Jenni Kirves: Aino Sibelius. Ihmeellinen olento
Johnny Kniga 2015, 288 sivua.
Kaunis, monipuolisesti lahjakas nainen, joka omistautuu tukemaan miehensä luovaa työtä, hoitaa ja kasvattaa isoa lapsikatrasta ja suurta hyöty- ja kukkapuutarhaa – sellaisen ihmisen täytyy olla ihmellinen olento. Laajat, yksityiskohtaiset ja runsain kuvaliittein varustetut elämäkerralliset ja historialliset teokset ovat upeita ja niillä on paikkansa, mutta on ihana välillä tutustua historialliseen henkilöön ikään kuin pienimuotoisemmin, likeltä, vailla runsasta viiteapparaattia ja satojen sivujen painoa. Aino Sibelius - ihmellinen olento on pieni ja kaunis (graafikko Maria Mitrusen suunnittelemaa ulkoasua myöten) kirja, jonka fokus on Ainon persoonassa ja ennen kaikkea hänen suhteessaan aviomieheensä Jean Sibeliukseen ja tämän sävellystaiteeseen.
Ammattihistorioitsijana Kirves osaa hyödyntää alkuperäislähteitä, ennen kaikkea Aino ja Janne Sibelius kirjeenvaihtoa, mutta ilmaisee kiitollisuudenvelkansa myös keskeisille Sibelius-elämäkerroilla ja toimitetuille kirjekokoelmille, joihin on tukeutunut paljon.
Materiaalia onkin tarjolla runsaasti, sillä Aino Sibelius (s. Aina Järnefelt 1871-1969) oli kytköksissä useaan kulttuurisukuun – hänen sisaruksiaan olivat muun muassa kirjailija Arvid Järnefelt ja taidemaalari Eero Järnefelt, joka puolestaan avioitui näyttelijä Saimi Swanin, kirjailija Anni Swanin sisaren kanssa. Ainon äiti Elisabeth Järnefelt piti kirjallista salonkia, jonka piirissä vaikutti muun muassa Juhani Aho. Sibeliukset rakennuttivat Ainola-huvilansa Tuusulanjärven rannalle, osaksi taiteilijayhteisöä, jossa elettiin tiiviissä naapurisuhteissa Eero ja Saimi Järnefeltin, Pekka ja Maija Halosen sekä Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeltin perheiden kanssa.
Jenni Kirves pyrkii kuvaamaan Ainon persoonassa piilevää ristiriitaa: hän on toisaalta päättäväinen ja itsenäinen ratkaisuissaan, toisaalta hyvin hauras ja herkkä. Suurin on kuitenkin rakkaus; Jannen ja Ainon suhde säilyi intohimoisena läpi vuosikymmenten kestäneen avioliiton. Aino Sibelius vastusti hänen päälleen sälytettyä uhrautujan sädekehää, vaan koki saaavansa itse vähintään yhtä paljon avioliitossaan, vaikka huolehti täysin arjesta ja käytännön asioista ja joutui usein olemaan pitkiäkin aikoja erossa rakkaastaan Sibeliuksen ollessa sävellys- tai ryyppyreissuillaan.
Nyt minua ihan itkettää vaan ikävästä. Voi oma rakas, rakas, Janne, jos sinä olisit täällä. Minun on niin kamalan ikävä. Kun sinua saisi pian nähdä. Voi, kuinka minä olisin onnellinen.*
Olen aiemmin blogannut Ainoon liittyen ainakin Julia Donnerin Aino Sibeliuksen puutarha -teoksesta, SuviSirkku Talaksen Rakas äitini! -kirjekokoelmasta sekä kuvakirjasta Soiva metsä. Lisääkin juttua Aino(la)-aiheisista kirjoista on tulossa Jean Sibeliuksen juhlavuoden mittaan!
Muissa blogeissa "Ihmeellisestä Ainosta": Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Hemulin kirjahylly
Jenni Kirveen haastattelu Ylen Puheen iltapäivässä
*Aino Jannelle 15.2.1892, teoksesta SuviSirkku Talas 2001, s. 354.
