Kohtuullistajan niksikirja

Karin Lija: Vähempi parempi. 77 keinoa, jotka muuttavat elämäsi. (Växla ner! suom. Mervi Pöntinen, Aurinko kustannus 2011.)

Meijerielämää- ja Pientä elämää etsimässä -blogeissa käytiin taannoin kiinnostavia keskusteluja liittyen hidastamiseen trendinä. Hidastamisen haastajat -merkinnässä Lumikko arvioi hidastamiseen liittyviä kliseitä, ennakkoluuloja ja ilmiöön kohdistettua kritiikkiä eräässä suomalaisessa elämäntapalehdessä. Downshifting on out - mitä sitten? -artikkelissa Marikka jatkaa Lumikon aloittamaa keskustelua muistuttaen, että kohtuullistajia on ollut aina, vaikka vasta nyt "ilmiö" on nostettu otsikoihin. Lukiessani ruotsalaisen freelance-toimittaja Karin Lijan kirjaa Vähempi parempi  tunsin lukevani juuri sellaista kohtuullistamistarinaa, joihin median hidastamiskrititiikeissä viitataan. Karin Lilja on aiemmin hyvinpalkatussa uraputkessa kiitänyt toimittaja, joka väsyy hektiseen elämäänsä, muuttaa kalliista tukholmalaiskaksiosta rapistuneeseen huvilaan maalle ja kirjoittaa vähemmän valaistuneille ohjekirjan siitä, kuinka elämäänsä voi kohtuullista (ja miten ei pidä kohtuullista, esim. keittämällä itse humusta). Vähempi parempi on kirja niille, jotka haluavat suorittaa myös hidastamisen menestyksekkäästi.

Karin Liljan kirja on hyvin amerikkalainen: se neuvoo, opastaa ja kertoo kirjoittajansa menestystarinan. Lukiessani vuoroin ärsyynnyin kirjan tyylistä ja arvomaailmasta, vuoroin nyökyttelin hyväksyvästi jollekin oivallukselle. Esimerkiksi vanhan talon remontoimisesta (ja asumisesta ylipäänsä) puhuessaan Lilja painottaa, että meidän ei pidä samastua taloomme eikä samaistaa muita ihmisiä heidän taloihinsa: vaikka remontti etenisi hitaasti, paikat repsottaisivat eikä asunto kuvastaisi omia mieltymyksiä ja arvoja, ei kannata uhrata parisuhdetta remontin takia tai jättää kutsumatta ystäviään kylään. Samaan hengenvetoon Karin Lilja kuitenkin toteaa, että heidän kotinsa keittiöstä ja kylpyhuoneesta tuli remontin myötä upeita. Kauniit sanat talon ja sen asukkaan erillisyydestä olisivat painaneet enemmän, jos ne olisi kirjoitettu ennen "unelmahienon keittiön ja kylpyhuoneen" valmistumista. Esimerkit siitä, kuinka "ystävätär" kohtuullista väärin, eivät myöskään lisää kirjan sympaattisuutta. Hidastaminen on Liljalle tärkeä projekti, jota erilaista elämää elävät ystävät eivät saa hidastaa:

"Kuinka on, onko sinulla kavereita, jotka ovat aina vetämässä sinua mukaansa (kalliisiin) puuhiin? Joilla on aina yllään viimeistä muotia, jotka ovat olleet parhaissa pintaravintoloissa ja jotka tuntevat maailman metropolien in-paikat? Minulla on. Edelleen. Mutta minun oli pakko aidata heidät ulos muutamaksi vuodeksi saadakseni oman elämäni kohtuullistamisen oikeille raiteille, selvittääkseni, kuka oikein olin. Nyt, muutaman vuoden kuluttua, tiedän, miten aion käsitellä näitä "kallisarvoisia" ihmissuhteita, ja voin virkistää suhdettani heihin."

Toista kohtuullistamisaiheista kirjaa, Marikka Bergmanin Pientä elämää etsimässä käsittelevän postaukseni kommenteissa ihanan Uuden kuun aikaan -blogin Mirka kertoi lukevansa paljon "pääkoppakirjallisuutta" ja totesi kauniisti, että koko kirjan ei tarvitse olla hyvä; muutamat hyvät oivallukset tekevät kirjasta lukemisen arvoisen. Tämän armollisen ja myönteisen lukuohjeen opastamana nielen ärtymykseni Vähempi parempi -kirjan kirjoitustyyliä kohtaan ja keskityn kirjan hyviin puoliin. Itse pidän syvällisemmästä ja rosoisemmasta lähestymistavasta, mutta Liljan kirja on ihanan kesäisen kepeä ulkoasua myöten (kannessa kahvikuppi ja suklaata - ei mitään hidastajan perusruokaa mutta ah niin herkullista, ja perhonen lentelemässä jokaisen sivunumeron vieressä) ja antaa hyviä käytännön vinkkejä esimerkiksi perheen ruokahuollon mahdollisimman edulliseen ja terveelliseen järjestämiseen tai kohtuullistajan kukkarolle sopiviin vapaa-ajanviettotapoihin. Tässä muutamia poimintoja:

"Esitä itsellesi Pepsi-challence":
Jos olet koukussa tietyn valmistajan teelaatuun, juustoon tai pastamerkkiin, hanki useamman hintaluokan paketti samaa tuotetta ja testaa sokkona, mikä maistuu parhaalta ja muokkaa ostotottumuksiasi sen mukaan.

"Löydä koti itsestäsi"
Vaikka Lilja kannustaa hidastajaa muuttamaan maalle edullisemman asumisen ja suuremman omavaraisuuden takia, hän myös kirjoittaa: "Mutta teidän täytyy ymmärtää, ettei maisema tervehdytä teitä, vaan se on teidän itsenne tehtävä. -- Tarvitseeko sielunne tosiaan lisää salkoruusuja? Vai puuttuuko teiltä jotain muuta?"

"Anna lasten olla mukana - oikeasti"
Lilja kannustaa ottamaan lapset mukaan arjen askareisiin silloinkin, kun se tuntuu hankalalta: ennen pitkää lapset oppivat yhä taitavammiksi näissä toimissa, perhe saa olla yhdessä ja "sitä paitsi he lakkaavat jankuttamasta Legolandista".


Se, mitä Karin Lilja kirjoittaa puutarhanhoidosta, "puutarhaterapiasta" ja vanhojen istutusten säilyttämisestä, on minusta koko teoksen parasta antia:


"Miltä oma puutarhasi näyttää kymmenen vuoden kuluttua? Sadan vuoden? Jos sinulla on vain ruohomatto, et luo mitään, sillä kun lakkaat leikkaamasta ruohoa, siitä tulee vähitellen pelkkä takkuinen niitty. Luonto ottaa omansa. Mutta jos olet istuttanut ruusupensaan tai valkopyökkipensasaidan, se jää paikoilleen, vaikka sinä katoaisit. Sinä jätät jälkesi."

Meidän puutarhamme terveiset vuosikymmenten takaa: akileijoja jasmikepensaan varjossa.

Marikka Bergman: Pientä elämää etsimässä

Pyhä virhe löytyy siltä alueelta, joka tuntuu kipeimmältä. Se on juuri se asia, jota tekisi mieli väistää. Se, johon törmää yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt, kohta seitsemäntoista vuotta ja kolme lasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että minun pyhä virheeni on äitiys. Se, että halusin suunnistaa kohti tätä vaikeita pistettäni niinkin nuorena, olikin tietoinen, viisas ratkaisu, vaikka se alkukriisin syövereissä tuntuikin pahalta virhearviolta.

Tämän kirjan olen halunnut lukea siitä asti, kun tutustuin Marikka Bergmanin blogiin Pientä elämää etsimässä. Samoihin aikoihin, viime syksynä, valmistelimme muuttoa jos ei nyt ihan maalle, niin ainakin helsinkiläistä radanvarsilähiötä rauhallisemmalle asuinalueelle ja pohdin, millaisia muutoksia haluan alituiselta kerhosta toiseen juoksemiselta tuntuvaan kotiäidin arkeeni. Luin Kaarina Davisin mainion kirjan Irti oravanpyörästä ja löysin hidastamisesta ja kohtuullistamisesta kirjoittavia blogeja kuten Meijerielämää ja Downshifter Molly.

Jostain olin saanut sellaisen käsityksen, että Bergmanin kirja on loppuun myyty, mutta löysin sen Basam Booksin myyntipöydältä Vanhan kirjallisuuden päiviltä kohtuullistajalle sopivaan hintaan. Bergmanin kirja kiinnosti minua erityisesti siksi, että se käsittelee hidastamista perheenäidin näkökulmasta. Marikka Bergman on tutustunut erilaisten perheiden elämäntapoihin ja ratkaisuihin myös työskennellessään Meidän perhe -lehden toimittajana.

En ehkä kuitenkaan ole aivan Pientä elämää etsimässä -kirjan ensisijaista kohderyhmää, sillä en ole kovin  hektistä elämää koskaan elänytkään. Uskon, että kirja antaa kaikkein eniten sellaisille, jotka pyristelevät työelämän oravanpyörässä, harrastusten ja sosiaalisen elämän paineissa ja oman perfektionisminsa vankina. Tällä kirjalla on kuitenkin annettavaa jokaiselle, niin monipuolisesti Bergman pienen elämän kirjoa käsittelee. Bergman ammentaa paitsi omista elämänkokemuksistaan, myös eri alojen kirjallisuudesta, siteeraten monia minulle aiemmin tuntemattomia ajattelijoita. Pienen elämän perussanoma on humanistinen ja ekologinen, pientä ihmistä (erityisesti lasta ja lapsen viisautta) ja luontoa kunnioittava. Henkisyys ja hengellisyys on myös vahvasti läsnä, mutta arkeen kutouten, kuten luvussa "Tiskikoneen tyhjentämisen zen". Bergman itse kuvaa kirjansa lähtökohtia näin:

Tämä kirja alkoi henkilökohtaisesta matkasta, yrityksestä löytää avarampi arki. Se syntyi halusta pysähtyä seuraamaan omien lasten lyhyitä lapsuuden vuosia, kaipuusta mielentilaan, jossa ei olisi enää kiire. Jossa ei tarvitsisi enää kurotella tavoittamattomiin nousevien rimojen yli tai kiiruhtaa pakoon jotain, mitä ei itsekään tiennyt.

Ensimmäinen reaktio alettuani selailemaan ja lukemaan kirjaa sieltä täältä oli pettymys: minähän olen lukenut tämän jo! Bergman on julkaissut samannimisessä blogissaan joitakin kirjansa lukuja ilmeisesti lähes sellaisenaan tai lyhennettynä, ja koska olen blogia jo muutaman kuukauden seurannut ja vanhojakin postauksia lukenut, tuntui hetken, että olen ostanut blogin paperiversion. Bergmanin kirjoitustyyli on toimittajalle ja blogistille ominaisen terävää, hieman kärjistävää ja ytimekästä, ja esim. Helsingin sanomien artikkeleihin ja internetpalstojen keskusteluihin viitataan paljon, samoin Bergmanin aiempaan blogiin Hulinaa ja hiljaisuutta. Blogeissa ajankohtaisuus on hyve, mutta kirjalta odotan enemmän "ajatonta viisautta", hitaampaa pohdintaa. Sitäkin Bergmanin kirjasta löytyi, kun maltoin lukea sitä - no, hitaammin.

Jotkut kirjan lauseista koskettivat niin, että luin kyyneleet silmissä. Minulle tärkeimmät osiot kirjassa ovat "On vaikeampaa nähdä lähelle kuin kauas" ja "Pieneen elämään". Tämä kirjan tekstinpätkä voisi olla omasta kynästäni:

Noina varhaisina vuosina äitinä olin kuin kahtiajakautunut. En ollut useinkaan läsnä, vaikka olinkin suurimman osan ajasta fyysisesti paikalla. Hiekkalaatikolla haaveksin omiani, mutta omien harrastusteni parissa ikävöin lasta. 


Minun "harrastukseni" kotiäitivuosinani (jotka yhä jatkuvat) on ollut yliopisto-opintojen jatkaminen, lukeminen ja nyt viimeisimpänä tämän blogin kirjoittaminen. Tuo henkinen läsnäolottomuus on tuottanut syyllisyyttä. Bergman jatkaa aihetta viitaten Caroline Myssin kirjassaan Ihmeellinen voima ilmaisemaan ajatukseen, että ihmisen on tärkeää hyväksyä oman elämänsä kipein haava. Tätä haavaa Myss kutsuu pyhäksi virheeksi, jota ei voi muuttaa, mutta jonka kanssa voi oppia elämään. Minun "pyhä virheeni" on se, että haluaisin uppoutua kirjojen maailmaan silloinkin, kun minun pitäisi keskittyä tiskikoneen tyhjentämisen zeniin tai lapsiini.

En voinut olla hymyilemättä lukiessani nuoren Marikkan "polttari-illasta" päivää ennen hänen häitään, kun hänen luostariin lähdössä oleva ystävättärensä ja "eräs hyvin karismaattinen ukrainalainen nunna" yrittivät viime hetkellä taivutella Marikkaa luostariuralle argumentoimalla muun muassa, että luostarielämä on perhe-elämää helpompaa. Aivan varmasti onkin (olen usein itsekin haikaillut luostarin säännölliseen, hiljaiseen ja perhe-elämän huolista vapaaseen elämään, vaikka varmasti kuuliaisuustehtäväkseni määrättäisiin juuri ne iänikuiset tiskit tai lattian luuttuaminen), mutta kuten Bergman toteaa neljän lapsen ja pitkän avioliiton kokemuksella: "Paljon parempaa harjoitusta itselleni vaikeissa asioissa olen saanut olemalla äiti".

Bergmanin kirjasta on kirjoittanut myös yksi seuraamani hidastamisaiheinen blogi, Pellon pientareella.

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä

Luin Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä (2010) viime syksynä, joten en voi tarjota tuoreen lukukokemuksen tunnelmia. Kirja palasi mieleeni, kun Jenni kirjoitti Henry Thoreaun klassikkoteoksen Walden. Elämää metsässä (suom. Antti Immonen 2010, alkuteos Walden 1854) uudesta suomennoksesta. Elämää metsässä toimi Davisille eräänlaisena oppaana, kun hän jätti uupuneena sairaanhoitajantyönsä ja muutti mummonmökkiin Hämeenkyrön Mahnalaan.

Davisin kirjan lukeminen osui minulle otolliseen hetkeen, sillä olin juuri muuttamassa Helsingistä - jos en nyt maalle, niin maaseutumaisen kunnan taajamaan, vanhaan remonttia kaipaavaan ja lapsiperheen asunnoksi kohtuullisen pieneen taloon. Ikkunanäkymät vaihtuivat kerrostalon seinästä metsikköön ja vanhoihin rakennuksiin, ja ympäröivä, monta vuotta (vuosikymmentä?) hoitamattomana ollut puutarha tarjoaa yllin kyllin haastetta kaltaiselleni kaupunkilaistytölle. Davis käsittelee kirjassaan muun muassa ruokakasvien viljelyä ja luonnonmukaisen pihapiirin toteuttamista.

Kaarina Davis kritisoi kirjassaan työelämää, joka imee ihmisistä viimeisetkin mehut, palkan kuluessa suurelta osaltaan työssäkäynnin aiheuttamiin kuluihin. Davisin filosofia on, että kasvattaessaan tai kerätessään itse suurimman osan ruuastaan ja tekemällä itse polttopuunsa hänen ei tarvitse käydä töissä ansaitakseen rahaa ruoan ostoon ja lämmitykseen. Davis voi tehdä asioita, joista nauttii, kuten havainnoida luontoa kotinsa ympärillä. Vähään tyytyminen antaa paljon.

Työelämän oravanpyörässä juosseiden maallemuutto ja vapaampaan toimeentuloon ja rauhallisempaan elämänrytmiin siirtyminen liittyy suuntaukseen, josta käytetään nykyään termiä hidastaminen tai downshiftaus. Kuten kaikki pinnalla olevat ilmiöt, myös hidastaminen on valjastettu kaupalliseen käyttöön ja sen tiimoilta on ilmestynyt runsaasti lehtijuttuja ja elämäntaito-oppaita. Irti oravanpyörästä ei nimestään huolimatta ole elämäntaito- tai itsehoito-opas, vaan rehellinen ja tervejärkinen kohtuullisen, ekologisen ja onnellisen elämän kuvaus, joka saa lukijan punnitsemaan myös omia valintojaan.

Irti oravanpyörästä on tavallaan jatkoa vuonna 2007 ilmestyneelle kirjalle Rankka kutsumus, jossa Davis kuvaa loppuunpalamistaan ja sairaanhoitajan työn mahdottomuutta alimitoitettujen resurssien keskellä. Irti oravanpyörästä on valoisa ja mullantuoksuinen kirja, jossa luonto ja itse tekeminen kuvataan keskeisiksi ihmisen mieltä ja kehoa parantaviksi voimiksi.

Kaarina Davisin kotisivut löytyvät täältä.

Hidastamista käsitteleviä blogeja:
Meijerielämää
Pientä elämää etsimässä
Pellon pientareella
Downshifter Molly