Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
Älskaren från huvudkontoret, suom. Sari Kumpulainen.
Gummerus 2017, 506 sivua.
(Oikolukematon ennakkokappale, kirja ilmestyy viikolla 30)

Minulla on tapana mieltää muisti kudelmaksi, ja omaani on tullut reikiä sinne tänne. Rumia pieniä reikiä, jotka ajan myötä kasvavat ja lisääntyvät. Tuntuu kuin joku olisi poltellut niitä palavalla savukkeella umpimähkään. Toistaiseksi pystyn selviytymään rei'istä huolimatta ja salaamaan ne ulkopuolisilta. Mutta jossain vaiheessa sairaus runtelee kudelman niin pahasti, että siitä jää jäljelle pelkkiä ohuiden säikeiden yhdistämiä pieniä saarekkeita.

Camilla Greben trilleri alkaa tahmeasti monessakin mielessä: ensin ääneen pääsevä minäkertoja, rikostutkija Peter Lindgren ei herätä sympatiaa, kielikuvat ovat kömpelöitä, yhden virkkeen kappaleet töksähtelevät ja rikospaikan lattialta löytyy lammikoittain sitä punaista ainetta, jolla mässäilevät jännitysromaanit minulla on tapana kiertää kaukaa.

Sitten kirja alkaa kuitenkin vetää: kaksi muuta kertojaa, yksinäinen parikymppinen Emma ja kuusikymppinen, alkavan muistisaurautensa kanssa pinnistelevä Hanne herättävät kiinnostuksen tarinaan ja menneisyyden valintojensa kanssa kamppaileva Peterkin alkaa tuntua siedettävältä. Emma on seurustellut työpaikkansa rikkaan toimitusjohtajan Jesper Orren kanssa, Hanne puolestaan avustaa poliisia psykologina, kun kyseisen johtajan asunnosta löytyy raa'asti surmattu ruumis – asunnon omistaja itse on luonnollisesti kadonnut jäljettömii. Lisämaustetta keitos saa muun muassa Emman alkoholistiperheessä vietettyyn lapsuuteen sijoittuvat takaumat sekä Hannen avioliitto kontrolloivan Owenin kanssa. Luonnollisesti henkilöhahmojen välillä on yhteyksiä, jotka selviävät pikku hiljaa tarinan edetessä.

Makaaberista murhamysteeristä ja häikäilemättömistä tai muuten vain rikkinäisistä henkilöhahmoista huolimatta Greben ensimmäinen itsenäinen rikosromaani (kirjailija on aiemmin julkaissut kaksi teosta sisarensa Åsa Treffin kanssa) on viihdyttävää luettavaa ja menee mielessäni samaan "lukuromaanitrillerien" kategoriaan kuin alkuvuodesta lukemani Clare MacIntoshin Annoin sinun mennä (joka oli kauniimmin kirjoitettu ja herkempi) tai niin ikään alkuvuodesta ilmestynyt Shari Lapenan Hyvä naapurijoka taas oli vähän kömpelö, mutta koukuttava. Kun jää pettää alta olisi kyllä hyötynyt reilusta tiivistämisestä, sillä joutavaa ja junnaavaa kuvausta ja selittelyä on liikaa.


Muissa blogeissa sanottua: Kirjamuistikirja, Järjellä ja tunteella, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi, Kirjasähkökäyrä, Tuijata