Merete Mazzarella: Juhlista kotiin

Merete Mazzarella: Juhlista kotiin
Hem från festen, suom. Kaarina Ripatti.
Kirjayhtymä 1992, 200 s.
(Uusin painos 2003 Tammen kustantamana)

"Kuoleminen nyt tuntuu oikeastaan siltä kuin joutuisi lähtemään juhlista kotiin hiukan aikaisemmin kuin oli aikonut, mutta on tietysti lohdullista, että hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti - ja että kaikkien muidenkin on ennemmin tai myöhemmin lähdettävä kotiin."


"Eihän sinusta ole koskaan ollut mukava lähteä aikaisin juhlista kotiin", minä sanon. 


Hän hymyilee. "Ei niin, mutta voi olla että vaikeampaa on sinulla joka jäät."


Minulla on vaikeampaa, sen olen jo kauan tiennyt.

Merete Mazzarellan elämäniloinen äiti, Annamarie Schreck, sai tietää sairastavansa syöpää keväällä 1991, 71-vuotiaana. Pian oli selvää, että syöpä tulisi viemään Annamarien muutaman kuukauden kuluessa. Sairauden kuluessa Annamarie tunsi ensimmäistä kertaa itsensä väsyneeksi, sai jäähyväiskirjeitä ja vierailuja lukuisilta ystäviltä ja paljasti tyttärelleen joitakin ihania salaisuuksia: "Tätä minä en sinulle sanoisi ellen kohta kuolisi, mutta koska minä pian kuolen niin minusta olisi mukavaa että sinä tietäisit..." Mazzarella alkoi pitää päiväkirjaa äitinsä viimeisistä kuukausista, kertoen väsymyksestään ja turhautumisestaan välinpitämättömien tai kuolemanpelkoisten lääkärien kanssa asioidessaan, keskusteluista äitinsä kanssa, surusta, jota tunsi ajatellessaan, ettei enää tulevina kesinä heräisi kesäpaikassa äidin leipoman leivän tuoksuun. Näistä merkinnöistä syntyi kirja Juhlista kotiin.


Tanskalaissyntyinen Annamarie tuli Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1943 nuorena toimittajana. Toimittajanura ja kotimaa jäivät, kun Annamarie tutustui suomalaiseen diplomaattinuorukaiseen, meni naimisiin (omien sanojensa mukaan paitsi miehen, myös Ulkoministeriön kanssa) ja sai kaksi lasta, Mereten ja tämän pikkuveljen Martinin. Isän ammatti vei perheen milloin Turkkiin, milloin Kiinaan tai Englantiin, ja myös Suomessa vietettiin pitkiä aikoja. Miehensä kuoleman jälkeen Annamarie olisi ollut vapaa palaamaan Tanskaan, mutta koska hän olisi niin monen vuoden jälkeen ollut outolintu entisessä kotimaassaan, hän saattoi naapurin tulkinnan mukaan "yhtä hyvin olla outolintu Suomessa". Diplomaatinrouvan ja kokopäivävaimon (joka muun muassa veti aina miehensä kellon) velvollisuuksien päätyttyä ja lastenkin eläessä jo omillaan Annamarie oli muun muassa pitänyt joogatunteja ja kuunnellut niiden jälkeen ymmärtäväisesti stressaantuneiden uranaisten huolia teekupposen ääressä.

Sairauden myötä nainen, joka on aina huolehtinut muista, joutuukin toisten huolehdittavaksi. Mazzarella kuvaa koruttomasti sitä, kuinka hän tuntee itsensä äitinsä seurassa vuoroin tämän äidiksi, vuoroin kiukuttelevaksi pikkutytöksi. Hän kokee huolta ja surua, mutta myös ärtymystä, esimerkiksi silloin, kun äiti sanoo itsekin uskoneensa, että eläisi kauemmin kuin tyttärensä. Ei ole helppoa lähteä aikaisin "juhlista kotiin". Mazzarella toteaa kuitenkin, että äiti ja hänen läheisensä olivat onnekkaita, sillä äiti sai paitsi elää hyvän elämän, myös kuolla hyvän kuoleman: hyvästellä rakkaat ihmiset, paikat ja asiat, olla sairaudesta huolimatta kotona mahdollisimman pitkään. Vaikka Mazzarellan näkökulma kirjassa on hyvin henkilökohtainen, siinä on myös poliittinen ulottuvuus: "kuvittelen, että me voimme oppia luomaan edellytykset hyvälle kuolemalle aivan kuten luomme edellytykset hyvälle synnytyksellekin nöyrän tietoisina siitä, että molemmat loppujen lopuksi edellyttävät myös sitä että ihmisellä on onni matkassa."

Yhtä paljon kuin kuolemasta ja surusta, Juhlista kotiin kertoo elämästä ja äidin ja tyttären suhteesta. Annamarie Schreckin ja Merete Mazzarellan voi sanoa olleen harvinaisen avoimia ja tasavertaisia, vaikka Annamarien äidillinen huolehtivaisuus Mereteä kohtaan säilyi loppuun asti. Keskustelut mitä erilaisimmista aiheista äidin kanssa olivat Mazzarellalle tärkeitä, ja hän omistikin äidilleen esseeteoksensa Keskustelu (suom. 1992). Keskustelut, hetkeen pysähtyminen, käyvät sitä tärkeämmiksi, mitä vähemmän on yhteistä aikaa jäljellä.

Viime vuosien aikana olen eri yhteyksissä puhunut ja kirjoittanut hitauden kulttuurista, siitä että meidän  on annettava itsellemme aikaa sulatella kokemuksiamme ja sallittava vaikutelmien asettua, siitä ettemme saa kärsimättömyydestä ja uutishimosta sivuuttaa keskustelunaiheita ennen kuin olemme käsitelleet ne loppuun. Mutta tämäkin on hitauden kulttuuria - ennen kaikkea juuri tämä on hitauden kulttuuria. Näen kaiken ympärillämme hyvin selvästi - auringon kimalluksen vedessä, lokit, vihreälle vivahtavat koivut, äidin käden joka yhä on ruskea ja känsäinen, oikea työkoura.

Blogini aikana olen lukenut Mazzarellalta myös teokset Ainoat todelliset asiat ja Ensin myytiin piano.

Kurkkaa myös mitä Karoliina, todellinen Mazzarella-fani, on kirjoittanut Juhlista kotiin -kirjasta.

Haasteet: Kirjallisuuden äidit (Muistelmateokset, elämäkerrat), Underbara finlandsvenskor vid papper.