Rauha S. Virtanen: Ruusunen

Rauha S. Virtanen: Ruusunen
Wsoy 1968, 2. painos.

- Minä pidän enemmän siitä, että puolukkametsä on jossakin ihmisessä. Ja kun ajattelee havupuiden tuoksua ja saniaisten kahinaa ja levottomia muuttolintuja, jotka hankkivat koko ajan lähtöä, siinä on sinua enemmän kuin uskotkaan.

Näin kuvailee kirjailija Antti Rannikko seitsemäntoistavuotiasta Niina Lähdettä, Rauha S. Virtasen nuortenromaanin Ruusunen päähenkilöä. Katkelma on hyvin kuvaava: Ruusunen on romanttinen, luontoa runsaasti kuvaileva ja syksyinen romaani. Romaanin jännite syntyy ennen kaikkea siitä, että se kuvaa Niinan ja Antin rakastumista ja suhdetta - siis alaikäisen abiturientin ja naimisissa olevan kolmikymppisen pienen lapsen isän suhdetta. Jos olisin lukenut kirjan teini-ikäisenä, olisin varmaankin lukenut Ruususta ennen muuta Niinan tarinana, mutta nyt luin sitä enemmänkin perhekuvauksena.

Niinan perheeseen kuuluvat Pirtamon tekstiilitehtaalla työskentelevät myyntijohtaja-isä ja sihteeri-äiti sekä kaksi siskoa, järkevä ja käytännöllinen Susanna sekä hieman yksinäinen, itseään ja vahvuuksiaan vielä etsivä kömpelö Tuire. Susanna jää tarinassa jokseenkin varjoon, hänen tehtävänsä on lähinnä huomautella Tuirelle tämän virheistä ja olla perheen tyttäristä se, josta ei tarvitse kantaa huolta. Tuire sen sijaan on melko tasaveroinen päähenkilö, vaikka romaanin nimi viittaakin nimenomaan Niinaan.

Vaikka Niina ryhtyy epäsovinnaiseen suhteeseen, josta seurauksena on vuorenvarmasti sydänsuruja ja yhteisön karsaita katseita, olin lukiessani enemmän huolissani Tuiresta, joka yrittää saada kavereita toisia tyttöjä kiusaamalla, alisuoriutuu koulussa ja jää entistä enemmän yksin, kun ennen niin läheinen ja avoin Niina sulkeutuu omaan maailmaansa. Muilta perheenjäseniltä kuin Niinalta Tuire saa sitäkin vähemmän ymmärrystä ja positiivista huomiota. Vanhemmat lähinnä toruvat Tuirea läksyjen laiminlyömisestä, nauravat, kun neljätoistavuotias tyttö pyytää rahaa meikkeihin ja koruihin ja vertaavat Tuirea jatkuvasti kauniiseen, suosittuun ja koulussa pärjäävään Niinaan.

Aiemmin lukemissani Rauha S. Virtasen nuortenkirjoissa päähenkilöiden vanhemmat on yleensä kuvattu varsin sympaattisiksi, ymmärtäväisiksi ja taidetta ja kulttuuria arvostaviksi ihmisiksi - joissain kirjoissa vanhemmat ovat jopa hieman idealisoituja. Lähteen perheen vanhemmat sen sijaan ovat varsin inhimillisiä vikoineen ja rajoitteineen. Niinan, Tuiren ja Susannan isälle ja äidille on tärkeää, mitä muut ajattelevat, he väsyvät ajoittain töistään niin, että sen vaikuttaa perhe-elämään ja uusivat sohvakaluston, kun tehtaan silmäätekeviä on tulossa päivälliselle. Äiti tosin mainitsee, että jos vain isä saa ylennyksen, hän lopettaa työt ja alkaa panostaa enemmän kotiin ja omiin taiteellisiin harrastuksiinsa, kuten korttien maalaamiseen, mutta pääasiassa Lähteen perheen arvot ovat melko konservatiiviset, materialistiset ja sovinnaiset.

Lähteen perheen elämä avartuu, kun heidän vanhaan taloonsa tien toiselle puolelle muuttaa vuokralaisiksi Rannikon perhe. Lähteen perheen äiti innostuu harrastamaan Rannikon Annariitan, vanhan perhetuttunsa kanssa, ja tytöt, ennen muuta Niina, menettävät sydämensä Rannikon pienelle Petri-pojalle. Kirjallisuutta rakastavalle ja kirjoittamista tavoitteellisesti harrastavalle Niinalle kirjailijan muutto naapuriin on iso juttu, ja vähitellen hän saa Antilta palautetta omista novelleistaan ja romaanikäsikirjoituksestaan. Romaanissa käsitelläänkin jonkin verran myös Niinan kirjallisia haaveita ja  hänen kehittymistään kirjoittana vajaan vuoden ajanjaksolla.

Niinan ja Antin suhteesta tuli jonkin verran mieleen L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjojen Emilian ja Dean Priestin suhde. Emilian ja Deanin ikäero on suurempi, mutta toisaalta Emilia on 1900-luvun alkuvuosiin sijoittuvan siveän kihlauksensa alkaessa jo lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä, siis aikuinen nainen, ja Dean ei ole naimisissa toisen kanssa. Suhteessa on kuitenkin samantyyppistä vanhemman ja kokeneemman osoittamaa vallankäyttöä suhteessa nuoremman kirjoittamisharrastukseen: vaikka Dean ei ole kirjailija, hän on paljon lukenut ja kirjoittanut mies, jonka makuun ja arvostelukykyyn Emilia luottaa niin, että polttaa romaanikäsikirjoituksensa, kun Dean on puhunut siitä ivallisesti ja vähätellen. Myöhemmin Dean tunnustaa olleensa vain mustasukkainen Emilian kirjoittamiselle; tämä kuvio tuli mieleeni kun Ruususen Niina arvelee Antin arvostelun kärkkään sävyn johtuvan osittain siitä, että mies on tullut hetkeä aiemmin torjutuksi.

Antin hahmo ei saa minulta muutenkaan juuri sympatiaa. Eniten minua häiritsi se laskelmoivuus ja röyhkeys, jolla Antti lähestyi Niinaa: heti alussa vuodatetaan siirappisia sanoja ja kohta jo ehdotetaan elokuvatreffejä. Antti käyttää myös poikaansa sumeilematta tekosyynä vierailla usein Niinan luona.

Antin vaimo Annariitta esitetään ensin Niinan silmin kylmänä ja kovana, tunteet järjen kustannuksella sivuuttavana naisena. Annariitta on kuitenkin ensimmäinen aikuinen, joka huolestuu Tuiren alavireisestä olemuksesta, puhuu asiasta tytön vanhemmille ja yrittää piristää Tuirea. Ja kuten Annariitta toteaa, Antti ja Niina ovat niin tunteidensa viemiä, että muiden on oltava ennen kaikkea järkeviä.

Lukukokemuksena Ruusunen oli ihana, mukaansatempaava ja nautittava. Kesällä luin kaksi muuta lapsena/nuorena minulta lukematta jäänyttä Virtasen kirjaa, Kiurut laulavat ja Luumupuu kukkii, jotka ovat suloisia, mutta episodimaisuudessaan ja melko nuorille suunnatussa viattomassa maailmankuvassaan hieman ikävystyttäviä luettavia näin aikuisena (ilman nostalgiakerrointa). Ruususessa sen sijaan oli selkeä juoni ja jännite ja hyvin kiinnostavat, moniulotteiset henkilöhahmot. Haluaisin tietää Niinan ja Tuiren myöhemmistä vaiheista. On sääli, että Virtanen ei kirjoittanut Ruususelle jatkoa, mutta toisaalta teoksen voima on juuri sen kuvaamassa, suhteellisen lyhyessä (n. 9kk) ajanjaksossa, jonka jälkeen niin Niina kuin Tuirekin jätetään uuden elämänvaiheen kynnykselle, edessään kaikenlaista innostavaa ja ihanaa.

Kuva Flickr.

Sara vertasi jokin aika sitten kiinnostavasti Riikka Pulkkisen Rajaa ja Rauha S. Virtasen Ruususta. Virtasen kirjassa vedetään raja eikä Niinan ja Antin suhde etene suudelmia pidemmälle. Pulkkisen kirjassa sen sijaan kuvataan niin ikään seitsemäntoistavuotiaan Marin ja kolmikymppisen opettajansa Julianin fyysistä suhdetta hyvinkin yksityiskohtaisesti. Yksi syy siihen, että Virtasen kirja on viattomampi, on tietenkin julkaisuajankohta (1960-luvun loppu) ja se, että Ruusunen on nuortenkirja kun taas Raja on aikuisten romaani. Ilmestyessään Ruusunen on kuitenkin varmaan herättänyt enemmän moraalista kuohahtelua kuin Raja. 

Ruususesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Liisa, Booksy, Salla ja tata, ja siitä on hiljattain keskusteltu Lukupiiri-blogissa.

Liitän Virtasen kirjan osaksi Siskoshaastetta.