Katarina Eskola: Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin. Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1913-1920

Katarina Eskola: Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin. 
Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1913-1920.
Wsoy 2012, 347 sivua.

Olen ajatellut kirjoittaa tänne päiväkirjaan myös silloin tällöin valtiollisista tapahtumista tänä vaiheriklaana aikana. Aijon näet koettaa säilyttää tämän vihon koko ikäni (!) ja näinollen olisi mukava lukea näin tehtyjä muistiinpanoja valtiollisistakin asioista. (29.8. 1917)

"Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin", joka kirjoitti päiväkirjamerkintöjään vihkoihin ja irtolehdille 1910-luvun Helsingissä, Oulunkylässä ja Vihdissä, oli Elsa Eklund, tuleva tiedenainen, viiden lapsen äiti ja tiedemies-runoilija Martti Haavion puoliso Elsa Enäjärvi-Haavio. Elsa oli maitokauppiaspariskunnan tytär, kuului Kallion harvoihin porvarisperheisiin ja kävi koulua Kruununhaassa. Välillä koulunkäynti keskeytyi ensimmäisen maailmansodan vuoksi ja vuonna 1918 kotikaduilla paukkuivat sisälissodan tykit. Enimmäkseen Elsan päiväkirjamerkinnät kertovat kuitenkin tavallisesta tytönarjesta: ystävyyssuhteista, haaveista päästä "Norssin baaliin" tanssimaan, kasvien keräilystä, uskonnollisista pohdiskeluista, voimakkaista nuoruuden ihastuksista ja ihanteista.

Tänään on Hiljan nimipäivä. Eilen olimme Pyykösen lasten kanssa ensin Kaisaniemessä ja sitte aijoimme mennä ja menimmekin Pyyköselle ja minä soitin kotiin jolloin isä sanoi, että pitää tulla heti kotiin, sillä Sylvi on äitinsä ja isänsä kanssa täällä. Helmi täti on niin kipeä ja äitikin kävi siellä eilen- Nyt täytyy ruveta lukemaan läksyjä (kirjoitan nimittäin väliajalla) ja äiti pyytää minua merkkaamaan Evert enon lakanoita. (8.10.1913)

Katarina Eskola oli toimittanut vanhempiensa Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion kirjeenvaihdosta ja päiväkirjoista mittavan Valistuksen sukutarina -kirjasarjan, jossa näkökulma oli parihistoriallinen: kuinka kaksi älykästä, kunnianhimoista ihmistä toteutti lahjakkuuttaan pitkälti samojen mielenkiinnon kohteiden, erityisesti kansanrunouden, parissa. Monia tärkeitä avaimia Enäjärvi-Haavion persoonaan jäisi kuitenkin puuttumaan ilman tytönpäiväkirjojen sydänsuruja ja unelmia. Juuri tyttövuosien ihastumisten myötä Elsalle kypsyi varmuus siitä, että hän haluaa yhdistää (tutkijan)uran ja perheen, elää tasa-arvoisessa liitossa sielunkumppanin kanssa.

Eskola oli kirjoittamassa parielämäkertaa Elsan vanhemmista Mimmi ja Edvard Eklundista ja ajatteli etsiä siihen materiaalia äitinsä varhaisista päiväkirjoista. Hän huomasi, että päiväkirjat ovat tärkeitä itsessään, kuvastamassa nuoren tytön kehitystä ja niitä varhaisia polkuja, jotka mutkien kautta johtivat avioliittoon pitkäaikaisen ystävän Martti Haavion kanssa ja monipuoliseen tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen työhön. Eskola ei ole lyhentänyt eikä muokannut äitinsä päiväkirjoja, vaan ne on julkaistu kirjassa sellaisenaan, kirjoitusvirheineen ja toistoineen. Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin tarjoaa vähintään kolme näkökulmaa: nuoren Elsa Eklundin, hänen tyttärensä Katarina Eskolan ja painetun teoksen lukijan, joka voi heijastella Elsan kokemuksiin ja tuntoihin omia muistojaan ja perhe- ja sukuhistoriaansa. Minulle tällaiset kulttuurihistorialliset teokset ovat "inspiraatiokirjallisuutta", joka herättää halun lukea ja tutkia lisää aihepiiristä. Onneksi hyllyssäni odottaa Enäjärvi-Haavion pariskunnan 1920-lukua valaseva Kahden, josta voin seurata Elsan elämäntarinaa ja kehitystä eteenpäin.

Elsan päiväkirjojen lisäksi Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin sisältää Eskolan laajan kommentti- ja taustoitusosuuden, jossa hän kertoo äitinsä lapsuudenperheestä, 1910-luvun Helsingin kahtiajakautuneisuudesta, ajan naisten asemasta ja työntäytteisestä arjesta, sekä avaa päiväkirjassa mainittujen nimien ja nimikirjainten takana olevien henkilöiden taustoja. Päiväkirjat antoivat vanhempiensa kirjalliseen jäämistöön jo laajasti perehtyneelle Eskolallekin uusia näkökulmia Elsan tunne-elämään ja saivat hänet tekemään tutkimustyötä selvittääkseen, kuka todella oli Elsan ajatukset vuosiksi vanginnut "ensi lempi", ihanteiden heijastuspinta.

Eskola antaa hyvän esimerkin päiväkirjojen merkityksestä paitsi yksityisten, myös yhteiskunnallisten käännekohtien tallentajina asettaessaan rinnan koulutyttö Elsa Eklundin, seurapiirirouva Gurli Sevon-Rosenbröijerin ja kirjailija Juhani Ahon merkinnät samalta kansalaissodan päivältä, 12. huhtikuuta 1918. Ensin mainittu havainnoi tapahtumia Kalliossa, toinen Katajanokalla ja kolmas Eirassa. Kaikki kirjoittajat olivat valkoisia, mutta tunsivat enemmän tai vähemmän myötätuntoa myös alakynteen joutuneita punaisia kohtaan. Ikäänsä ja taustaansa nähden 16-vuotias Elsa osasi hyvin katsoa asioita sodan molempien osapuolten näkökulmista ja analysoida konfliktin syitä: "Sellaisia yhteisiä sivistysahjoja, joista varoista riippumatta voisi saada oppia, ei ole ja siis sivistyksen puutteeseen on syynä se mikä heiltä puuttuu - raha." Myöhemmin, aikuisena, Elsa teki paljon työtä tasa-arvon eteen muun muassa Väestöliitossa.

Tärkeintä Elsan päiväkirjoissa on kuitenkin kurkistus nuoren tytön sisimpään, niihin kokemuksiin, jotka ovat sekä jokaiselle henkilökohtaisia ja omanlaisiaan että kuitenkin sukupolvesta toiseen toistuvia nuoruuden peruskokemuksia. Itsekin kouluaikojen päiväkirjojaan (50-luvun tytöt jatko-osineen) yhdessä Satu Koskimiehen kanssa julkaissut Eskola sanoo "etsivänsä" varhain menettämiään  vanhempia lukemalla heidän tekstejään ja kirjoittamalla heistä. "Julkaistessani Elsan 1910-luvun tytönpäiväkirjat ja kirjoittaessani niistä ja niiden lukemisesta jatkan suhteen luomista edelliseen sukupolveen. Jatkan äitini hahmon etsimistä. Valmista tästä tuskin vieläkään tulee." Lukijana olen kiitollinen, että saan tutustua Elsa Eklundiin, ja hänen kauttaan kokonaiseen tiede- ja kulttuuri-ihmisten verkostoon, tällaisten kirjojen sivuilla.