Anne Helttunen, Annamari Saure & Jari Suominen: Mieli ja maisema

(Tämä kuva on otettu vähän ennen joulua – sen jälkeen maisema on muuttunut valkoiseksi.)

Anne Helttunen, Annamari Saure ja Jari Suominen: Mieli ja maisema. 
Kirjailijoiden työhuoneita.
Avain 2015, 264 sivua.

Haltijakuusen alla -teoksen tekijöiden uusin kirja, Mieli ja maisema, on täydellistä lukemista niille, joita kiehtovat viehtättävät miljööt, kirjat ja kirjailijan työ. Kirjoitan tätä postausta huoneessa, jonka ikkunoista avautuu näkymä hyväätekevään, lempeään maisemaan: näen omenapuita, punamullatun aitan, kappalen taivasta ja mäntyjen latvat. Hennon siniseltä taivaalta leijalee suuria lumihiutaleita. Silmät ja mieli virittäytyvät samaan seesteiseen ja kodikkaaseen tunnelmaan, kun kirjoitan ihanasta lukukokemuksesta.

Siinä missä Haltijakuusen alla esitteli kotimaisten klassikkokirjailijoiden kotipaikkoja, kurkistaa Mieli ja maisema nykykirjailijoiden työhuoneeseen. Jari Suomisen upeat valokuvat kirjailijoiden miljöistä Seppo Saraspään Lapista Tommi Parkon Assisiin muodostavat teoksen sydämen, mutta yhtä tärkeitä ovat Anne Helttusen ja Annamari Sauren tekstit, joissa kirjailijat kertovat kiireettömästi suhteestaan omaan kirjoittamiseensa ja työskentely-ympäristöönsä.

Tunnen syvää sielujen sukulaisuutta Heli Laaksosen kanssa, jonka vanhassa hirsitalossa sijaitsevan, entiseen ruokakomeroon rakennetun työhuoneen ikkunasta avautuu rauhoittava maalaismaisema. Voiko olla parempaa paikkaa kirjoittaa kuin ikkunan ääressä, etenkään sydänpuisen, t-karmisen ikkunan? Moni muukin kirjailija työskentelee ikkunan ääressä, ja ainakin Kalle Veirto ja Leena Lehtolainen mainitsevat jotakin siihen suuntaan, että samana pysyvä, vain vuodenaikojen mukaan muuttuva näkymä pihamaalle tai metsään rauhoittaa.

Ymmärrän silti myös Markku Karpiota, joka asuu Utön saarella upeiden merimaisemien keskellä, mutta sulkeutuu kirjoittamaan ikkunattomaan kellariin. Maisema voi olla turhankin inspiroiva ja saada ajatukset kirjoittamisen sijasta esimerkiksi kalastukseen. Ikkunattomassa kammiossakin meri tulee usein Karpion teosten maailmaan.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat paitsi kirjailijoita, myös kuvittajia, ja tämä asettaa tietysti erityisvaatimuksia heidän työtiloilleen. Valoa täytyy olla paljon, ja erikoispöytiä piirtämiseen. Mitään turhaa sen sijaan ei saa olla, sillä luova työ vaatii sekä fyysistä että henkistä väljyyttä ympärilleen.

Harri István Mäen koti on täynnä kirjoja, leluja ja söpöjä pikkuesineitä, joiden keskellä syntyvät uudet lastenkirjat. Virpi Hämeen-Anttilalla on hurmaava, kirjojen täyttämä työhuone kotinsa viereisessä asunnossa. Ja näiden mainittujen lisäksi Mielessä ja maisemassa on paljon, paljon muita ihania työhuoneita ja tarinoita kirjoittamisesta.

Yksi koskettavimmista teksteistä kertoo työhuoneesta, jossa kirjailijat eivät enää kirjoita. Johanna Venho ja Seita Vuorela kirjoittivat vuoroviikoin Lasimestarissa, kalliolaisen kivitalon pohjakerroksessa, kuin näyteikkunassa mutta kuitenkin omassa maailmassaan. Viime kevättalvella ystävykset joutuivat luopumaan yhteisestä työhuoneestaan. Venho kirjoittaa nykyään kotonaan. Seita Vuorela menehtyi äkillisesti tämän vuoden huhtikuussa. Tunnen surua liian varhain päättyneen säkenöivän elämän vuoksi, mutta itsekkäästi myös siksi, että en koskaan saa luettavakseni romaania, jonka työnimi oli Lasipoika.


Kirjasta toisaalla: Leena Lumi, Kirjojen kamari, Lukupino.