Kirsi Keravuori: Saaristolaisia

Kirsi Keravuori: Saaristolaisia.
Elämä, arki ja vanhemmuus laivuriperheen kirjeenvaihdossa.
SKS 2017, 323 sivua.

Simon ja Wilhelmina Jansson kuuluivat sukupolveen, jonka nuoruudessa suurin osa suomalaisista oli luku- ja kirjoitustaidottomia. Muun muassa kirjeenvaihdon edellytyksenä oleva lukutaito oli pitkään papiston ja aateliston etuoikeus, mutta kansan kirjallistuminen – lukemisen ja kirjoittamisen taito ja kulttuuri – alkoi pikkuhiljaa 1800-luvun Suomessa. Janssonien perhekirjeenvaihto on harvinainen siinäkin mielessä, että sitä on säilynyt runsaasti. Kirjeenvaihto kytkeytyy kiehtovalla tavalla koulutuksen arvostamiseen ja naisen asemaan perheyhteisössä. Siinä missä Simon Janssonin toiminta talonpoikaislaivurina mahdollisti taloudellisesti kaikkien kolmen nuoruusikään ehtineen lapsen lähettämisen opintielle, oli säätyläisyyden tuntumassa kasvaneen Wilhelmina-rouvan ruotsin kielen taito ja kulttuurinen tausta kenties ratkaiseva sysäys siihen, että kolme poikaa saivat korkeimman mahdollisen koulutuksen yliopistossa. Maantieteellinen etäisyys poikien opiskellessa Turussa ja myöhemmin Helsingissä puolestaan loi edellytykset kustavilaisperheen kirjeenvaihdolle.


Saaristolaisia perustuu Keravuoren parin vuoden takaiseen väitöskirjaan ja on nyt julkaistu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vertaisarvioidussa Historiallisia Tutkimuksia -sarjassa, joten kirjassa tehdään selkoa myös tutkimuksen teoreettisista perusteista. Keravuori kytkee tutkimuksensa eurooppalaiseen egodokumenttien – eli sellaisten tekstien, joissa henkilö kirjoittaa tavalla tai toisella itsestään, on kokevana minänä läsnä tekstissään – tutkimukseen. Suomessa puolestaan on parin viime vuosikymmenen aikana tutkittu paljon juuri kansankirjoittajien tekstejä muun muassa monitieteisissä tutkimusprojekteissa.

Kirjeiden tutkimusta luonnehtivat vielä genren omat erityispiirteet: kirje on siinä määrin dialoginen teksti, että joidenkin mielestä sillä on jopa kaksi tekijää, kirjoittaja ja vastaanottaja. Lähetetyt ja vastaanotetut kirjeet muodostavat kokonaisuuden, joka vuosikymmeniä myöhemmin tutkijan luettavaksi päätyessään on valitettavasti usein pirstaloitunut; näin on myös Janssonien kirjeenvaihdon laita, vaikka se onkin poikkeuksellisen hyvin säilynyt jälkipolvien ansiosta.

Kirjeellä voi olla useita erilaisia funktioita, myös yhdellä kirjeellä samanaikaisesti. Kirje voi välittää informaatiota, ja Janssonien kirjeissäkin kerrotaan ennen kaikkea arkisista asioista ja tunteista. Ennen puhelimia ja nopeita kulkuyhteyksiä kirjeen tehtävä oli myös yksinkertaisesti kertoa, että lähettäjä on hengissä ja hyvissä voimissa. Vaikka kirjeillä oli paljon yhteisöllisyyttä ja perheen yhteenkuuluvuutta vahvistavia tehtäviä, niitä kirjoittamalla yksilö saattoi rakentaa myös omaa identiteettiään.