Anne Enright: Unohdettu valssi

Anne Eright: Unohdettu valssi
Forgotten Waltz, suom. Tarja Kontro.
Otava 2012, 249 sivua.

Tässä me siis olemme, joinakin öinä: minä nukkumassa sisareni sängyssä Terenuressa. Seán nukkumassa Enniskerryssä au pairin huoneessa, jossa me suutelimme, tai kenties jopa omassa vanhassa makuuhuoneessaan vaimonsa pahastuneen vartalon vieressä. Seán unessa jossakin, vaimonsa ikääntyvän lihan ja lapsensa kasvavan lihan välissä. Kuka tietää, missä hän nukkuu unissaan?

Lukiessani viime vuonna Anne Enrightin Booker-palkitun  Valvojaiset vaikutuin romaanin rumankauniista kerronnasta ja monisyisestä tarinasta. Kuten Valvojaiset, myös Unohdettu valssi on tummasävyinen perhetarina. Juuri suomennetun romaanin tarina ei ole aivan niin makaaberi ja intensiivinen kuin Valvojaisten, mutta tälläkin kertaa vaikeita teemoja ryyditetään ripauksella mustaa huumoria.

Kertoja Gina on kolmikymppinen nainen, joka on mennyt naimisiin ja ottanut suuren asuntovelan muutama vuosi sitten, kun Irlanti oli muiden Euroopan maiden tavoin nousukauden huumassa. Gina puntaroi suhdettaan perheelliseen Seániin, muistelee suhteen alkua, etenemistä ja paljastumista, läheisten reaktioita. Lopulta kaikki kiertyy Evieen, Seánin varhaisteini-ikäiseen tyttäreen, jota Gina on menossa hakemaan koulusta lumisena perjantai-iltapäivänä. Romaanin idea on hieman samantapainen kuin Julian Barnesin romaanissa Kuin jokin päättyisi, jossa vanheneva Tony muistelee nuoruuden rakkaus- ja ystävyyssuhteita ja näkee jälkeenpäin selvemmin, mihin pienet, merkityksettömiltä tuntuvat tapahtumat tai sanat johtivat.

Suhde Seániin ja Evieen on kirjassa keskeisellä sijalla, mutta paljon tulee sanotuksi myös Ginan vanhemmista, hänen miehestään Conorista ja sisarestaan Fionasta. Äiti kuolee kesken Ginan tarinan, kun molemmat tyttäret ovat liian kiireisiä huomaamaan äidin sairastumisen ja pelon. Ihmissuhteissa ei Enrightin kuvaamassa Irlannissa ole kyse pelkästään henkilöistä; niissä on kyse myös perhetaustoista, rahasta ja asunnoista.

Raadollisuuden rinnalla kerronnassa elää myös runollisuus: Seán huuhtoutuu kynnykselle, Gina haistaa - sietämättömän vaimeana - lähestyvän lumen ylevän, suloisen tuoksun, ja Evie kuulee kultakalan tonkivan hiekkaa maljassaan. Enrightin romaanissa lämpö ja kylmyys, rakkaus ja julmuus kutoutuvat kertomukseksi, joka tekee mieli lukea vielä uudelleen - jotta ymmärtäisi, ehkä.