Helmi Kekkonen: Valinta

Helmi Kekkonen: Valinta
Avain 2011. 160 s.

On lokakuu. Viimeisetkin lehdet ovat pudonneet pihan hevoskastanjoista ja koivuista, näen miten ensimmäinen sadepisara osuu keittiön ikkunaan, toinen ja kolmas, sitten niitä ei enää erota toisistaan. Sisällä talossa, vanhojen seinien suojassa, me olemme äidin kanssa jälleen kahden. 

Helmi Kekkosen Valinta oli minulle hyvin intensiivinen lukukokemus, jonka taustalla kuuntelin öistä rankkasadetta tai ihailin kuulasta syyspäivää. Ohut kirja, pieni helmi, tuli luettua alle vuorokaudessa, mutta tunnelma säilyy mielessä varmasti pitkään.

Olin jo ennalta viehättynyt kirjan alkuasetelmasta: vanha talo meren rannalla, talossa äiti ja tytär, jotka tyhjentävät taloa leskeksi jääneen äidin muuttaessa pois. Isä on kuollut yllättäen keväällä. Perheeseen kuuluu Ruut-äidin ja Aava-tyttären, jotka ovat tarinan pääasialliset kertojat, lisäksi etäisyyttä pitävä Helena-sisko sekä vuosia sitten pois muttanut Ilja-veli, johon yhteys on katkennut niin, että edes suruviestiä ei kyetä toimittamaan.

Kekkosen kieli on lyyristä, jonkun makuun ehkä liiankin kaunista ja huoliteltua, mutta minä nautin sen lukemisesta. Jotain pakahduttavaa niin tarinassa, sen kuvaamien ihmisten tunteissa kuin kielessäkin oli -  vaikka lukeminen oli ihanaa, oli myös helpotus, että kirja oli muodoltaan pienoisromaani. Kerrontaan on saatu vähäeleisesti mukaan paljon: esimerkiksi Aavan rakastettua Mikkoa kuvataan vain parissa kohtauksessa, mutta hän on jatkuvasti läsnä Aavan kerronnan sinuna.

Valintaa on blogiarvioissa verrattu niin Riikka Pulkkisen Tottaan, Essi Tammimaan Paljain käsin -romaaniin kuin Johan Bargumin Syyskesään. Itselleni tuli voimakkaasti mieleen Elina Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman (2005, ks. Hesarin arvio). Luin Hirvosen kirjan melko pian sen ilmestymisen jälkeen joten en muista kaikkia yksityiskohtia, mutta sekä Valinnan että Että hän muistaisi saman kieli on kuulaan kaunista, tunnelma melankolinen ja kerronta tiivistä. Hämmentävästi kirjat ovat myös melkein tarkalleen saman pituisia (Hirvosen kirjassa on 158 sivua). Molemmissa kuvataan perhettä, jonka tragedia syntyy vaikenemisesta, halusta unohtaa, kohtaamattomuudesta. Molemmissa näkökulma on nuorten aikuisten, veljen ja sisaren suhde on tärkeä mutta kipeä ja mielisairaalan miljöö tulee tutuksi.

Aiheen ja tematikkan tasolla Valintaa voi verrata myös Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Ihon aikaan (19939. Ihon ajassa tytär hoitaa kuolevaa äitiään ja saa selville tämän nuoruuteen liittyvän salaisuuden, joka vaikuttaa voimakkaasti myös naisen omaan käsitykseen juuristaan ja identiteetistään. Myös Ihon ajan äiti on joskus tehnyt valinnan. Aavan äiti Ruut on vasta keski-ikäinen ja fyysisesti hyvissä voimissa, mutta emotionaalisesti Aava on aina hoivannut häntä ja kantanut vastuuta koko perheestä. Isän kuoltua Aava on se, joka on läsnä äidilleen ja yrittää auttaa tätä talon tyhjentämisessä tulevia vuokralaisia varten. Äidin kertomana myös Aavalle selviää asia, joka muuttaa hänen käsitystään äidistä ja perheestä.

Kekkosen Valinta on romaani äidistä ja tyttärestä, mutta se on myös siskoskirja, vaikka sisarussuhteen kuvaaminen on melko vähäistä. Pienet hetket, joina Aava ja Helena ovat yhdessä lapsina tai aikuisina tai puhuvat yhdessä puhelimessa - vaikkakin paljon toistensa ohi - ovat kuitenkin merkityksellisiä. Aava muistelee ja ajattelee Helenaa paljon. Helena pääsee itse ääneen parissa lyhyessä kerrontajaksossa, joissa hän valottaa omaa suhdettaan perheeseen. Helenasta olisin halunnut tietää enemmän: miksi hän tunsi olonsa ulkopuoliseksi, miksi tunsi mustasukkaisuutta sisarensa asemasta perheessä? Siksikö, koska päätti itse paeta perheen tulehtunutta ilmapiiriä, kieltäytyä hyväksymästä sitä, kieltäytyä suojelemasta äitiä? Helena on tehnyt elämässään samansuuntaisen valinnan kuin äitinsä - ja kuitenkin aivan erilaisen.

Valinnan tarina ei tosiaan ole uusi, mutta se on kerrottu Kekkosen omalla kielellä, omin kuvin ja hahmoin.  Siihen nähden, kuinka tavallinen romaanin perhesalaisuus ja Ruutin "valinta" on (ollut), tarinan jännite ja muutamat sen saamat käänteet tuntuivat hieman liian dramaattisilta. Toisaalta Kekkosen kerronta on niin viitteellistä, että perheen kylmän tunnelman taustalla voi olla paljon sellaista, mitä lukija ei saa tietää. Pidän siitä, että jotkut asiat jäävät kirjassa avoimiksi, että kaikkea ei selitetä puhki.

Valinta on melkko synkkä kirja, mutta näin siinä myös toivoa. Romaanin viimeisessä kuvassa Ruutin asennossa on pyrkimystä selvitä vielä tästä. Kun Aavan puhelin soi, hän toivoo Olisit sinä. Jotenkin minua lohduttaa myös se, ettei vanhaa taloa puutarhoineen myydä pois, se vain vuokrataan - jonain päivänä ehkä Aava asuu siinä, meren äärellä.

Valinnan ovat tehneet blogiinsa myös Jenni, Susa, Katja, Joana ja Seija.

P.S. Haluan ehdottomasti lukea myös Helmi Kekkosen esikoisteoksen, novellikokoelman Kotiin (2009), johon Linnea hiljattain ihastui.