perjantai 26. lokakuuta 2012
Anne Enright: Unohdettu valssi
Anne Eright: Unohdettu valssi
Forgotten Waltz, suom. Tarja Kontro.
Otava 2012, 249 sivua.
Tässä me siis olemme, joinakin öinä: minä nukkumassa sisareni sängyssä Terenuressa. Seán nukkumassa Enniskerryssä au pairin huoneessa, jossa me suutelimme, tai kenties jopa omassa vanhassa makuuhuoneessaan vaimonsa pahastuneen vartalon vieressä. Seán unessa jossakin, vaimonsa ikääntyvän lihan ja lapsensa kasvavan lihan välissä. Kuka tietää, missä hän nukkuu unissaan?
Lukiessani viime vuonna Anne Enrightin Booker-palkitun Valvojaiset vaikutuin romaanin rumankauniista kerronnasta ja monisyisestä tarinasta. Kuten Valvojaiset, myös Unohdettu valssi on tummasävyinen perhetarina. Juuri suomennetun romaanin tarina ei ole aivan niin makaaberi ja intensiivinen kuin Valvojaisten, mutta tälläkin kertaa vaikeita teemoja ryyditetään ripauksella mustaa huumoria.
Kertoja Gina on kolmikymppinen nainen, joka on mennyt naimisiin ja ottanut suuren asuntovelan muutama vuosi sitten, kun Irlanti oli muiden Euroopan maiden tavoin nousukauden huumassa. Gina puntaroi suhdettaan perheelliseen Seániin, muistelee suhteen alkua, etenemistä ja paljastumista, läheisten reaktioita. Lopulta kaikki kiertyy Evieen, Seánin varhaisteini-ikäiseen tyttäreen, jota Gina on menossa hakemaan koulusta lumisena perjantai-iltapäivänä. Romaanin idea on hieman samantapainen kuin Julian Barnesin romaanissa Kuin jokin päättyisi, jossa vanheneva Tony muistelee nuoruuden rakkaus- ja ystävyyssuhteita ja näkee jälkeenpäin selvemmin, mihin pienet, merkityksettömiltä tuntuvat tapahtumat tai sanat johtivat.
Suhde Seániin ja Evieen on kirjassa keskeisellä sijalla, mutta paljon tulee sanotuksi myös Ginan vanhemmista, hänen miehestään Conorista ja sisarestaan Fionasta. Äiti kuolee kesken Ginan tarinan, kun molemmat tyttäret ovat liian kiireisiä huomaamaan äidin sairastumisen ja pelon. Ihmissuhteissa ei Enrightin kuvaamassa Irlannissa ole kyse pelkästään henkilöistä; niissä on kyse myös perhetaustoista, rahasta ja asunnoista.
Raadollisuuden rinnalla kerronnassa elää myös runollisuus: Seán huuhtoutuu kynnykselle, Gina haistaa - sietämättömän vaimeana - lähestyvän lumen ylevän, suloisen tuoksun, ja Evie kuulee kultakalan tonkivan hiekkaa maljassaan. Enrightin romaanissa lämpö ja kylmyys, rakkaus ja julmuus kutoutuvat kertomukseksi, joka tekee mieli lukea vielä uudelleen - jotta ymmärtäisi, ehkä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos kirjavinkistä! Tämä on minulle ihan tuntematon kirjailija ja kirja, mutta sait kiinnostumaan. Laitan nimen korvan taakse ;).
VastaaPoistaSanna, Enrightia kannattaa kyllä lukea! Tästä on ehkä "mukavampi" aloittaa kuin Valvojaisista, vaikka Valvojaiset oli mielestäni vahvempi romaani.
PoistaKatselin tätä kiinnostuneena Otavan katalogista, mutta tuntuu että niin jo konkreettiset kirjapinot kotona kuin ne päänsisäiset TBR-listatkin ovat jo niin pitkiä, että...;) Varmasti joskus kuitenkin tähänkin tulen tarttumaan!
VastaaPoistaSusa, niinhän se on itse kunkin pakko todeta, että kaikkea ei vain ehdi... Mä oon blogeista merkannu ylös muutaman tosi kiinnostavan, 500-600 -sivuisen järkäleen (mm. sun esittelemäsi uusin Oates) listalle "sitten joskus" :)
PoistaKuulostaa siltä, että pitäisin tästä. Täällä myös käydään taistelua alati kasvavien kirjapinojen kanssa. Hyllytila on jo aikaa sitten loppunut ja mielessä vielä ainakin tuhat muuta...
VastaaPoistaSannabanana, jospa tämä löytyisi kirjastosta? (En yhtään tiedä, millainen kirjastosysteemi teillä on siellä, olisi mielenkiintoista kuulla!)
PoistaRaadollisen ja runollisen yhdistelmä on usein kiehtova - ja monesti vaikeakin. Minun(kin) tekisi mieleni lukea tämä, mutta kirjapinot sen kuin vain kasvavat täälläkin. :)
VastaaPoistaKatja, kaikkea ei tosiaan ehdi, eikä tämä ole mikään must-read - pistä kuitenkin Enrightin nimi korvan taakse, hän on kuitenkin irkkukirjailija ;)
PoistaBlogissani on sinulle tunnustus! :)
VastaaPoistaKiitos Jonna :)
Poista