Paula Moilanen (teksti) ja Ulla Etto (kuvat): Repun salaisuus.
Lasten Keskus 2014, 163 sivua.
Paavolla oli paluumatkalla paljon miettimistä. Lauri ja Viljo juoksivat jo kaukana edellä. Hän oli päättänyt, että alkaisi luotsiksi, mutta tilanne oli nyt selvästi mutkistunut. Jos halusi komean virkalakin ja kultaiset nappirivit rintapieliin, olisi mentävä kiertokouluun ja vielä Leppälän kouluunkin. Ehkä hän selviäisi niistä, ja sitten saisi ajella hyvällä veneellä ja katsoa kiikareilla ja soitella Lyylille. Äh, ei millekään Lyylille...
Vuonna 1922 noin kuusivuotias Paavo nauttii kesästä ja venereissuista tuoran (isoisän) kanssa, haaveilee luotsin urasta ja jännittää syksyllä alkavaa kiertokoulua. Vuonna 1946 Paavon tytär Maija aloittaa kansakoulun – isä on kuollut sodassa rintamalla. Vuonna 2014 Maijan lapsenlapsi Iikka saa isoäitinsä luokkaan kertomaan vanhanjan koulunkäynnistä. Sukupolvien ketjussa on kulkenut mukana puinen, vihreä penaali, ja aikakaudesta riippumatta koulun aloittaminen on jännittävää ja maailmoja avaavaa. Näistä aineksista syntyy Repun salaisuus.
Yllätyin ehkä vähän siitä, miten tietokirjamainen Repun salaisuus on. Olen kyllä lukenut samojen tekijöiden Keinuhevosen joitakin vuosia sitten ja se taisi edustaa aika lailla samaa tyylilajia. Periaatteessa Repun salaisuus siis kertoo fiktiivisen tarinan tai oikeastaan kolmessa aikatasossa tapahtuvan, kolmeen eri päähenkilöön keskittyvän tarinasikermän, mutta historiallinen ajankuva menee juonenkäänteiden edelle. Siksi kirjaa on ajoittain hieman puuduttavaa lukea: esimerkiksi Paavon ajatukset ja muiden repliikit selittävät 1920-luvun oloja ja erilaisten esineiden ja työvaiheiden kuvaukset pysäyttävät kerronnan. Kokonaisuutena Repun salaisuus kuitenkin toimii ja rakentaa jonkinlaisen jännitteenkin eri aikatasojen välille. Teoksen tulkitseminen pikemminkin kertovana tietokirjana kuin historiallisena lastenromaanina asettaa lukijan odotukset oikeaan asentoon.
Jokaisen luvun lopussa on hyödyllinen sanasto, joka kertoo nykylukikalle esimerkiksi sen, mikä on pöklinkäinen (perkaamattomana suolattu mäditön silakka) tai rihvelitaulu (saviliuskeesta tehty kirjoitusalusta). Meillä Repun salaisuus luettiin iltasatuna, ja oli mielenkiintoista huomata, miten monet vanhahtavatkin sanat olivat vanhemmille tuttuja mutta lapsille uusia – ja miten monet koulunkäyntiin liittyvät sanat olivat alunperin tulleet tutuksi Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä!
Luetaanko tämä -blogin Kia on esitellyt Repun salaisuuden täällä ja kirjan pohjalta kehittelemänsä äidinkieltä ja kirjallisuutta sekä historiaa yhdistävän opetusjakson täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti