tiistai 12. heinäkuuta 2011

Jumissa Rantahotellissa, todistajana Brigitin talossa

Glenon kylä Irlannissa/Geographic.ie

Olen jumissa sveitsiläisessä järvenrantahotellissa, Hotel du Lacissa kirjailijatar Edith Hopen ja muutaman muun eksentrisen hotellivieraan kanssa. Edith Hope on lähetetty Rantahotelliin kuin pahainen lapsi, koska hänellä on suhde naimissa olevaan mieheen. Edith Hope kirjoittaa (myyvemmällä nimellä kuin omansa) romanttisia romaaneja naisille, niille harmaille hiirulaisille ja "kilpikonnille", jotka jäävät nuolemaan näppejään "jänisten" viedessä kaikki miehet. Kirjoissaan Edith haluaa antaa hiirulaisille toivoa, että unelmien prinssi voisi huomata heidät ja rakastua heihin; todellisuudessa hän kuitenkin uskoo että voiton vievät ne kaunottaret, joilla ei ole aikaa lukea kirjoja. Edith muistuttaa hieman Carol Shieldsin Pikkuseikkojen Judithia; hän on syrjästäkatsoja ja tarkkailija, utelias ihmisten havainnoija.

Edithin ja minut on Rantahotelliin kuljettanut Booker-palkittu kirjailija Anita Brookner. Olen aiemmin yrittänyt lukea Brooknerin Hyvää seuraa -romaania, mutta tuskastuin kirjan hidastempoiseen kuvailuun ja tunteeseen, että mikään ei liiku, ei sen enempää tapahtumien, tunteen kuin kielenkään tasolla. Rantahotellissa on samaa unenomaista tunnelmaa, mutta tapahtumien havainnoiminen sydänsuruisen Edithin kautta tuo kirjaan intiimiyttä ja tiiviyttä, jonka uskoin kantavan lyhyen romaanin (176 s.) loppuun. Rantahotelli oli minulla mukana kahdella lyhyellä heinäkuisella lomareissulla; järvenrantatalossa ja merenrantamökissä, mutta kirja on yhä kesken. Brooknerin kerronnassa on jotakin rauhoittavaa ja nautittavaa, mutta tuskastuin kuitenkin romaanin keskivaiheilla ja päätin lukea välillä jotakin muuta. Sateinen päivä inspiroi minut tarttumaan Irlantiin sijoittuvaan romaaniin, Riitta Jalosen Todistajaan Brigitin talossa.

Riitta Jalosesta kiinnostuin luettuani hänen kirjalijantiestään ja työstään Kirjailijan työmaat -teoksesta. Todistaja Brigitin talossa on yhtä hidastempoinen ja ulkoisten tapahtumien sijasta tunteiden liikahduksiin keskittyvä kirja kuin Rantahotelli, mutta Jalosen ihmiskuva on valoisampi kuin Brooknerin ja pienen irlantilaisen pikkukylän pienet piirit tuntuvat rauhoittavilta, eivät ahdistavilta kuten Hotel du Lacin eristyneisyys. Kirja kertoo nuoresta Iiriksestä, joka muuttaa Irlantiin vuodeksi kirjoittaakseen free-lancerinä artikkeleita ja reportaaseja suomalaisiin aikakauslehtiin. Hän saa edullisen vuokrahuoneen huolehtivaisen Brigitin, keski-ikäisen naisen luota, joka pyytää Irikseltä palvelusta: joka sunnuntai kylän katolinen pappi tulee teelle Brigitin luo, ja Iiriksen toivotaan olevan silloin paikalla.

Pakenin näistä jylhistä sveitsiläisistä maisemista irlantilaiseen pikkukylään.
Toivon palaavani näihin molempiin kirjoihin blogissani pian, kunhan olen saanut ne luettua loppuun. Brigitin talon lisäksi minulla on kesken toinenkin kirja, jonka päähenkilönä on leski - mutta nuorempi, vapaampi ja kevyemmin vedoin kuvattu kuin Brigit. Onneksi on erilaisia kirjoja erilaisiin tunnelmiin!

8 kommenttia:

  1. Muistan myös tuskailleeni tuon Rantahotellin kanssa, sisulla luin loppuun. Samoin kävi "Päivät Pariisissa"teoksen kanssa. Molemmat takakannen ja nimienkin perusteella vaikuttivat houkuttelevia, mutta jostain syystä ne eivät vedä mukaansa, eivätkä herätä mitään tunteita.

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, en tiedä mistä johtuu tuo tunteiden pysyminen niin viileinä Brookneria lukiessa; kun koetin lukea tuota Hyvää seuraa, minulle tuli tunne, että minulle on itseasissa ihan sama mitä näille paperinukkemaisille henkilöille tapahtuu (eikä kyllä tuntunut tapahtuvankaan mitään). Tuohon Edithiin olen nyt jossain määrin kiintynyt. Sisulla loppuun tosiaankin!

    VastaaPoista
  3. Minunkin hyllystäni Rantahotelli löytyy ja aivan niin kuin sinullakin, se oli kerran mukanani matkalukemisena enkä päässyt puusta pitkään. Vaikka on niin lyhyt!

    Kirjojen kautta on kyllä ihana matkailla erilaisiin paikkoihin ja maisemiin (ainakin silloin kun kirja oikeasti kiehtoo/vetää/kiinnostaa).

    VastaaPoista
  4. Kiitos vertaistuesta sinullekin, Lumikko; on kiva huomata ettei ole yksin tämän Brookner-juminsa kanssa :). Brookner on kirjailija, jota olen halunnut lukea jo kauan (ja varmaan vuosien mittaan kantanut kirjastosta kotiin ja takaisin monta sellaistakin A.B.:n kirjaa, jota en enää muistakaan...), ja jotenkin kuvitellut että hän olisi jotakin samankaltaista kuin rakastamani pohjoisamerikkalaiset naisprosaistit. Nyt sai Perhe ja ystävät -romaani lähteä suosiolla kirjastoon lukemattomana, tuolta Rantahotellista luen vielä itseni urheasti pois.

    Olen matkustellut suhteellisen vähän joten on tosiaan ihanaa päästä kirjojen mukana uusiin maisemiin, erityisesti Irlanti on paikka, jonne toivon joskus pääseväni.

    VastaaPoista
  5. Minä olen Rantahotellin lukenut (ja kirjoittanut siitä täällä). Se ei ollut mikään hirveän mieleenpainuva lukukokemus, mutta ihan ok. Edith itse ja eräät hotellin erikoisimmista vieraista jäivät päällimmäisenä mieleen, juoni ei niinkään. Mutta tsemppiä lukujumin purkuun! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos tsempityksestä, Zephyr, on kiva myös tietää että joku on pystynyt lukemaan tuon (niin kuin Jaanakin). Sinulta minä tuon lukuvinkin Rantahotellista sainkin (kommentoin silloisella käyttäjänimelläni Pienen mökin emäntä) :)

    VastaaPoista
  7. Parisenkymmentä vuotta sitten olin kovin ihastunut Brookneriin ja luin mm. Rantahotellin nautiskellen. En ole lukenut vuosiin hänen kirjojaan, ja jotenkin luulen, että en enää ehkä niin pitäisikään. Ainakin hänen kirjansa vaativat omanlaisensa hetken avautuakseen.

    VastaaPoista
  8. Kirsi, minäkin luulen että Brooknerin kirjat vaativat oman hetkensä - ja se hetki ei ole minulla nyt, kun lapset pyörivät jaloissa ja lukeminen keskeytyy tuon tuosta :). Mutta kyllä minäkin tavallaan nautin tuosta Rantahotellista.

    VastaaPoista