Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Teos 2012, 266 sivua.

"Ne näyttävät sinusta ehkä tyhjiltä, koska sinä et ole teemestari", isä sanoi, ja jokainen sana putosi ilmaan painavana. "Silti jotkin asiat ovat niin syvällä, ettei niiden virtaa voi pysäyttää. Vesi ei kuulu kenellekään. Armeija ei saa ottaa sitä omakseen, ja siksi salaisuus täytyy säilyttää. "


Eletään aikaa jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, jossa se maailma, jonka me tunnemme, on pitkälti suolaveden peittämä. Makeasta vedestä on pulaa, armeija kontrolloi vesihuoltoa, kiinalainen kulttuuri on vyörynyt Lappiin, paperikirjoja ei juuri ole saatavilla ja entismaailman ihmisten valmistama ja poisheittämä romumuovi on noussut kestävyytensä ansiosta arvoon arvaamattomaan. Öljy on kulutettu loppuun jo edellisellä "Hämärän vuosisadalla", jonka aikana on hävinnyt myös paljon tietoa historiasta ja tekniikasta. Kulkeminen hoituu aurinkokennojen avulla kulkevilla helipyörillä ja cd-levyt ovat hämmentäviä esineitä, joiden avulla voi kuitenkin kuulla viestejä menneestä.

Teemestarin kirjan päähenkilö on nuori nainen Noria, joka asuu teemestari-isänsä ja tutkijaäitinsä kanssa kylässä jossakin Kuusamon pohjoispuolella. Norian on määrä oppia isänsä ammatti ja ikivanhojen teeseremonioiden salat - samalla hän saa tietää tunturin salaisesta lähteestä, jossa puhdas ja raikas vesi virtaa viranomaisten sitä kontrolloimatta.

Teemestarin kirja on dystopia siitä, mihin nykyinen elämäntyylimme voi johtaa. Pohjoismaissa puhdasta vettä pidetään itsestäänselvyytenä, mutta luonnon riistokulutus voi muuttaa ilmaston ja sen mukana makean veden saatavuuden, kuten Itärannan kuvaamassa Skandinavian Unionissa, jonka järvet ja joet olivat liuenneet suurempiin vesiin, entiset rantaviivat kadonneet kauan sitten. Noria tuntee lumenkin vain äitinsä kirjoista, jotka kaavioineen eivät kuitenkaan kerro kaikkea:

Pohdin, miltä lumi tuntuu kämmenellä juuri ennen sulamistaan vedeksi, tai miltä jää näyttää talvipäivänä, kun aurinko kuorruttaa maiseman ja piirtää varjoille terävät ääriviivat, mutta niitä tarinoita jouduin etsimään toisista kirjoista. 

Itärannan kieli on hätkähdyttävän kaunista ja ilmeikästä. Kirjan tunnelma on paikoin kiireetön ja harmoninen kuin oikeassa teeseremoniassa, mutta kaiken yllä leijuu armeijan ja epävakaiden olojen muodostama uhka. Köyhyys, pelko ja epätoivo hajottavat perheitä ja rikkovat ystävyyssuhteita.


Emmi Itäranta (s. 1976) voitti esikoisromaanillaan Teoksen fantasia- ja scifiromaanikilpailun. Tuolloin käsikirjoitus kulki vielä runollisella nimellä "Veden muisti". Jo tämä hiottu esikoisteos vakuutti minut niin, että odotan mielenkiinnolla Itärannan seuraavaa kirjaa.

Tarina kertoo, että vedellä on ymmärrys, että se kantaa muistissaan kaikkea, mitä maailmassa on tapahtunut, aina ajalta ennen ihmisiä tähän hetkeen, joka piirtää itsensä sen muistin jo kuluessaan. Vesi tuntee maailman liikkeet ja tietää, milloin sitä etsitään ja missä sitä tarvitaan. 

Teemestarin kirjan ovat lukeneet myös ainakin Riina, Elma Ilona, Ahmu, Morre, Katja, Booksy, Minna ja  Johnny.