Karin Lija: Vähempi parempi. 77 keinoa, jotka muuttavat elämäsi. (Växla ner! suom. Mervi Pöntinen, Aurinko kustannus 2011.)
Meijerielämää- ja Pientä elämää etsimässä -blogeissa käytiin taannoin kiinnostavia keskusteluja liittyen hidastamiseen trendinä. Hidastamisen haastajat -merkinnässä Lumikko arvioi hidastamiseen liittyviä kliseitä, ennakkoluuloja ja ilmiöön kohdistettua kritiikkiä eräässä suomalaisessa elämäntapalehdessä. Downshifting on out - mitä sitten? -artikkelissa Marikka jatkaa Lumikon aloittamaa keskustelua muistuttaen, että kohtuullistajia on ollut aina, vaikka vasta nyt "ilmiö" on nostettu otsikoihin. Lukiessani ruotsalaisen freelance-toimittaja Karin Lijan kirjaa Vähempi parempi tunsin lukevani juuri sellaista kohtuullistamistarinaa, joihin median hidastamiskrititiikeissä viitataan. Karin Lilja on aiemmin hyvinpalkatussa uraputkessa kiitänyt toimittaja, joka väsyy hektiseen elämäänsä, muuttaa kalliista tukholmalaiskaksiosta rapistuneeseen huvilaan maalle ja kirjoittaa vähemmän valaistuneille ohjekirjan siitä, kuinka elämäänsä voi kohtuullista (ja miten ei pidä kohtuullista, esim. keittämällä itse humusta). Vähempi parempi on kirja niille, jotka haluavat suorittaa myös hidastamisen menestyksekkäästi.
Karin Liljan kirja on hyvin amerikkalainen: se neuvoo, opastaa ja kertoo kirjoittajansa menestystarinan. Lukiessani vuoroin ärsyynnyin kirjan tyylistä ja arvomaailmasta, vuoroin nyökyttelin hyväksyvästi jollekin oivallukselle. Esimerkiksi vanhan talon remontoimisesta (ja asumisesta ylipäänsä) puhuessaan Lilja painottaa, että meidän ei pidä samastua taloomme eikä samaistaa muita ihmisiä heidän taloihinsa: vaikka remontti etenisi hitaasti, paikat repsottaisivat eikä asunto kuvastaisi omia mieltymyksiä ja arvoja, ei kannata uhrata parisuhdetta remontin takia tai jättää kutsumatta ystäviään kylään. Samaan hengenvetoon Karin Lilja kuitenkin toteaa, että heidän kotinsa keittiöstä ja kylpyhuoneesta tuli remontin myötä upeita. Kauniit sanat talon ja sen asukkaan erillisyydestä olisivat painaneet enemmän, jos ne olisi kirjoitettu ennen "unelmahienon keittiön ja kylpyhuoneen" valmistumista. Esimerkit siitä, kuinka "ystävätär" kohtuullista väärin, eivät myöskään lisää kirjan sympaattisuutta. Hidastaminen on Liljalle tärkeä projekti, jota erilaista elämää elävät ystävät eivät saa hidastaa:
"Kuinka on, onko sinulla kavereita, jotka ovat aina vetämässä sinua mukaansa (kalliisiin) puuhiin? Joilla on aina yllään viimeistä muotia, jotka ovat olleet parhaissa pintaravintoloissa ja jotka tuntevat maailman metropolien in-paikat? Minulla on. Edelleen. Mutta minun oli pakko aidata heidät ulos muutamaksi vuodeksi saadakseni oman elämäni kohtuullistamisen oikeille raiteille, selvittääkseni, kuka oikein olin. Nyt, muutaman vuoden kuluttua, tiedän, miten aion käsitellä näitä "kallisarvoisia" ihmissuhteita, ja voin virkistää suhdettani heihin."
Toista kohtuullistamisaiheista kirjaa, Marikka Bergmanin Pientä elämää etsimässä käsittelevän postaukseni kommenteissa ihanan Uuden kuun aikaan -blogin Mirka kertoi lukevansa paljon "pääkoppakirjallisuutta" ja totesi kauniisti, että koko kirjan ei tarvitse olla hyvä; muutamat hyvät oivallukset tekevät kirjasta lukemisen arvoisen. Tämän armollisen ja myönteisen lukuohjeen opastamana nielen ärtymykseni Vähempi parempi -kirjan kirjoitustyyliä kohtaan ja keskityn kirjan hyviin puoliin. Itse pidän syvällisemmästä ja rosoisemmasta lähestymistavasta, mutta Liljan kirja on ihanan kesäisen kepeä ulkoasua myöten (kannessa kahvikuppi ja suklaata - ei mitään hidastajan perusruokaa mutta ah niin herkullista, ja perhonen lentelemässä jokaisen sivunumeron vieressä) ja antaa hyviä käytännön vinkkejä esimerkiksi perheen ruokahuollon mahdollisimman edulliseen ja terveelliseen järjestämiseen tai kohtuullistajan kukkarolle sopiviin vapaa-ajanviettotapoihin. Tässä muutamia poimintoja:
"Esitä itsellesi Pepsi-challence":
Jos olet koukussa tietyn valmistajan teelaatuun, juustoon tai pastamerkkiin, hanki useamman hintaluokan paketti samaa tuotetta ja testaa sokkona, mikä maistuu parhaalta ja muokkaa ostotottumuksiasi sen mukaan.
"Löydä koti itsestäsi"
Vaikka Lilja kannustaa hidastajaa muuttamaan maalle edullisemman asumisen ja suuremman omavaraisuuden takia, hän myös kirjoittaa: "Mutta teidän täytyy ymmärtää, ettei maisema tervehdytä teitä, vaan se on teidän itsenne tehtävä. -- Tarvitseeko sielunne tosiaan lisää salkoruusuja? Vai puuttuuko teiltä jotain muuta?"
"Anna lasten olla mukana - oikeasti"
Lilja kannustaa ottamaan lapset mukaan arjen askareisiin silloinkin, kun se tuntuu hankalalta: ennen pitkää lapset oppivat yhä taitavammiksi näissä toimissa, perhe saa olla yhdessä ja "sitä paitsi he lakkaavat jankuttamasta Legolandista".
Se, mitä Karin Lilja kirjoittaa puutarhanhoidosta, "puutarhaterapiasta" ja vanhojen istutusten säilyttämisestä, on minusta koko teoksen parasta antia:
"Miltä oma puutarhasi näyttää kymmenen vuoden kuluttua? Sadan vuoden? Jos sinulla on vain ruohomatto, et luo mitään, sillä kun lakkaat leikkaamasta ruohoa, siitä tulee vähitellen pelkkä takkuinen niitty. Luonto ottaa omansa. Mutta jos olet istuttanut ruusupensaan tai valkopyökkipensasaidan, se jää paikoilleen, vaikka sinä katoaisit. Sinä jätät jälkesi."
 |
| Meidän puutarhamme terveiset vuosikymmenten takaa: akileijoja jasmikepensaan varjossa. |
Mukavan tiukka arvostelu, vaikka sitten keskityitkin niihin hyviin puoliin ;)
VastaaPoistaItse olen tosi huono lukemaan mitään "pääkoppakirjallisuutta" (hauska termi), joten en oikein osaa ottaa kantaa siihen, mitä niiden pitäsi sisältää, mutta jotenkin tuntuu, että ärsyyntyisin, jos joku "besser-wisserinä" neuvoisi, mitä pitää tehdä, varsinkin, jos kokisin, että kirjoittaja pitää lukijaansa jotenkin yksinkertaisena, jota pitää ohjata kädestä pitäen mitä yksinkertaisempien oivallusten ääreen.
Taisi mennä ohi tästä kirjasta ja muistakin vastaavista ja kuten sanottu, en edes tiedä ovatko ko.kirjat tällaisia kuin kuvittelen niiden olevan.
Minuakin häiritsi tässä kirjassa ennen kaikkea tuo "minä tiedän paremmin, kuunnelkaa minua" -asenne ja muiden ihmisten ratkaisujen suora arvostelu, tyyliin "inhottaa laittaa ruokaa taloudessa, jossa ei ole kompostia". Tällainen opettavainen tyyli ilmeisesti kuitenkin myy. Liljan kirjassa on paljon fiksua juttua, mutta se vähän hukkuu tämän tyylin alle.
VastaaPoistaKuulostaa kiinnostavalta kirjalta, ja kritiikkisi osuu napakasti varmasti juuri kirjan kipukohtiin. Mennään aina heikoille jäille, kun aletaan puhua, miten eletään oikein.
VastaaPoistaMinä luen silloin tällöin, varmaan aika paljonkin tällaista elämänopaskirjallisuutta. En siksi, että haluaisin kenenkään varsinaisesti opettavan minulle elämää ;-), mutta oman ajatteluni laajentamisen vuoksi. Parhaimmillaan niistä ihan oikeastikin oppii jotakin.
Paula, näiden kirjojen ajatuksiin on tosiaan kiva peilata omiaan. Minulle nämä ovat eräänlaista viihdettä, joskus syntyy uusia ajatuksia ja saa tsemppausta johonkin arjen haasteeseen, mutta yleensä en hyödy mitään käytännön vinkeistä - tiedän itsekin, että pitäisi tehdä niin ja niin säästääkseen ruokakauppakuluissa, mutta se käytäntö... :)
VastaaPoistaLiljan kirja ratsastaa vähän katteettomasti kohtuullistamistrendillä, tämä on enemmän sellainen yleinen elämänhallinnan ja positiivisen ajattelun opas. Koska hidastaminen on nyt pinnalla, tässä korostetaan sitä (toki Lilja on oikeastikin hidastanut arkeaan ryhtymällä freelanceriksi, mutta esim. kompostointi ei ole hidastamista vaan itsestäänselvyys omakotitalossa).
Minua ärsyttävät täsmälleen samat asiat (kuin sinua ja Jaanaa) "pääkoppakirjallisuudessa" ja kaikenlaisissa elämäntapaoppaissa, mutta on joukossa helmiäkin. Toisaalta juuri tällaisia kevyempiä, ei-niin-vakavasti-otettavia kirjoja on joskus mukava hotkaista vaikka sängyssä iltapalaksi - luen näitä usein vähän harppoen, keräten ikään kuin rusinat pullasta. Useimmiten joukossa on aina jokunen inspiroivakin ajatus, vaikka kirja enimmäkseen tarjoilisi itsestäänselvyyksiä ja vieläpä ärsyttävällä tyylillä. Joskus olen kyllä törmännyt sellaisiinkin opuksiin, joita ei kerta kaikkiaan pysty edes kahlaamaan läpi; niin pahasti niissä aliarvioidaan lukijaa.
VastaaPoistaJos tämä löytyy meidän kirjastosta, voisin lukaista ja kirjoittaa omassakin blogissanikin tästä.
"omassakin blogissanikin" -huh mitä suomea... ;)
VastaaPoistaOlisi kiva kuulla sinun mielipiteesi tästä, Lumikko, mutta et kauheasti menetä mitään jos et löydä tätä kirjastosta ;). Kuitenkin allekirjoitan useimmat Liljan ajatuksista, tapa ilmaista ne oli vain ärsyttävä. Mutta tästä löytyi kyllä riemastuttavan paljon hidastamiskliseitä ja muutenkin sellaista viihdyttävää hyvänmielen lukemista.
VastaaPoistaMulle paras elämäntapaopas on ollut Mielensäpahoittaja. Muistan sen aina, kun kiroilen (kuvainnollisesti, mähän en koskaan kiroile oikeasti ;) kun metron takavalot näkyy ja seuraava tulee 'vasta' kolmen minsan päästä....
VastaaPoistaTaidan olla muutenkin niin maalta, että olen perinyt hieman hitaamman rytmin elämään... Mutta siis oikeasti, mua ahistaisi tällainen kirja lukea: "kirja niille, jotka haluavat suorittaa myös hidastamisen menestyksekkäästi".
Ja lisäksi ahistais se talon remppa ja muutenkin talohössötys. Tähän mua on auttanut Juoksuhaudantie, kun oikeasti alkaa tulla korvista ulos sisustus- ja nikkarointiasiat.
Mari A, en ole vielä saanut Kyrön kirjaa käsiini mutta odotan sen lukemista innolla; lukunäytteiden ja Hesarin kolumnien perusteella Mielensäpahoittaja on suuri ajattelija, jota aikamme pitäisi todella kuunnella :D.
VastaaPoistaJuoksuhaudantien idea on kyllä hyvä; luin kirjaa keväällä jonkin matkaa mutta se jäi sitten muiden kirjojen jalkoihin ja oli pakko palauttaa, mutta toivottavasti ehdin vielä palata siihen.