Jenni Kirves & Annika Hiltunen: Tervetuloa Rauhalaan

Jenni Kirves (teksti) ja Annika Hiltunen (kuvitus): Tervetuloa Rauhalaan.
Mäkelä 2015.

Aivan ensimmäiseksi huomio kiinnittyy värikylläiseen, harmonista tunnelmaa huokuvaan kansikuvitukseen. Jätin Tervetuloa Rauhalaan -kirjan pöydälle, ja seuraavassa hetkessä se oli kadonnut, ilmestyäkseen myöhemmin kuin loihdittuna takaisin samaan paikkaan. Esikoiseni, tarinatyttö ja esteetikko, oli huomannut kirjan ja lukenut sen siltä istumalta. Myöhemmin luin kirjan lapsilleni ääneen, kuopuksen vaatimuksesta – oli aika myöhä, ja yritin tarjota lyhyempää kirjaa tilalle, mutta kolmivuotiaan mielestä "Ei sitä, tää on hieno."

Annika Hiltusen kuvitus Jenni Kirveen kirjoittamaan satukirjaan onkin aivan upea. Eksoottisista kukista ja suurisilmäisistä, sielukkaista kasvoista tulee hieman mieleen Riikka Juvonen (jonka kuvituksista ja teksteistäkin olen nauttinut monessa, monessa kirjassa lapsuudesta asti mutta blogissani esitellyt vain Valon paletin). Hiltusen kuvat ovat satumaisia ja värit heleitä.

Tervetuloa Rauhalaan kertoo Toivo-pojasta, jolla on paha olla kotona, kun vanhemmat riitelevät. Toivo pakenee huutoa ja ikkunasta sinkoilevia esineitä vintille, jossa hän huomaa yllättäen siniset portaat. Portaita pitkin Toivo pääsee Rauhalaan, jossa sydämellinen, punatukkainen Tyyni ottaa hänet lämpimästi vastaan. Tyyni kertoo, että yleensä Rauhalaan (jota jotkut kutsuvat Taivaaksi, toiset Kauniiksi puutarhaksi ja kolmannet esimerkiksi Yliseksi) pääsevät yleensä vain ne, joiden aika on täyttynyt. Lasten kohdalla tehdään kuitenkin poikkeuksia: he voivat päästä Rauhalaan käymään, vaikkapa unissaan tai mielikuvituksen voimin. Rauhalassa surulliset tai väsyneet lapset voivat tankata  voimia ja iloa ja palata sitten taas "Tämänpuoliseen". Rauhalassa vietettyjen hetkien ansiosta myös Toivon elämä muuttuu.

Toivon tarinasta tulivat mieleen Astrid Lindgrenin surumieliset sadut kuten "Soittaako lehmus, laulaako satakieli" sekä Enna Airikin ihana Haavemaa. Kertomus nojaa perinteeseen, mutta esimerkiksi ilmaisuissa näkyy nykyaika (Tyyni saa "naurunsa virran katkaistuksi"), samoin siinä, että lapsen hyvinvointia uhkaava kriisi ei ole vaarallinen kulkutauti, julma äitipuoli tai köyhyys, vaan vanhempien riitely, joka myrkyttää kodin ilmapiirin ja saa lapsen tuntemaan olonsa näkymättömäksi. Toivon ongelmat ratkeavat lopulta hyvin nopeasti ja yksinkertaisesti, mutta satu on satua ja Rauhalassa on kaunista taikaa.

Jenni Kirves: Aino Sibelius. Ihmeellinen olento

Jenni Kirves: Aino Sibelius. Ihmeellinen olento
Johnny Kniga 2015, 288 sivua.

Kaunis, monipuolisesti lahjakas nainen, joka omistautuu tukemaan miehensä luovaa työtä, hoitaa ja kasvattaa isoa lapsikatrasta ja suurta hyöty- ja kukkapuutarhaa – sellaisen ihmisen täytyy olla ihmellinen olento. Laajat, yksityiskohtaiset ja runsain kuvaliittein varustetut elämäkerralliset ja historialliset teokset ovat  upeita ja niillä on paikkansa, mutta on ihana välillä tutustua historialliseen henkilöön ikään kuin pienimuotoisemmin, likeltä, vailla runsasta viiteapparaattia ja satojen sivujen painoa. Aino Sibelius - ihmellinen olento on pieni ja kaunis (graafikko Maria Mitrusen suunnittelemaa ulkoasua myöten) kirja, jonka fokus on Ainon persoonassa ja ennen kaikkea hänen suhteessaan aviomieheensä Jean Sibeliukseen ja tämän sävellystaiteeseen.

Ammattihistorioitsijana Kirves osaa hyödyntää alkuperäislähteitä, ennen kaikkea Aino ja Janne Sibelius kirjeenvaihtoa, mutta ilmaisee kiitollisuudenvelkansa myös keskeisille Sibelius-elämäkerroilla ja toimitetuille kirjekokoelmille, joihin on tukeutunut paljon.

Materiaalia onkin tarjolla runsaasti, sillä Aino Sibelius (s. Aina Järnefelt 1871-1969) oli kytköksissä useaan kulttuurisukuun – hänen sisaruksiaan olivat muun muassa kirjailija Arvid Järnefelt ja taidemaalari Eero Järnefelt, joka puolestaan avioitui näyttelijä Saimi Swanin, kirjailija Anni Swanin sisaren kanssa. Ainon äiti Elisabeth Järnefelt piti kirjallista salonkia, jonka piirissä vaikutti muun muassa Juhani Aho. Sibeliukset rakennuttivat Ainola-huvilansa Tuusulanjärven rannalle, osaksi taiteilijayhteisöä, jossa elettiin tiiviissä naapurisuhteissa Eero ja Saimi Järnefeltin, Pekka ja Maija Halosen sekä Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeltin perheiden kanssa.

Jenni Kirves pyrkii kuvaamaan Ainon persoonassa piilevää ristiriitaa: hän on toisaalta päättäväinen ja itsenäinen ratkaisuissaan, toisaalta hyvin hauras ja herkkä. Suurin on kuitenkin rakkaus; Jannen ja Ainon suhde säilyi intohimoisena läpi vuosikymmenten kestäneen avioliiton. Aino Sibelius vastusti hänen päälleen sälytettyä uhrautujan sädekehää, vaan koki saaavansa itse vähintään yhtä paljon avioliitossaan, vaikka huolehti täysin arjesta ja käytännön asioista ja joutui usein olemaan pitkiäkin aikoja erossa rakkaastaan Sibeliuksen ollessa sävellys- tai ryyppyreissuillaan.

Nyt minua ihan itkettää vaan ikävästä. Voi oma rakas, rakas, Janne, jos sinä olisit täällä. Minun on niin kamalan ikävä. Kun sinua saisi pian nähdä. Voi, kuinka minä olisin onnellinen.* 

Olen aiemmin blogannut Ainoon liittyen ainakin Julia Donnerin Aino Sibeliuksen puutarha -teoksesta, SuviSirkku Talaksen Rakas äitini! -kirjekokoelmasta sekä kuvakirjasta Soiva metsä. Lisääkin juttua Aino(la)-aiheisista kirjoista on tulossa Jean Sibeliuksen juhlavuoden mittaan!

Muissa blogeissa "Ihmeellisestä Ainosta": Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Hemulin kirjahylly

Jenni Kirveen haastattelu Ylen Puheen iltapäivässä

*Aino Jannelle 15.2.1892, teoksesta SuviSirkku Talas 2001, s. 354.