten että ei kannata aloittaa alusta (sillä, hyvänen aika, mikä se alku oikeastaan on, kun mietitään ihmisen elämänkaarta), kannattaa mieluummin näyttää kuin sanoa ja kannattaa jättää kerrontaan aukkoja – juuri aukot tekevät tekstistä täydemmän. Elämäkerturin kannattaa myös muistaa, että vaikka kirjeet ja valokuvat ovat tärkeitä ja inspiroivia lähteitä, niitä kannattaa omassa tekstissä käyttää säästeliäästi.

Elämä sanoiksi houkuttelee lukijaa muistelemaan, etsimään omia "elämänsymboleitaan" ja käännekohtiaan, kuuntelemaan, mitä aiemmilla sukupolvilla on sanottavana. Kirja kannustaa löytämään merkityksiä, kiinnittämään huomiota arkisiin yksityiskohtiin, arvostamaan tunteita ja henkilökohtaista kokemusta. Hieman ironisoiden Mazzarella viittaa suomenruotsalaiseen muistelmaperinteeseen, jossa (yleensä vanhojen herrojen toimesta) käsitellään laveasti lapsuudenperhettä ja työuraa, mutta kuitataan itse perustettu perhe yhdellä tai kahdella lauseella.

Mazzarella käyttää esimerkkejä monista sellaisista omaelämäkerrallisista ja autofiktiivisistä teoksista, joita olen viime aikoina lukenut ja jotka ovat tulleet minulle tärkeiksi: Märta Tikkasen esikoisromaanista Yötäpäivää, joka syntyi kun puoliso Henrik Tikkanen sivuutti Märtan hänelle kirjoittamat kirjeet; Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-teossarjasta; Torgny Lindgrenin puolifiktiivisestä Muistissa-kirjasta. Mazzarella houkuttelee myös tarttumaan sellaisten kirjailijoiden tuotantoon, jotka ovat minulle ennestään tuntemattomia tai joihin olen vasta tutustumassa: Tito Colliander, Benedict Zilliacus (jonka Kertomus kadonneesta saaresta -muistelmaa olen jo aloitellutkin), Henrik Tikkanen ja – itsestäänselvyys silloin kun puhutaan muistamisesta – Proust.

Kirjallisuudentutkijalle ominaisesti Mazzarella ammentaa paljon klassikoista – Dickensistä, Tolstoista, Fredrika Runebergista, mutta hän on kiinni myös nykypäivästä viitaten facebookiin, sähköpostiin ja blogeihin ihmisten muistojen tallentajina: "Viime vuosina minua on suuresti inspiroinut myös blogimuoto ja sen antamat mahdollisuudet yhdistellä suurta ja pientä, koettua ja ajateltua."

Mazzarellan mielestä kirjoihin pitäisi merkitä tekstin tempo samaan tapaan kuin musiikkikappaleisiin ja kehottaa lukemaan omia tekstejään hitaasti, laittamaan välillä kirjan pois ja vaipumaan omiin ajatuksiin. Juuri näin luinkin Elämää sanoiksi, joka ei ollut yhtä vaikuttava lukukokemus kuin Ainoat todelliset asiat, mutta mazzarellamaisen ajatteluttava, ihana ja inspiroiva kirja kuitenkin.