Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea
Suom. Eeva-Liisa Manner saksan-
ja englanninkielisten käännösten pohjalta.
Tammi 1969 (3. painos), 148 sivua.
Keltainen kirjasto 70.
Tie vei puutarhan portista loivasti kaartaen vuorta alas. Tien mutkasta näkyivät Kikujin puutarhaan vain puiden latvat. Kikuji kulki neiti Ootan rinnalla, mutta mielessään hän ajatteli tuhannen kurjen tyttöä. Fumiko pysähtyi ja sanoi hyvästit, Kikuji kääntyi ja palasi kukkulaa ylös takaisin kotiin.
Nobel-palkitun japanilaiskirjailijan Yasunari Kawabatan (1899-1972) Tuhat kurkea oli hämmentävä lukukokemus. Pienoisromaanin kieli on todella kaunista - mutta sehän on oikeastaan suomentajan, runoilija Eeva-Liisa Mannerin kieltä ja vieläpä japaninkielisen alkuteoksen englannin- ja saksankielisten käännösten kautta suodattunutta. Kerronta on yhtä aikaa lakonista ja pakahduttavan täynnä tunnetta.
Romaanin kertoja on on nuori mies, Kikuji, jonka seurapiireissä vaikuttavat hänen edesmenneen isänsä rakastajattaret Chikako Kurimoto ja rouva Oota. Kikuji kokee neiti Kurimoton kontrolloivana, manipuloivana ja pahantahtoisena, kun taas rouva Ootaan Kikuji suhtautuu kaksijakoisesti rakkaudella ja vihalla, kiitollisuudella ja syytöksillä. Kahden vanhemman naisen lisäksi tarinassa on kaksi nuorta naista, rouva Ootan tytär Fumiko sekä toinen nuori tyttö, jolla oli kädessään heleänpunainen silkkiliina johon oli kirjottu tuhat valkoista kurkea.
Kirjan nimi ja muutama kerronnallinen juttu harhautti minua niin, että tarkkailin ihan väärää "tarinalinjaa". Muutenkin Tuhat kurkea kuuluu niihin tiivisiin suuriin pieniin romaaneihin, jotka tekee mieli lukea joskus uudelleen. Kikuji punnitsee suhdettaan naisiin ja vanhempiinsa, arvailee toisten motiiveja ja on samalla aivan hukassa sen suhteen, mitä itse haluaa. Vuodenajat, kukat, kuutamo, ikivanhat vanhat chino-esineet ja ikiaikaisen kaavan mukaan etenevä teeseremonia luovat kirjaan runollista, unenomaista ja kuitenkin hyvin sydämeenkäyvää tunnelmaa.
Haasteet: 14 nobelistin teosta, Keltainen kirjasto 60v.
