 |
| Kuten kuvasta näkyy, kirjan lukemisesta on jo aikaa. |
Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika
Tammi 2015, 224 sivua.
Oli vaikea tietää, mistä projekti oli saanut alkunsa, mutta jotakin sillä oli tekemistä sen kanssa, että Aarni tahtoi eroon hetkistä ja salamanvälähdyksistä. Hän halusi kuvata ajan jälkeä ja luovuttaa päätösvallan tunneille, vuorokausille, kuukausille. Kuviin piirtyi se mikä oli pysyvää, ja kaikki muu, ohikiitävät, äänekkäät ja huomion helposti varastavat yksityiskohdat sulivat valoon.
Olen lukenut Vantatalolta aiemmin Gallupin ja Korvaamattoman sekä Veera Vaahteran nimellä julkaistun Onnellisesti eksyksissä. Pidin edellä mainSituista, mutta Pitkä valotusaika oli ensimmäinen kirjailijan romaani, jonka olisin halunnut pitää omassa hyllyssäni. Sen sijaan joku toinen varasi kirjaston kappaleen kesken kiireisen syksyn, ja postaus jäi kirjoittamatta. Olisin halunnut kirjoittaa tästä romaanista lokakuussa tai marraskuussa, sillä minusta Pitkä valotusaika on uutisten aamujen ja harmaan valon kirja, kaunis ja haikea.
Tarina Aarnista, vaatimattomista oloista ponnistavasta pojasta, jolle valokuvaus muodostuu työksi, reitiksi eteenpäin ja tavaksi katsoa maailmaa, on monikerroksinen mutta silti ilmava. Aarnin elämää seurataan halki vuosikymmenten, mutta tärkeintä ovat lyhyet hetket. Osa niistä tallentuu kameran filmille, ja niitä voi tarkastella jälkeenpäin. Suurin osa elämästä kuitenkin vilahtaa ohi kiihtyvällä nopeudella. Äkki niin moni asia on ohi ja lukijallakin haikea olo.
Muissa blogeissa sanottua: Reader, why did I marry him, Tuijata, Kirjapolkuni, Lukutoukan kulttuuriblogi,
Kiitos postauksesta :) Odotan kirjaa kirjastosta, olen varauslistalla. Kirjahan on nyt Runeberg-ehdokkaana, joten lukijoita on varmasti tarjolla.
VastaaPoistaKirjan aihepiiri kuulostaa hienolta :)
Minäkin olen lukenut aiemmin Korvaamattoman, mutta Vahteran kirjat ovat lukematta.
Tämä oli minun ensimmäinen Vanhatalo ja ihastuin kirjaan. Sen sijaan olen lukenut yhden Veera Vaahteran ja se jää ainoaksi. Pitkä valotusaika on niin hieno kaikilta osin, että en olisi halunnut sen loppuvan.
VastaaPoistaTässä teoksessa on sellaista taituruutta, että sanoilla on juuret. Näkymättömät, mutta läsnolevat ja hengittävät. Toivon Vanhatalolle menestystä Runeberg-kisassa ja hei loistavaa, että teit kuitenkin postauksen. Minä ilahduin.
VastaaPoistaOon juuri lukemassa tätä. Vaikuttaa just niin kauniilta, että haluan lukea hitaasti.
VastaaPoista