Ann Rosman: Majakkamestarin tytär (Fyrmästarens dotter, suom. Anu Koivunen, Bazar 2011).
Ihan ensin luin Leena Lumen innostuneen esittelyn lumoavalle Marstrandin saarelle sijoittuvasta Ann Rosmanin esikoisdekkarista Majakkamestarin tytär. Sitten huomasin, että Lumikko (jonka useimmat tuntevat parhaiten ihanasta Meijerielämää-blogista), oli kirjoittanut kirjasta aiemmin Dekkarimania-blogissaan. Lumikko on myös haastatellut kirjailija Ann Rosmania Ruumiinkulttuuri-lehteen, ja lähetti ystävällisesti jo lukemansa kirjan minulle! Kiitos vielä, Lumikko! (Paketin Pikku Myy -tarratkin ilahduttivat, tyttäreni nappasi ne leikkeihinsä :))
Majakkamestarin tytärtä voisi luonnehtia hyvän mielen dekkariksi. Siinä on runsaasti sympaattisia henkilöitä, joista monista saamme varmasti kuulla jatkossakin, kun Rosman jatkaa rikostutkija Karin Adlerista kertovaa dekkarisarjaansa. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa, mutta toivon, ettei Rosmann ala toistaa samaa kaavaa kuten toinen idyllisestä saaresta kirjoittava ruostalainen dekkaristi, Mari Jungstedt. Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvat, ihmissuhteistakin kertovat dekkarit kiehtoivat aluksi, mutta lopetin niiden lukemisen paitsi toiston (kuinka monta sarjamurhaajaa saarelle oikein mahtuu?), myös yhä shokeeraavampien loppu"huipennusten" takia.
Toki Rosmaninkin romaanissa jännitys tiivistyy loppua kohden, eikä kellarista löydetty, yli neljäkymmentä vuotta vanha ruumis jää ainoaksi. Suhteellisen laveasti (335s.) kerrottu tarina on kuitenkin pitkälti ihmissuhteiden kuvausta ja tarinan taustoitusta. Välillä seurataan "majakkamestarin tyttären" Elinin ja Arvidin rakkaustarinaa ja kohtaloa takaumina 1960-luvulta. Kerronta on sujuvaa ja pitää otteessaan, mutta eräs epätasaisuus häiritsi: välillä mutkat oiotaan suoriksi ja lukijalle vain ilmoitetaan, ilman mitään pohjustusta, eräiden henkilöiden väisistä syvemmistä tunteista - välillä selitetään liiankin suoraan henkilöiden tunteita ja ajatuksia sen sijaan, että niiden annettaisiin käydä ilmi esimerkiksi dialogin kautta.
Hämmentävästi Rosmanin, kuten Jungstedtinkin, henkilögalleria tuo mieleen englantilaisen dekkarikuningattaren P.D. Jamesin Dalgliesh-tarinat. Adam Dalglies/Anders Knutas -hahmoa Rosmanilla ei ole, mutta itsenäinen, hieman juureton, sympaattinen sinkkunaispoliisi Karin Adler (vrt. Kate MIskin/Karin Jacobsson) ja hänen läheinen työtoverinsa Robban (vrt. Robbie/toimittaja Johan) . No, tämäntyyppisistä hahmoista on viihdyttävää lukea, ja Majakkamestarin tyttären perusteella ennustan, että Karinin taustasta tulee paljastumaan jotain mielenkiintoista ja että tuleva poikaystäväkandidaatti on jo esitelty...
Suosittelen tätä kirjaa kesälukemiseksi, erityisesti jos on onni viettää kesäpäiviä saaristossa tai muuten meren äärellä. Sopii myös kaltaisilleni heikkohermoisille, sillä uskalsin lukea Majakkamestarin tytärtä myös myöhään illalla.
Majakkamestarin tytärtä voisi luonnehtia hyvän mielen dekkariksi. Siinä on runsaasti sympaattisia henkilöitä, joista monista saamme varmasti kuulla jatkossakin, kun Rosman jatkaa rikostutkija Karin Adlerista kertovaa dekkarisarjaansa. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa, mutta toivon, ettei Rosmann ala toistaa samaa kaavaa kuten toinen idyllisestä saaresta kirjoittava ruostalainen dekkaristi, Mari Jungstedt. Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvat, ihmissuhteistakin kertovat dekkarit kiehtoivat aluksi, mutta lopetin niiden lukemisen paitsi toiston (kuinka monta sarjamurhaajaa saarelle oikein mahtuu?), myös yhä shokeeraavampien loppu"huipennusten" takia.
Toki Rosmaninkin romaanissa jännitys tiivistyy loppua kohden, eikä kellarista löydetty, yli neljäkymmentä vuotta vanha ruumis jää ainoaksi. Suhteellisen laveasti (335s.) kerrottu tarina on kuitenkin pitkälti ihmissuhteiden kuvausta ja tarinan taustoitusta. Välillä seurataan "majakkamestarin tyttären" Elinin ja Arvidin rakkaustarinaa ja kohtaloa takaumina 1960-luvulta. Kerronta on sujuvaa ja pitää otteessaan, mutta eräs epätasaisuus häiritsi: välillä mutkat oiotaan suoriksi ja lukijalle vain ilmoitetaan, ilman mitään pohjustusta, eräiden henkilöiden väisistä syvemmistä tunteista - välillä selitetään liiankin suoraan henkilöiden tunteita ja ajatuksia sen sijaan, että niiden annettaisiin käydä ilmi esimerkiksi dialogin kautta.
Hämmentävästi Rosmanin, kuten Jungstedtinkin, henkilögalleria tuo mieleen englantilaisen dekkarikuningattaren P.D. Jamesin Dalgliesh-tarinat. Adam Dalglies/Anders Knutas -hahmoa Rosmanilla ei ole, mutta itsenäinen, hieman juureton, sympaattinen sinkkunaispoliisi Karin Adler (vrt. Kate MIskin/Karin Jacobsson) ja hänen läheinen työtoverinsa Robban (vrt. Robbie/toimittaja Johan) . No, tämäntyyppisistä hahmoista on viihdyttävää lukea, ja Majakkamestarin tyttären perusteella ennustan, että Karinin taustasta tulee paljastumaan jotain mielenkiintoista ja että tuleva poikaystäväkandidaatti on jo esitelty...
Suosittelen tätä kirjaa kesälukemiseksi, erityisesti jos on onni viettää kesäpäiviä saaristossa tai muuten meren äärellä. Sopii myös kaltaisilleni heikkohermoisille, sillä uskalsin lukea Majakkamestarin tytärtä myös myöhään illalla.
Hanna on kirjoittanut Kirjainten virtaansa Majakkamestarin tyttärestä ja tapaamisestaan Ann Rosmanin kanssa. Käy myös lukemassa Dekkarimaniasta artikkeli "Kodikas mysteeri", jos sinulle on dekkarissa tärkeää leppoisa tunnelma!
Oi, ihan punastelen täällä kehuista ja mainostuksesta, kiitos!
VastaaPoistaMinua häiritsi Rosmanin kirjassa tietyn sillisalaattimaisuuden (joka kyllä sai selityksensä, kun kävi ilmi, että Rosman kirjoitti tarinaa pienille paperilappusille ajattelematta aluksi lainkaan kirjoittavansa kirjaa!) lisäksi se, että tiettyjä tapahtumia sivuutettiin lähes olankohautuksella. En nyt halua paljastaa liikaa juonesta, mutta se jälkimmäinen murha oli aika hurja (jos ajatellaan sitä, kuka murhasi ja kenet) eikä siitä kukaan näyttänyt olevan oikein moksiskaan.
Poikaystäväkandidaatti juu selvästi esiteltiin jo :)
p.s. Meidänkin kirjastoon tulee nyt Ruumiin Kulttuuri, kun pyysin heitä tilaamaan sen. Siitä siis vaan ehdottamaan, jos kirjastoon ei vielä tule lehteä! (minäkin nopeasti vähän mainostan: Ruumiin Kulttuuri on siis Suomen Dekkariseuran lehti, jossa arvostellaan kaikki suomeksi ilmestyvät dekkarit. Lehti toimii pitkälti vapaaehtoisvoimin, mutta kirjoittajissa on nimekkäitäkin alan ammattilaisia ja harrastajia, mm. Leena Lehtolainen)
Hyvän mielen dekkari oli jotenkin aika osuva sana tälle Majakkamestarin tyttärelle, sillä tätä voivat lukea hekin, jotka sivuuttavat Minette Waltersin, Tess Gerritsenin tai Patricia Cornwellin.
VastaaPoistaJohan Theorin, joka on vasta kirjoittanut kolme jännityskirjaa, kulkee jossain Rosmanin ja näiden Waltersin & co väimaastossa. Olen nyt tykästynyt häneen kauheasti.
Majakkamesarin tytär oli raikas, merellinen, Marstrand on kiehtova miljöö ja Saran hahmo oli rakennettu todenmakuiseksi.
Olen itse lakannut lukemasta Jungstedtia, sillä hän ei kyennyt tuomaan mitään uutta enää kirjoihinsa. Olen lopettanut erään toisenkin dekkaristin lukemisen, mutta en taida kertoa sitä ihan vielä. Ehkä joku huomaa vähitellen.
Voi Lumikko, miten kiintoisaa olisikaan daada lehti, jossa saisi lukea kaikista, ei vain suomalaisista dekkareista. Minä en elä ilman Rendelliä, Waltersia, Fossumia, Frimanssonia, Gerritseniä...
Lumikko, voisiko tuo sillisalaattimaisuus kuitenkin johtua osin myös siitä, että Rosman toi esikoiseensa niin paljon kaikkea. Olisi sääsätnyt vähän seuraavaankin ja samalla tämä olisi ollut selkeämpi, mikä olisi antanut rauhaa seurata henkilöiden luonteita ja juonta.
Voi ei, Lumikko, mietin ihan samaa, ja kuvittelin, että tekijä saa tietää (ihan kuin samantapainen teema olisi ollut jossain toisessakin dekkariassa), mutta sitten loppuhötäkässä (johon tosiaan mahtui yhtä sun toista paljastusta ja, kuten omassa arviossasi kirjoitit, kaikkia lankoja ei ihan sidottu yhteen) unohdin koko asian. Ehkä siihen palataan seuraavassa osassa, jota ei ole vielä suomennettu?
VastaaPoistaOletko lukenut Jungstedtin Gotlanti-dekkarisarjaa? Niissä on aina joku hyytävä gliffhangeri, joka sitten selviää seuraavassa kirjassa... Tuli vähän Batman-tv-sarja mieleen :)
Dekkareiden & jännäreiden ystävänä pistin tämän jo mieleen Leenan blogista ja kyllä tämä tosiaan tulee varmasti lainattua kirjastosta, vaikka kesälomalukemisten isoon pinoon ;)
VastaaPoistaLeena, minäkin luulen, että tuo Karin Adler -sarjan pilottiosan taakka on osaltaan aiheuttanut tuota Lumikon mainitsemaa sillisalaattimaisuutta, koska on (muka) pitänyt pohjustaa niin paljon henkilögalleriaa ja mahd. tulevia juoniakin. Melkein koko poliisiaseman henkilökuntakin tuli esiteltyä :). Minä kuulun tosiaan juuri niihin, jotka eivät Cornwallia lue.
VastaaPoistaSekin (spoileria pelkäävät sivuuttakaa!) täytyy vielä juonesta sanoa, että etenkin ensimmäisen murhan motiivi oli jokseenkin heppoinen! Odotin, että olisi ilmennyt jokin muukin motiivi kuin se aluksi paljastettu, mutta ei...
Pitäisi tosiaan rohkeasti ehdottaa kiinnostavia lehtiä kirjastoon tilattaviksi...
Hyvä Susa! Kirjablogimaailman ihanuus ja kurjuus, liikaa kiinnostavia lukuvinkkejä :)
VastaaPoistaMinusta on muuten hauska, miten eri tavalla, vähän eri asioita esille nostaen tästäkin kirjasta on kirjoitettu blogeissa. Aluksi pelkäsin, että toistan samoja asioita kuin muut (olin kaikki linkittämäni arviot jo aiemmin kursorisesti lukenut, vaikken niistä juuri muistanut), mutta jokaisen oma lukuhistoria kyllä ihan automaattisesti muokkaa tekstin omaan suuntaansa.
Kyllä tämäkin jo sillä loputtoman pitkällä luettavien listalla on. Pidän mysö Theorinista, jonka kirjat sijoittuvat Öölantiin, eksoottista! Uusin odottaa tuossa pöydänkulmalla pääsiäisviikonloppua. Leena, kannattaa tutustua Ruumiin kulttuuri -lehteen, siinä tosiaan arvioidaan kaikki suomeksi julkaistavat dekkarit! Lisäksi on hyviä juttuja aiheesta. Dekkariseuran jäsenmaksu on muistaakseni 35 euroa, jolla saa neljä tuhtia numeroa vuodessa!
VastaaPoistaMinä käsitin, että murhaaja käsitti kyllä "kenet" murhasi, mutta se ei vain oikein tuntunut missään. Mutta en nyt ole enää ihan varma, voihan olla ettei tiennyt eikä saanutkaan tietää (mikä olisi kyllä aika älytöntä).
VastaaPoistaLeena, juu sitä minäkin meinasin Ruumiin kulttuurin arviossani, että Rosman oli ahnehtinut liikaakin teemoja esikoiseensa; jotain olisi voinut säästää seuraavaankin ;)
RK:ssa tosiaan arvioidaan myös kaikki ulkomaiset dekkarit, jotka suomeksi käännetään.
Ai niin, en ole noita Jungstedtin kirjoja lukenut. Jostain syystä olen lukenut aika vähän pohjoismaisia dekkareita. Tykkään lukea dekkareita englanniksi, ja useimmiten tulee luettua englantilaista ja amerikkalaista.
VastaaPoistaHui kamala, täytyypä lukea uudestaan pari kohtaa tuosta kirjasta, että mitä siinä annetiin ymmärtää :\.
VastaaPoistaKiitos kirjavinkistä! Tämä kirjailija onkin mulle ihan uusi, vaikka dekkareita paljon luenkin. Kun vain tietäis, miten ehtisi lukea kaikki kirjat, jotka kiinnostavat...
VastaaPoistaKirsi, kirjahyllystäsikin huomaa, että luet paljon dekkareita :) Nyt on niin moni maininnut Theorinista, että täytyy ainakin vilkaista.
VastaaPoistaAnna Elina, minulla on ihan sama ongelma - ihana ongelma toisaalta :)
Kiitos tästä kirjoituksestasi.Nyt tiedän mitä nappaan kesäkuulla kirjastokoriin lomalukemisiiini.
VastaaPoistaps tykkään kovasti tästä Sinisestä linnastasi.
Kiva kun löytyi kesälukemista, Maria! Ja kiitos <3
VastaaPoista