Märta Tikkanen: Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta

Märta Tikkanen: Kaksi. Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta.
Två. Scener ur ett konstnäräktenskap, suom. Liisa Ryömä.
Piirrokset ja aforismit Henrik Tikkanen.
Tammi 2004, 350 sivua.

Ilman häntä ja hurjia hulluja lapsia joilla on hänen geeninsä minulla olisi ollut enemmän aikaa ja rauhaa kirjoittaa, olisin luultavasti aloittanut kymmenen vuotta aiemmin, kenties kirjoittanut enemmän. Ja aivan varmasti eri lailla.

[--]

Pitkään molemmat olivat tyytyväisiä. Kunnes se ei voinut jatkua enää päivääkään. Kunnes istahdin ja aloin naputtaa omalla kirjoituskoneellani, ei enää pikku tuherruksia vaan aivan vakavissani.

Kaksi Hufvudstadsbladetin toimittajaa lähtee yhdessä juttukeikalle, rakastuu päätäpahkaa ja aloittaa suhteen, vaikka mies ja myöhemmin nainenkin ovat tahoillaan naimisissa. Vuosien salasuhteen jälkeen molemmat eroavat ensimmäisistä liitoistaan. Alkaa taiteilija-avioliitto, jossa miehen luovuus pulppuaa pidäkkeettömästi ja vuolaasti kuin laava ja naisen luovuus etsii pieniä uomia päästäkseen esille puolison suuren egon, taiteellisen mustasukkaisuuden sekä lapsiperhearjen ja ansiotyön asettamien paineiden varjosta. Yhteisiin vuosiin, jotka päättyivät miehen kuollessa leukemiaan vuonna 1984, mahtui rakkautta, intohimoa, luovaa työtä, lapsia, yhteiskunnallista vaikuttamista ja räiskyviä yhteenottoja.

Märta Tikkasen Kaksi. Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta on ihana, tärkeä, viisas ja samaa aikaa sekä viiltävä että lempeä kirja. Se kertoo jälleen yhden tarinan Märta ja Henrik Tikkasen avioliitosta, jossa oli halu elää yhdessä ja tuhannen tuhatta vaikeutta jotka kärjistyvät yhteiskunnallisessa myllerrysvaiheessa. Tuosta avioliitosta Märta oli kirjoittanut aiemmin muun runoteoksessaan Vuosisadan rakkaustarina sekä romaanissaan Punahilkka, Henrik puolestaan muun muassa niin kutsutussa osoitesarjassaan, ennen muuta romaaneissa Mariankatu, Yrjönkatu ja Henrikinkatu. Punaisena lankana Kaksi-teoksessa kulkee Märtan halu kirjoittaa, senkin uhalla, että kirjoittaminen repii juopaa hänen ja Henrikin välille, sekä yleinen pyrkimys saada naisten ääntä kuuluville yhteiskunnassa, jossa näiden toivottiin vain hymyilevän taustalla ja vaikenevan epäkohdista.

Tuntuu uskomattomalta, että sekä kirjailijana että kuvataiteilijana lahjakas ja menestyvä Henrik Tikkanen suhtautui nuivasti ja kateellisesti vaimonsa kirjalliseen työhön, mutta niin asia Märtan mukaan selvästi oli. Taitelija-avioliitossa oli paljon inspiroivaa, kehittävää ja hiovaa keskustelua, mutta myös toisen työn mitätöimistä, keskeneräisten töiden varjelua toisen arvostelevilta sanoilta ja jopa mustasukkaisuutta "materiaalista" – Märta ei pitänyt siitä, että Henrik tahtoi ammentaa teoksiinsa myös Märtan suvun historista ja persoonallisuuksista, muun muassa isovanhemmista, joista Märta Tikkanen itse vuosia myöhemmin kirjoitti elämäkertaromaanin Emma ja Uno – rakkautta tottakai.

Märta Tikkanen kuvaa paisuttelematta varsin raadollista perhearkea, jota kuormittivat muun muassa Henrikin alkoholismi, Märtan vaativa päivätyö Arbiksessa, puolisoiden väliset riidat ja nuorimman lapsen, Sofian, MBD ja lievä kehitysvammaisuus. Lapset oireilivat voimakkaasti ja ainakin yksi, Märtan mukaan herkin, kävi vuosia psykoterapiassa. Nykynäkökulmasta on hämmentävää, että perhe ei saanut juuri mitään tukea yhteiskunnalta. Vielä uskomattomampaa on Märtan jaksaminen; hän on todellinen leijonaemo, joka pitää lastensa puolta – toisinaan näiden omaa isää vastaan: vaikka (tai koska) Henrik rakastaa lapsiaan palavasti, hän muun muassa vastustaa Sofian diagnosointia, masentuneen lapsensa terapiaa ja hankkii alaikäiselle mopon. Märta asettaa lastensa tarpeet etusijalle ja kirjoittaa öisin, varastaa hetken sieltä täältä voidakseen kirjoittaa edes jotakin.

Aloitin aivan pienillä asioilla, vain sellaisella minkä saatoin tehdä kotona, miettiä valmiiksi yhdessä lasten kanssa, niitä saatoin koetella, kirjoittaa minuutissa samalla kun hämmentelin patoja ja vaihdoin vaippoja. 

Märtalla ja Henrikillä elämä ja taide limittyivät tiukasti toisiinsa; molemmat kirjoittivat elämästään, avioliitostaan ja suvustaan. Märtan kohdalla voi sanoa, että arki ja kirjoittaminen limittyivät; Henrik ei arkeen juuri osallistunut vaan hänellä oli ensin oma työhuone, myöhemmin kokonainen pihamökki omalla alueellaan. Ennen kaikkea Henrikillä oli vaimo, joka paimensi lapset pois taiteilijaisän jaloista, hoiti kodin, kestitsi vieraita (joiden viihdyttämisestä Henrik kyllä huolehti vuolaalla puhetulvallaan), luki ja kommentoi Henrikin käsikirjoituksia. Ainoa vika vaimossa oli, että hän halusi itsekin kirjoittaa, jopa silloin, kun mies olisi halunnut käydä yhdessä vuoteeseen. Kuten Märta toteaa kirjan alkusanoissa:

Jollen olisi alkanut kirjoittaa, hän ja minä ja rakkaus olisimme eläneet onnellisina kuolemaan asti. 

Tämän kirjan haluaisin omaan hyllyyni. Haluan myös lukea lisää Tikkasia, ennen kaikkea Märtaa mutta myös Henrikiä. Lukemistaan odottaa Henrik Tikkasen osoitetrilogia ja Märta Tikkasen Yötäpäivää.


Lukuhaasteet: Avioliittojuonia

Kirjasta ovat bloganneet myös ainakin Jaana, Liisa ja Karoliina.