Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö
Kuvitus Salla Savolainen
(Uudelleen kuvitettu laitos v. 1999 ilmestyneestä samannimisestä teoksesta)
Tammi 2014 (painos), sivua.

Hanna ja Vilttitossu istuivat käsi poskella keittiön pöydän ääressä.
- Mitä ihmettä Heinähatun kanssa pitäisi tehdä? Hanna kysyi.
- Viedään se kasvatuslaitokseen, Vilttitossu ehdotti.
- Mutta hänhän on käyttäytynyt aina niin hyvin verrattuna esimerkiksi sinuun, Hanna jatkoi. Nyt hän on vähän kuin sinä pahimpina päivinäsi.

Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö on kertomus siitä, kuinka (etenkin aikuisen) innostus leikkiin voi viedä kiperään tilanteeseen, jossa ei auta kuin loihtia ilmoille "Littoisten riiviö" joka saattaakin sitten alkaa elää omaa elämäänsä niin että vilkkaat Kattilakosken siskoksetkaan tuskin pysyvät perässä. Kirja on ilmestynyt ensi kerran vuonna 1999 Markus Majaluoman kuvittamana. Salla Savolainen on kuvittanut aiemmin kaksi uutta Heinähattu ja Vilttitossu -kirjaa, Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen sekä Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen. Syksyllä ilmestyy Savolaisen kuvittama laitos kirjasta Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa, ja arvelen, että pikku hiljaa koko sarja julkaistaan uusilla kuvituksilla. Nähtäväksi jää, muodostuuko jompi kumpi kuvitus - Savolaisen tai Majaluoman - tulevien sukupolvien erityiseksi suosikiksi. Molemmat jäävät varmasti klassikoina elämään siinä missä Nopolan siskosten tekstikin. Tänä vuonna sarja täyttää 25 vuotta!

Littoisten riiviö on varsin pitkä, lukuihin jaettu tarina, mutta kohtuullisen kokoinen fontti ja väljä taitto tekevät siitä helposti lähestyttävän pienille, omaa lukemistaivalta vasta hetken kulkeneille koululaisillekin. Ehdottomasti parhaiten Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat toimivat kuitenkin ääneen luettuina ja yhdessä naurettuina, jolloin lukutilanteen ja itse tarinan yhteisöllisyys ja sukupolvien välinen hengenheimolaisuus kohtaavat. Meillä jo kaksivuotias viehättyi Savolaisen värikkäistä kuvista, mutta ihan parhaiten kirja kolahti seitsevuotiaaseen, jossa on aimo annos Vilttitossun henkeä.

En ole lukenut kaikkia Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja, mutta aika monessa niissä tuntuu olevan mukana eräänlainen roolinvaihdos kiltin ja rauhallisen Heinähatun ja hänen pippurisemman pikkusiskonsa Vilttitossun välillä. Niin myös Littoisten riiviössä, jossa Vilttitossu härnää hellepäivänä Heinähattua kunnes tämä menettää malttinsa ja huitaisee Vilttitossua märällä tiskirätillä naaamaan. Vilttitossu kaatuu teatraalisesti maahan ja esittää hetken tajutonta (toeten vasta, kun aletaan puhua lääkäristä) ja Heinähattu saa aikuisilta toruja. Heinähattu loukkaantuu epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, onhan Vilttitossun aiempi kiusanteko jäänyt aikuisilta lähes huomaamatta, ja aloittaa mykkäkoulun. Mitä myrtyneempänä ja hiljaisempana Heinähattu on, sitä herttaisemmin Vilttitossu käyttäytyy saaden äitinsä aika lailla puolelleen - täytyy tunnustaa, että Heinähattua tuli välillä vähän surku, Vilttitossun isosiskona ja vähän höpsöjen vanhempien lapsena ei varmasti ole helppo olla!

Turvallinen, joskin hieman eksentrinen pikkukaupunkiyhteisö on iso osa Heinähattu ja Vilttitossu -kirjojen viehätystä. Samaan aikaan kun siskoksen selvittelevät välejään, poliisiparivaljakko Isonapa ja Rillirousku jäljittää salaperäistä "Littoisten riiviötä", jonka Vilttitossu on väittänyt olevan Kattilakosken parvekkkeelta pudotettujen vesi-ilmapallojen takana. Yksi vesi-ilmapalloista on kastellut Rillirouskun, joka puhkuu tarmoa saada syyllinen kiinni. Suloisenhassut Alibullenin neidit puolestaan järjestävät Heinähatulle ruusu-, vesi- ja taikunaterapiaa, jotta tämä avaisi taas sanaisen arkkunsa. Heinähatun ja Vilttitossun vanhemmat Hanna ja Matti ovat myös keskeisiä hahmoja (toisin kuin uudemmissa Heinähattuissa ja Vilttitossuissa, joissa he jäävät valitettavasti enemmän taustalle) ja käyvät tahollaan vähän samantapaista tahtojen taistelua ja väärinymmärrysten ja anteeksiannon vuoropuhelua kuin tyttärensä. Tarinan lopussa salaisuudet tulevat julki ja kaikki palaavat omiin vanhoihin rooleihinsa - rauha ja tyytyväisyys laskeutuu taas sireenipensaiden katveeseen ennen seuraavia seikkailuja.