torstai 8. elokuuta 2013

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset


Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset
Venäjänkielisestä alkuteoksesta suom. Elina Kahla.
Siltala 2013, 182 sivua.
(Kirja on ilmestynyt aiemmin suomeksi Tammen kustantamana v. 2002)

Alik kiskottiin makuuhuoneesta ja istutettiin nojatuoliin, missä hänet tuettiin joka puolelta tyynyin. Se oli hänen vakiopaikkansa. Muut kiersivät huoneistoa verkkaisesti, naukkailivat hiukkasen ja rupattelivat äänekkäästi. Pöydällä oli jonkun tuomisia: siinä hupeni valtaisa pähkinätortty, vieressä suli jäätelö. Tuntui kuin oltaisiin pikemminkin näyttelyn avajaisissa kuin kuolevan luona.

Yhdysvaltoihin emigroitunut venäjänjuutalainen taiteilija Alik tekee kuolemaa New Yorkissa. Hänen asuntoonsa on kokoontunut varsin boheemi joukko ystäviä, entisiä ja nykyisiä rakastettuja ja hieman satunnaisia vierailijoitakin. Alik on heikossa kunnossa, mutta silti tapahtumien keskiössä ja vahvasti läsnä niin kuluvassa hetkessä kuin läheistensä muistoissa. Kesken surun ja sairauden tulee uutinen vallankumouksesta Venäjällä: vanha kotimaa on myllerryksen tilassa, jälleen kerran, ja yksi jos toinenkin amerikkalaistunut venäläinen tuntee napanuoran entiseen kotimaahansa olevan vahva.

Pidin kovasti Naisten valheista ja suorastaan rakastin romaania Medeia ja hänen lapsensa. Tartuin siis Ljudmila Ulitskajan varhempaan tuotantoon kuuluvaan Iloiset hautajaiset -romaaniin melko suurin odotuksin, mutta lyhyehkön kirjan lukeminen kesti kauan. Kirjassa on vahvat teemat – juuret, muukalaisuus, identiteetti – ja tunnelmatkin tulevat ajoittain iholle kuin New Yorkin tukahduttava helle, mutta Iloisissa hautajaisissa Ulitskajan hienoisesti etäännyttävä, viittauksenomainen tyyli jätti minut tarinan ulkopuolelle. Tiiviissä romaanissa on, sinänsä viehättävään ulitskamaiseen tapaan, runsas henkilögalleria, ja henkilöt ovat kiinnostavia ennen kaikkea suhteessa toisiinsa, vaikka jokaisella onkin oma elämänhistoriansa ja selviytymistarinansa. Nyt kuitenkin Alikin eksät ja nyksät, ystävät ja viholliset, ordodoksipapit ja juutalaiset rabbit menivät iloisesti sekaisin päässäni, ja henkilöistä mieleeni jäivät lähinnä Ira ja hänen tyttärensä T-shirt.

Romaanin lukeminen oli minulle varsin utuinen kokemus, josta ei juurikaan jäänyt pysyvää jälkea. Parhaiten mieleeni jäi se, kuinka Alikin vaimo halusi palavasti saada Alikin kastetuksi ennen tämän kuolemaa ja kutsui paikalle papin – ja tasapuolisuuden nimissä paikalle piti saada myös rabbi. Sekä se, kuinka Alik esitteli rakastetulleen New Yorkin sataman kalatoria aamuvarhaisella, jolloin merenelävät kimmelsivät jäämurskan päällä ja ravintoloitsijat ja kauppiaat parveilivat niiden vaiheilla, vain hävitäkseen pian heräävän suurkaupungin humuun. Loppua kohden Iloiset hautajaiset yltyy varsin farssimaiseksi kuvaukseksi, mutta minulle jäivät parhaiten mieleen vakavat, lähes riipaisevat hetket, jolloin henkilöt oivalsivat jotakin tärkeää mutta usein myös kipeää itsestään tai toisistaan.

Ja kun vuodet vierivät, oli heidän ruumiinsakin koostumus muuttunut. Heidän verensä ja lihaksensa koostuivat nyt Uuden mantereen vedestä ja sen molekyyleistä, ne olivat syrjäyttäneet kaiken vanhan, sinne toisaalle kuuluvan. Heidän reaktionsa, käytöksensä ja ajattelutapansa muuttivat vähitellen muotoa. [– –] Mutta kukaan ei ollut kyennyt ennakoimaan, miten kipeästi kaikki tuossa kaukaisessa, entisessä, elämästä pois pyyhityssä maassa – piru sen periköön! – tapahtuva heitä nyt koskettaisi. Tuntui kuin tuo maa olisi iskostunut heidän munaskuihinsa ja sieluunsa, ja mitä he siitä sitten ajattelivatkin – ja kukin ajattali omalla tavallaan – side siihen osoittautui murtumattomaksi.

Haasteet: Venäjää valloittamaan - vaikka kirja kerrallaan (Naiskirjailijat-kategoria)

Iloisista hautajaisista ovat bloganneet myös ainakin Minna J., Tuulia ja Marissa, ja kirja on arvioitu myös muun muassa Kiiltomadossa ja Helsingin sanomissa.

12 kommenttia:

  1. Hei, en malttanut olla vilkuilematta näkemyksiäsi tästä, vaikka minulla on tulossa samasta kirjasta postaus jossain vaiheessa. Tuntuu, että lukukokemukseni on samantapainen; ihan täysillä kirja ei napannut, vaikka itselleni ylipäänsä venäläiseen kirjallisuuteen tutustuminen on tervetulluttal.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, tällä kirjalla oli hetkensä mutta kokonaisuus ei jotenkin kantanut. Hauska, että bloggaat tästä, sillä kirjasta ei vielä löydy kovin monia postauksia. Venäläistä kirjallisuutta olisi tosiaan varaa lukea enemmän!

      Poista
  2. Kiitos, Maria, luin postauksesi kahteen kertaan!
    Mielenkiintoinen ja hyvä postaus jälleen kerran:)

    VastaaPoista
  3. Tuo lopun farssimainen keitos ei oikein kuulosta hyvältä, vierastan sellaisia. Kyllä tämä siitä huolimatta pysyy lukulistallani Ulitskajan muun tuotannon perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, luultavasti saisit Iloisista hautajaisista enemmän irti kuin minä, kun tunnet venäläisyyttä paremmin – olisi kyllä kiva kuulla mielipiteesi!

      Poista
  4. Maria, minä olen nyt lukemassa tätä kirjaa ja tuntuu aika samalta. Olen lievästi pettynyt, mutta jatkan loppuun asti, jos kuitenkin tulisi jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, jos luet kirjan loppuun niin onpa kiinnostavaa kuulla, mitä tästä ajattelet! Minun kohdallani kirjasta puuttui "se jokin", ja lukeminen vei suhteettoman paljon aikaa sivumäärään nähden ja lukemisessa oli taukoja. Uskon, että pitäisit Medeia ja hänen lapsensa -romaanista enemmän, joten älä kokonaan unohda Ulitskajaa jos Iloiset hautajaiset ei ilahduta!

      Poista
  5. Mielenkiintoista. Ulitskaja on kiinnostanut jo pidempään, ja tällä kirjalla on jotenkin aika houkutteleva kansikin, mutta luulenpa että kun jossain vaiheessa alan tutustua kirjailijan tuotantoon, en ainakaan aloita tästä.

    Kiitos hyvästä arviosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, olet oikeilla jäljillä – ei kannata aloittaa Ulitskajaan tutustumista tästä kirjasta; sen sijaan uskon että ihastuisit Medeiaan ja hänen lapsiinsa! Tässä on tosiaan kaunis kansi (pitääkin lisätä tekijätiedot siitäkin tähän arvioon), kuten lähes kaikissa Siltalan kirjoissa. Medeia-kirjan kansi on vielä kauniimpi... :)

      Poista
  6. Olen samaa mieltä: kirjalla oli hetkensä, tunnelmassa oli jotain erikoisen kiehtovaa, mutta kokonaisuus jäi aika latteaksi ja olenkin paljolti jo unohtanut koko kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, koimme tämän kirjan tosiaan aika samalla tavalla. No, uusia Ulitskaja-suomennoksia odotellessa... :)

      Poista