Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset
Venäjänkielisestä alkuteoksesta suom. Elina Kahla.
Siltala 2013, 182 sivua.
(Kirja on ilmestynyt aiemmin suomeksi Tammen kustantamana v. 2002)

Alik kiskottiin makuuhuoneesta ja istutettiin nojatuoliin, missä hänet tuettiin joka puolelta tyynyin. Se oli hänen vakiopaikkansa. Muut kiersivät huoneistoa verkkaisesti, naukkailivat hiukkasen ja rupattelivat äänekkäästi. Pöydällä oli jonkun tuomisia: siinä hupeni valtaisa pähkinätortty, vieressä suli jäätelö. Tuntui kuin oltaisiin pikemminkin näyttelyn avajaisissa kuin kuolevan luona.

Yhdysvaltoihin emigroitunut venäjänjuutalainen taiteilija Alik tekee kuolemaa New Yorkissa. Hänen asuntoonsa on kokoontunut varsin boheemi joukko ystäviä, entisiä ja nykyisiä rakastettuja ja hieman satunnaisia vierailijoitakin. Alik on heikossa kunnossa, mutta silti tapahtumien keskiössä ja vahvasti läsnä niin kuluvassa hetkessä kuin läheistensä muistoissa. Kesken surun ja sairauden tulee uutinen vallankumouksesta Venäjällä: vanha kotimaa on myllerryksen tilassa, jälleen kerran, ja yksi jos toinenkin amerikkalaistunut venäläinen tuntee napanuoran entiseen kotimaahansa olevan vahva.

Pidin kovasti Naisten valheista ja suorastaan rakastin romaania Medeia ja hänen lapsensa. Tartuin siis Ljudmila Ulitskajan varhempaan tuotantoon kuuluvaan Iloiset hautajaiset -romaaniin melko suurin odotuksin, mutta lyhyehkön kirjan lukeminen kesti kauan. Kirjassa on vahvat teemat – juuret, muukalaisuus, identiteetti – ja tunnelmatkin tulevat ajoittain iholle kuin New Yorkin tukahduttava helle, mutta Iloisissa hautajaisissa Ulitskajan hienoisesti etäännyttävä, viittauksenomainen tyyli jätti minut tarinan ulkopuolelle. Tiiviissä romaanissa on, sinänsä viehättävään ulitskamaiseen tapaan, runsas henkilögalleria, ja henkilöt ovat kiinnostavia ennen kaikkea suhteessa toisiinsa, vaikka jokaisella onkin oma elämänhistoriansa ja selviytymistarinansa. Nyt kuitenkin Alikin eksät ja nyksät, ystävät ja viholliset, ordodoksipapit ja juutalaiset rabbit menivät iloisesti sekaisin päässäni, ja henkilöistä mieleeni jäivät lähinnä Ira ja hänen tyttärensä T-shirt.

Romaanin lukeminen oli minulle varsin utuinen kokemus, josta ei juurikaan jäänyt pysyvää jälkea. Parhaiten mieleeni jäi se, kuinka Alikin vaimo halusi palavasti saada Alikin kastetuksi ennen tämän kuolemaa ja kutsui paikalle papin – ja tasapuolisuuden nimissä paikalle piti saada myös rabbi. Sekä se, kuinka Alik esitteli rakastetulleen New Yorkin sataman kalatoria aamuvarhaisella, jolloin merenelävät kimmelsivät jäämurskan päällä ja ravintoloitsijat ja kauppiaat parveilivat niiden vaiheilla, vain hävitäkseen pian heräävän suurkaupungin humuun. Loppua kohden Iloiset hautajaiset yltyy varsin farssimaiseksi kuvaukseksi, mutta minulle jäivät parhaiten mieleen vakavat, lähes riipaisevat hetket, jolloin henkilöt oivalsivat jotakin tärkeää mutta usein myös kipeää itsestään tai toisistaan.

Ja kun vuodet vierivät, oli heidän ruumiinsakin koostumus muuttunut. Heidän verensä ja lihaksensa koostuivat nyt Uuden mantereen vedestä ja sen molekyyleistä, ne olivat syrjäyttäneet kaiken vanhan, sinne toisaalle kuuluvan. Heidän reaktionsa, käytöksensä ja ajattelutapansa muuttivat vähitellen muotoa. [– –] Mutta kukaan ei ollut kyennyt ennakoimaan, miten kipeästi kaikki tuossa kaukaisessa, entisessä, elämästä pois pyyhityssä maassa – piru sen periköön! – tapahtuva heitä nyt koskettaisi. Tuntui kuin tuo maa olisi iskostunut heidän munaskuihinsa ja sieluunsa, ja mitä he siitä sitten ajattelivatkin – ja kukin ajattali omalla tavallaan – side siihen osoittautui murtumattomaksi.

Haasteet: Venäjää valloittamaan - vaikka kirja kerrallaan (Naiskirjailijat-kategoria)

Iloisista hautajaisista ovat bloganneet myös ainakin Minna J., Tuulia ja Marissa, ja kirja on arvioitu myös muun muassa Kiiltomadossa ja Helsingin sanomissa.