Liisa Vihmanen: Varpaille - balettia koko elämä

Liisa Vihmanen: Varpaille. Balettia koko elämä
Kuvat Natalia Baer ja Juha Reunanen.
Kirjapaja 2014, 156 sivua.

Baletti ei ole pelkästään nuorten ja terveiden taidelaji. Balettia voi harrastaa turvallisesti lähes minkä ikäisenä tahansa. Olen nähnyt yksikätisen tanssijan, huonokuuloisen tanssijan ja onpa joku tullut tunnille käsi kipsissäkin. Tärkeintä on olla armollinen itseään kohtaan. Hyvä baletinopettaja osaa erottaa, opettaako hän tarrastelijoita vai ammattilaisia. Joskus tunnen surua ja pelkoa, kun katson nuoria, jotka yrittävät väkisin päästä ammattiin kilpaa ajan kanssa. Yksikin hukkaan heitetty vuosi kriittisessä iässä voi olla ratkaiseva. Tuntuu pahalta katsoa vierestä, kun monivuotinen treenaus ei johdakaan toivottuun tulokseen. Toisinaan taas voi iloita siitä, että joku onnistuu saamaan haluamansa opiskelupaikan tai jopa kiinnityksen ryhmään.

Olen viime päivien harvoina lukuhetkinä - kevätkiireet ja ulkoiluun houkuttelevat säät pitävät tehokkaasti pois kirjojen äärestä - lukenut eteenpäin paksua tiiliskiviromaania, hurmaantunut palkitun ruotsalaiskirjailijan runoista ja kantanut kirjastosta kasapäin uutta luettavaa, muun muassa Jaak Jõerüütin teoksen Muuttuvainen inspiroimana Viivi Luikin omaelämäkerrallisen romaanin Varjoteatteri. Mutta omenankukkien alla tuntui hyvältä lukea balleriinoista, jotka näyttävät leijailevan näyttämöllä keveästi kuin terälehdet tuulessa, mutta jotka tekevät lujasti töitä synnyttääkseen katsojille tämän illuusion. 

Liisa Vihmasen Varpaille - balettia koko elämä on kiehtova tietoteos kaltaiselleni balettiummikolle. Kirja valottaa niin baletin historiaa kuin nykypäivää (erityisesti Suomessa) ja sekä lajin fyysistä että henkistä puolta. Vihmanen korostaa, että balettia voivat harrastaa kaikki ruumiinrakenteeseen ja taitoihin katsomatta, mutta ammattitanssijan ura avautuu vain todella lahjakkaille, ahkerille, määrätietoisille ja ruumiinrakenteeltaan sopiville - eikä heistäkään kaikille. Pelkästään Kansallisoopperan balettioppilaitoksen pääsykokeiden seula on tiheä, ja koulusta valmistumisen jälkeenkin nuori on epävarman tulevaisuuden edessä. Monet suuntaavat luomaan uraa ulkomaille, toiset keskittyvät valmennukseen tai koreografioiden tekoon. Varmaa on vain se, että "baletissa ei ole ikinä valmis tai tarpeeksi hyvä", ja ammattitaitoa ylläpitääkseen täytyy laittaa varvastossut jalkaan lähes päivittäin.

Erityisen kiinnostavaa oli lukea balettia opiskelevien nuorten arjesta. Nuorten elämä täyttyy balettitunneista sekä niitä tukevista uinti- ja salitreeneistä, tuikitärkeää venyttelyä unohtamatta. Jossain välissä pitäisi ehtiä tehdä myös läksyt. Balettitanssijan urasta haaveileva nuori ei ehdi eikä voi notkua hampurilaisbaareissa tai donitsikahviloissa, ja monet ovat muuttaneet tanssin takia varhain omilleen asuakseen lähellä balettikoulua. Balettiympyröiden ulkopuoliset ystävyyssuhteet painuvat helposti taka-alalle ja kanssaopiskelijoiden ja opettajien muodostama yhteisö muodostuu sitäkin tärkeämmäksi. Kuitenkin monet Vihmasen haastattelemista nuorist harrastivat baletin lisäksi muita taiteen ja kulttuurin lajeja: lauloivat tai soittivat, kirjoittivat runoja. Ylipäätään on tärkeä saada jonkilaista vastapainoa baletille, vaikka se on ajan ja voimavarojen käytössä ehdoton ykkönen.

Natalia Bauerin ja Juha Reunasen valokuvat hivelevät silmää. Kuvat ovat mustavalkoisia, yhdellä tai useammalla tehostevärillä korostettuna. Usein tuo tehosteväri on tietenkin vaaleanpunainen, kuten baletin maailmaan kuuluu. Arkistokuvat balettitanssijoista vuosien takaa niin näyttämöllä, harjoituksissa kuin esitysten jälkeisellä vapaa-ajallakin syventävät baletin historiakatsausten ajankuvaa ja suhteuttavat balettiin liittyviä ulkonäköihanteita - kirjassa kerrotaan, että ammoin balettitanssijoita on jopa moitittu liiasta laihuudesta!


Baletin/tanssin maailmaan sijoittuvia romaaneja: Bolsoin perhonen, Linnunpaino, Tulilinnun tanssi