En koskaan ehdi lukea kaikkia kirjoja jotka haluaisin

Viime keskiviikon lukumaratonilla sain luettua 680 sivua: kaksi ja puoli proosateosta, sarjakuvaromaanin, yhden novellin ja yhden lastenromaanin luvun. Maratonpäivästä aika iso osa kului muuhun kuin keskeytyksettömään lukemiseen, mutta ihan kauhean paljon enemmän en varmaan olisi jaksanutkaan lukea, eikä lukunopeuteni ole lähelläkään esimerkiksi Norkun lukemia.

Kävin juuri kirjastossa palauttamassa ison osan niistä kirjoista, joita suunnittelin lukevani maratonpäivänä (ja joista sain luettua yhden, Märta Tikkasen omaelämäkerrallisen (kaksois)romaanin Yötäpäivää). Muun muassa Ulla-Lena Lundbergin, Joni Skiftesvikin ja Eeva Tikan teoksille jouduin sanomaan toistaiseksi heipat, sillä lainojen eräpäivä oli taas kerran käsillä. En toki voinut poistua kirjastosta tyhjin käsin, vaan mukaan kotiin lähti kaksi tiiliskiviromaania ja yksi omaelämäkerta. 

Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä-romaania (Tammi 2004) on hehkuttanut moni bloggaaja, ja kun kirja taas tänään nousi esiin eräässä keskustelussa, oli se pakko poimia mukaan hyllystä (kirjastonhoitajakin oli nostanut sen esille!). Kiinnostuin kirjasta jo aiemmin, mutta olen hyvin skeptinen tiiliskivien suhteen – ehdin tuskin koskaan lukea niitä, sillä lukuhetkeni ovat pienissä paloissa ja keskittymisen herpaantuessa tulee helpommin tartutta johonkin lyhyeen teokseen.

Joyce Carol Oatesin Sisareni, rakkaani (Otava 2012) olin mielessäni sijoittanut "luen sitten joskus" -osastoon, mutta kun suhteellisen tuore kirja oli aivan joutilaana hyllyssä, oli pakko tarttua tilaisuuteen. Oatesin kirjaa on kuvattu paitsi upeaksi, myös hyvin rankaksi synkän aiheensa ja raadollisen ihmiskuvansa vuoksi.

Diana Websterin Ikuisesti Suomi -muistelmista (SetS 2013) kiinnostuin jo nähdessäni sen Schildts&Söderströmin kevään uutuusluettelossa. Websterin nimi on minulle tuttu peruskoulun englannin oppikirjojen kansista (!) ja brittinaisen mutkainen matka Suomeen kuulostaa hauskalta ja kiehtovalta.

Riikka Pelon Jokapäiväistä elämää jo aloittelinkin, mutta väkevä ja pakahduttava kirja ei sovi ollenkaan katkonaisesti luettavaksi. Venäläisen runoilijan, Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä Ariana Efronin elämästä kahdessa aikatasossa kertova romaani on vienyt jalat jokseenkin kaikilta sen lukeneilta, ja kun isotätinikin kehui kirjaa eräissä sukujuhlissa, kaivoin Jokapäiväisen elämämme taas lukupinojen kärkeen.

Saa nähdä, miten näidenkin kirjojen kanssa taas käy. Tosiasia on, että en ehdi koskaan lukea kaikkia niitä kirjoja, jotka haluaisin. Uusia kiinnostavia ja ihania ilmestyy koko ajan lisääkin! Voisi olla hyvä lukea vain todella kiinnostavia ja vahvasti suositeltuja kirjoja, joita kaikki tuossa yllä mainitut ovat (ehkä Websterin kirjaa lukuunottamatta, josta en ole tainnut lukea vielä yhtään arviota), mutta toisaalta haluan jättää tilaa myös yllätyksille ja sivupoluille. Ja välillä, kun on lukenut jonkin keskinkertaisen kirjan, osaa taas todella arvostaa "täydellisiä kirjoja".

Miten sinä valitset ne kirjat, jotka luet – yritätkö vaistota "elämäsi kirjat" ja jättää tavanomaisemmilta vaikuttavat teokset tylysti kirjaston ja kirjakaupan hyllyyn, vai kokeiletko monenlaista ja katsot, mikä kirja vie mukanaan?

P.S. Jos sinulla on aikaa lukea vain yksi syksyn uutuus, lue Pauliina Rauhalan Taivaslaulu.