maanantai 16. huhtikuuta 2012
Carlos Maria Dominguez: Paperitalo
Carlos María Dominguez: Paperitalo
Espanjankielinen alkuteos La casa de papel, suom. Einari Aaltonen.
Kansi ja kuvitus Ina Kallis.
Basam Books 2006, 134 sivua.
Keväällä 1998 Bluma Lennon osti Sohossa sijaitsevasta kirjakaupasta vanhan painoksen Emily Dickinsonin Runoja ja päästyään toiseen runoon, ensimmäiseen tienristeykseen, hän jäi auton alle.
Nämä rivit herättivät uteliaisuuteni, kun Satu esitteli alkulauseiden helmiä blogissaan. Kirja löytyikin heti seuraavalla kirjastokäynnillä ja tuli luettuakin saman tien - paitsi että kirja on lyhyt, se on myös painettu varsin isolla fontilla. Kirja jakautuu neljään jaksoon, joiden välisillä lehdillä vilistävät Ina Kalliksen piirtämät sokeritoukat.
Paperitalo kirjahulluudesta monessa eri muodossa. Kirjat ovat romaanin henkilöille sellainen intohimo, että ihmissuhteet, jopa oma elämä, jäävät toiseksi. Kertoja on argentiinasta kotoisin oleva Cambridgen kirjallisuudentutkija, joka ryhtyy hoitamaan menehtyneen kollegansa ja ystävänsä Bluman viransijaisuutta ja saa tälle tarkoitetun paketin, josta paljastuu laastia rapiseva kirja, Joseph Conradin Varjolinna. Kertoja matkustaa Etelä-Amerikkaan selvittämään kirjan arvoitusta ja tapaa kirjojaan huolellisesti varjelevan kirjakauppiaan, joka alkaa kertoa ystävänsä Carlos Bauerin, todellisen himolukijan ja kirjahamsterin, absurdia ja haikeansurullista tarinaa.
Se oli ensimmäinen merkki siitä, että jokin oli vialla. Eräänä päivänä hän istui siinä samalla paikalla kuin te nyt ja selitti, millaisia hankaluuksia koitui siitä, että ettei hän voinut sijoittaa hyllylle vierekkäin kahta keskenään riitautunutta kirjailijaa. Hän ei esimerkiksi rohjennut panna Borgesin teosta García Lorcan kirjan viereen, koska Borges piti Lorcaa "puuduttavana andalusialaisena". Shakespearea hän ei voinut pannan Marlowen viereen miesten suhteita kalvaneiden plagiointisyytösten takia, vaikka hän silloin joutuikin poikkeamaan luokittelujärjestelmästä. Eikä hän voinut panna Martin Amisin ja Julian Barnesin teoksia vierekkäin, koska kirjailijoilla oli toraisat välit, eikä liioin Vargas Llosaa García Marguesin kupeelle.
(Minun pitäisi varmaankin huolestua, sillä minulla on tapana järjestellä kirjoja samantapaisilla perusteilla. Yksi Paperitalon opetuksista voisi ollakin, että kirjat kannattaa aakkostaa, muuten voi tapahtua mitä tahansa.)
Romaanissa kuljetaan kirjapölyn täyttämistä huoneista sinisen meren ääreen, paperitalon raunioille. Onko vapautta se, että voi ostaa jokaisen himoitsemansa kirjan? Vai se, että voi käyttää lukemiseen niin paljon aikaa kuin haluaa? Vai se, että näkee asunnossaan edes vähän paljasta seinää, jotta katse ei osuisi mihinkään?
Paperitaloon ovat tutustuneet Sadun lisäksi myös Penjami ja Jenni
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hauskaa että luit tämän! Olen itsekin juuri palannut kirjan tunnelmiin lukiessani Jacques Bonnet'n kirjojen haalimista käsittelevää Kirjaston henget -teosta. Siinä viitataan usein tähän, hyvästä syystä! :)
VastaaPoistaSatu, minulle tuli tätä lukiessani mieleen Kirjaston henget - minulla oli se lainassa jokin aika sitten, mutta en ehtinyt lukea loppuun enkä blogata, ennen kuin kirja piti palauttaa kirjastoon. En muistanut, että siinä oli mainittu Paperitalo, mutta tuo lainaus kirjojen luokitteluperusteesta tuntui tutulta, olisiko se ollut Bonnetin kirjassa tai ainakin siinä puhuttiin tuollaista tunneperusteisesta luokittelusta.
VastaaPoistaKiva, että kirjoitit tästä. Kirja oli minulle tuntematon; vaikuttaa lukemisen arvoiselta. Yritän lukea espanjankieliset kirjat espanjaksi, mutta niiden valitseminen on aika satunnaista.
VastaaPoistaMargit, tämä on antoisa kirja kirjallisuuden ystävälle. Toivottavasti löydät kirjan espanjaksi, osasinpa minäkin kieltä!
PoistaVoi että osaa olla ihanan kuuloinen kirja, tämän laitan kyllä visusti muistiin!
VastaaPoistaErja, toivottavasti löytyy vaikka teidän omasta kirjastosta! :)
PoistaMinä olen lukenut tuon Kirjaston henget, mutta tätä en ja tämä alkoi kyllä kiinnostaa kovasti! Täytyy pistää muistiin tämäkin siis itselle.
VastaaPoistaSusa, tässä on paljon sinulle, vaikka kirjahyllyn kartuttaminen on sinulla huomattavasti terveemmällä pohjalla kuin Paperitalon henkilöillä ;)
PoistaTämä kirja on sitten vallan ihastuttava! Täytyy sanoa, että se teki hurjan vaikutuksen minuun silloin kuin luin sen ensimmäisen kerran, (vuonna 2006) mutta luettuani sen uudelleen 2010 se näytti silmissäni jo vallan erilaiselta: ironinen eikä enää niin vaikuttava, mutta silti aivan ihana! En koskaan lue kirjaa kahdesti, mutta tämän luin ja yllätyin, miten kirja voikaan tuntua erilaiselta toisella lukukerralla. Pidin erityisesti kirja muodosta, kannesta ja kuvituksesta.
VastaaPoistaMarissa, voisin kuvitella, että tämä kirja aukeaa eri tavalla toisella lukukerralla. Tämä ensimmäinen kerta meni ainakin minulla vähän sen ihmettelemiseen, että mitä seuraavaksi...
Poista