torstai 31. maaliskuuta 2011

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Pikkuseikkoja


En vain tajunnut, miksei ajatus ollut tullut mieleeni jo aikaisemmin. Tarinahan oli kuin tarjottimella, ja mitä tuhlausta pitää sitä lojumassa ruskeassa pahvikansiossa hämärän huoneiston pölyisellä hyllyllä Birminghamissa Englannissa.

Lumiomenan Katja kirjoitti tuoreeltaan tänä keväänä suomeksi ilmestyneestä Carol Shieldsin (1935-2003) esikoisromaanista Pikkuseikkoja (Small Ceremonies, 1976). On lohdullista tietää, että meille Shieldsiä suomeksi lukeville on vielä luvassa kirjailijan varhaistuotannon helmiä. Kuten Katja kirjoitti, teos on uskomattoman valmis kaunokirjalliseksi esikoiseksi. 

En yleensä osta uutuuskirjoja ennen kuin olen ne lukenut, mutta Shields kuuluu lähes samaan kategoriaan kuin Jane Austen, L. M. Mongomery, Louisa M. Alcott ja Brontën sisarukset: kaikki arkistojen kätköistä kaivetut novellit ja ennen suomentamattomat teokset pitää saada heti luettavaksi ja omaan hyllyyn (vaikka ne, kuten Montgomeryn tapauksessa, löytyisivät sieltä jo englanniksi). 

Shieldsin teosten viehätyksen takaa hänen omintakeinen kerrontatyylinsä ja lempeän ironiset henkilökuvansa. Usein päähenkilönä on keski-ikäinen, perheellinen nainen, joka jonkin yllättävän tapahtuman johdosta havahtuu pohtimaan elämänsä suuntaa. Shieldsin maailma on kuitenkin turvallisen vakaa: hän ei kuvaa avioeroja (paitsi humoristisina sivuojuonteina Rakkauden tasavallassa) tai muita järisysyttäviä mullistuksia (poikkeuksena tyttären romahtamista kuvaava Ellei). Shieldsin voima on pienieleisyydessä, arjen toistuvissa "pienissä seremonioissa", johon kirjan nimikin viittaa. 

Shields kirjoittaa oman kokemuspiirinsä ihmisistä - kirjailijoista ja kirjallisuuden- ja kulttuurintutkijoista. Pikkuseikkojen Judith on elämänkertakirjailija, joka on kirjoittanut myös yhden romaanikäsikirjoituksen - käskeäkseen ystäväänsä hävittämään sen. Tämän käsikirjoituksen synty ja myöhemmät vaiheet laittavat Judithin punnitsemaan uudelleen elämäänsä, identiteettiään ja ihmissuhteitaan. 

Minulle tuli kirjasta mieleen Shieldsin vuonna 1987 julkaisema, viime vuonna suomeksi ilmestynyt Kaiken keskellä Mary Swann. Kirjallisuudentutkijoita (mm. Judithin aviomies Martin), viehättävän "piparkakkutalon" kuvaus (josta Judith vain haaveilee mutta jossa Mary Swannin feministitutkija asuu), ja tutkijoiden huomion kohteeksi noussut sitkeä, kirjoittava kansannainen (Susanna Moodie, josta Judith kirjoittaa uusinta elämäkertaansa). Judithin pohdinnat Susannasta kuvastavat hienosti myös Shieldsin omaa kirjailijanlaatua: 

Soveliaisuus paistaa läpi hänen teksteistään, ja syntyy tunne, että tässä on nainen, joka ei mielellään pitkästytä lukijoitaan sielunsa joutavilla vuodatuksilla.

Luin tätä kirjaa nautiskellen, uppoutuen sen kotoisiin ja kirjallisiin rituaaleihin. Tämä on kirja, jonka kanssa on ihana juoda kupponen teetä!

Pikkuseikoista on kirjoittanut myös ainakin Leena Lumi sekä Karoliina, joka kirjoittaa Shieldsistä yleisestikin täällä.


P.S. Shieldsin kirjoissa on aina aivan uskomattoman ihanat kannet!


8 kommenttia:

  1. Ihastun tähän kirjaan jotenkin yhä enemmän, mitä pidempään lukemisesta kuluu ja mitä enemmän luen tällaisia muiden ihania arvioita siitä. Kerrassaan mainio teos!

    Kiitos linkityksestä. :)

    VastaaPoista
  2. Oho, joku toinenkin yökyöpeli täällä ;). Tätä kirjaa voi tosiaan makustella pitkään...

    Ole hyvä vain!

    VastaaPoista
  3. Kirjoititpa ihanasti! Olen ihan samoilla linjoilla, että Shields, Montgomery ja Jane Austen (Alcott on niillä rajoilla, rakastan Pikku naisia-sarjaa) ovat sellaisia kirjailijoita, joiden koko tuotannon haluan omaan hyllyyni. Shieldsiä olen ostanut englanniksikin (Unlessin ja Jane Austen-elämäkerran).

    Tuo lempeä ironia, arjen kantavuus ja sitten Shieldsin henkilöiden ammatit ovat sellaisia, joihin voin kiinnittyä voimakkaasti.

    Olen ihan samaa mieltä Shieldsin kirjojen kansista. Itse asiassa juuri Kivipäiväkirjan kannet houkuttivat minut lukemaan Shieldsiä 2000-luvun alkuvuosina ja rakastuin heti kirjailijan teoksiin, vaikkei Kivipäiväkirjoista koskaan muodostunut omaa suursuosikkiani Shieldsin tuotannon joukossa.

    Kiitos linkityksestä. :)

    VastaaPoista
  4. Ollos hyvä Katja :). Kivipäiväkirjat oli ensimmäinen Shields, jonka noteerasin (se taisi voittaa jonkun palkinnon ja nostettiin esiin Suomessakin). Kivipäiväkirjat jäi minulta kesken, pitää yrittää joskus uudelleen...

    Nuo kirjalliset/akateemisen ammatit sekä se, että puhutaan kirjallisuudesta, on tosiiaan osa näiden kirjojen viehätystä. Ja metafiktiivinen taso, jonka ainakin minä näissä tulkitsen olevan: Shields kommentoi myös omaa kirjoittamistaan.

    VastaaPoista
  5. Olen Shieldsia lukenut vain vähän, novelleja itse asiassa, mutta pidän kovasti hänen tyylistään. Tämäkin kirja kiinnostaa kovasti, mutta kirjastosta taitaa olla helpompi saada noita vanhempia opuksia lukuun ensin.

    Luen muuten parhaillaan Annan jäähyväisiä. Montgomery vain on oman aikansa tähti <3

    Ja nuo kannet ! Kauniita ovat !

    VastaaPoista
  6. Petriina, mun pitikin kommentoida myös Annan jäähyväisiä ketjuusi, mutta unohtui. Hankin kirjan tuoreeltaan, mutta pakko tunnustaa, etten ole lukenut sitä vielä kokonaan... Jotkut novellit olivatkin tuttuja karsitusta laitoksesta Road to Yesterday, ja kiinnostavinta Jäähyväisissä onkin kehyskertomus runoineen. Jotain ihan muuta kuin Annan nuoruusvuodet, kiinnostava, mutta...

    Shieldsistä vielä: esim. Rakkauden tasavalta ja Sattumankauppaa ovat suosikkejani, niiden ja muiden parissa aika vierähtää kyllä joutuisaan Pikkuseikkoja kirjaston hyllyyn odotellessa :)

    VastaaPoista
  7. Ei saa unohtaa F.H.Burnettin Salaista puutarhaa! sen takia minulla on se nyt;-)

    Pidin tästä kirjasta, kuten arvostelustakin käy ilmi, mutta minun ei silti tarivitse rakastaa Judithia, mutta ymmärrän kyllä...

    Shieldsin tyylitaju on pettämätön ja lauseet kuin lasiveitsellä leikattuja.

    Sisäistetty arvostelu!

    Kiitos linkityksestä♥

    VastaaPoista
  8. Leena, Burnett kuuluu ehdottomasti niihin lapsuuden rakkauksiin, joihin on hyvä palata aika ajoin, eli samaa sarjaa kuin Montgomery ja Alcott. Harmi vain, että Burnettia on suomeksi niin vähän saatavilla, olen lukenut vain Salaisen puutarhan, Pikku lordin, Kadonneen prinssin ja Pikku prinsessan, joista viimeksi mainittu on suosikkini. Luin Sara Crewen tarinan pienille tytöilleni juuri lasten kuvakirjana, ja mieleen nousi ihania muistumia alkuperäisestä kirjasta...
    Minunkaan mielestäni ei tarvitse rakastaa päähenkilöä vaikka rakastaisikin kirjaa.
    Kiitos ja ole hyvä :)

    VastaaPoista