Sagan päivänä: Mikä oli ensimmäinen lukemasi tyttökirja?

Olen vieläkin ihan tyttökirjakirjan virittämissä tunnelmissa, etenkin kun posti toi tänään erään vanhan tyttöromaanin, jota olin jo kauan kaipaillut kirjahyllyyni. Tänään on Sagan päivä, ja kuin johdantona huomiselle Satupäivälle, jolloin tietysti kirjoitan saduista tavalla tai toisella, kiinnitän katseen tyttökirjoihin, jotka ovat vähän kuin kouluikäisten neitokaisten satuja herttaisuudessaan, suloisuudessaan ja vähän opettavaisuudessaankin. Oma esikoistyttöni on nyt tokaluokkalainen, ja mietin, milloin tarjoaisin hänelle luettavaksi tai lukisin ääneen vanhoja tyttökirjasuosikkejani. Ja mistä kirjasta kannattaisi aloittaa?

Monien tyttökirjojen päähenkilöt ovat teini-ikäisiä ja kirjat kertovat opinnoista, ammattihaaveista ja ensimmäisistä rakastumisista, pidempien sarjojen jatko-osissa kuvataan usein myös avioitumista ja perhe-elämää. Vaikka lapset tai ainakin varhaisteinit lukevat mielellään vähän vanhemmista henkilöistä kuin mitä itse ovat ja kurkistavat mielellään nuorten aikuisten elämään, en usko teini-ikäisistä kertovien kirjojen kiinnostavan vielä kahdeksanvuotiasta. Niiden kirjojen aika on myöhemmin. Tyttökirjagenreen kuuluu kuitenkin myös teoksia, jotka ovat enemmänkin lastenkirjoja ja joissa päähenkilöt ovat nykyisten alaluokkalaisten ikäisiä tai vähän nuorempiakin.

En laske varsinaisiksi tyttökirjoiksi Lindgrenin Marikista, Kurenniemen Onnelista ja Annelista, Tuula Kallioniemen Karoliinasta tai Mila Teräksen Telmasta kertovia kirjoja, joita meillä on luettu paljon ja joita kuuntelevat nuoremmatkin. En oikeastaan tiedä, miksi suunnilleen samanikäisistä kertovat Johanna Spyrin Pikku Heidi tai Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä tai Pieni talo preerialla sitten ovat mielestäni tyttökirjoja; ehkä kirjojen pituuden ja kirjoitustyylin vuoksi sekä siksi, että ne aloittavat sarjan, jonka kuluessa päähenkilö aikuistuu.

Ensimmäinen klassinen tyttökirja, jonka itse luin, oli Louisa M. Alcottin Pikku naisia (muutamat Anni Swanin nuortenkirjat, kuten Tottisalmen perillinen ja Arnellin perhe olin lukenut jo sitä ennen). Luin sen yhdeksänvuotiaana, ja vaikka jotkut 1800-luvun angloamerikkalaiseen kulttuuriin kuuluvat jutut menivät ohi (Mikä ihmeen Pickwick-kerho tai Kristityn vaellus? Mitä on popliinikangas, ja kuinka viisitoistavuotias voi käydä ansiotyössä koulunkäynnin sijasta?) rakastuin kirjaan ja luin tietysti jatko-osatkin saman tien. Tyttökirjan henkeen kuuluu, että päähenkilö voi mennä naimisiin ja saada lapsia, mutta sen jälkeen hän ei ole enää päähenkilö vaan haipuu taustalle lämminsydämiseksi äitihahmoksi. Hänen lapsistaan ja näiden ystävistä tulee uusia päähenkilöitä ja kaikki hauska alkaa alusta; ajatelkaapa vaikka Montgomeryn Sateenkaarinotkoa tai Alcottin Pikku miehiä. Kun alkuperäisten päähenkilöiden lapsetkin kasvavat aikuisiksi, on kirjailijan syytä lopettaa kirjasarja ja aloittaa vaikkapa uusi.

Seuraavien vuosien aikana luinkin sitten kaikki tyttökirjat, jotka vain käsiini sain: L. M. Montgomerya, F. H. Burnettia, Susan Coolidgen Katy-sarjaa, Anni Swania, Mary Marckia, Rauha S. Virtasta, Helen D. Boylstonin Helena-sarjaa ja monia muita. Keräsin kaikki tyttökirjasuosikkini omaan hyllyyn, jos vain suinkin ne löysin kirjakaupasta tai antikvariaatista – onnekseni 1990-luvulla otettiin todella monesta tyttökirjaklassikosta uusintapainokset ja yleensä vielä kauniina näköispainoksina tai ainakin alkuperäisin kansikuvin, jotka olivat muun muassa Maija Karman, Martta Wendelinin, Eeli Jaatisen tai Leena Purasen käsialaa.

Nyt kaivoin hyllystä esille muutamia sellaisia kirjoja, jotka saattasivat kiinnostaa jo alle kymmenvuotiaita. Tähän kategoriaan sopivat monet Anni Swanin kirjat, Burnettin Pikku prinsessa ja Salainen puutarha sekä jo mainitsemani Johanna Spyrin Pikku Heidi jatko-osineen ja Pieni talo preerialla-sarja kahta viimeisintä osaa lukuunottamatta. Montgomeryn Anna-sarjan ensimmäinen osa saattaisi myös sopia, ääneen luettuna. Kirjastosta tarttui tänään mukaan Maria Vuorion Eeva, jota en ole itse lukenut, mutta joka vaikutti kiinnostavalta ja juuri saturomaanien ja tyttökirjojen välimaastoon sijoittuvalta – sitä paitsi siinä on Maija Karman piirroskuvitus! (Kuvaan eksyi mukaan myös Eleanor Porterin Pollyanna, mutta huomasin, että se onkin Pollyannan aikuistumisesta kertova kirja ja siis jatko-osa lapsille suunnatulle kirjalle Iloinen tyttö). Kuvan ulkopuolelta tuli mieleeni ainakin Louisa M. Alcottin Sireenien alla, joka on enemmän lasten- kuin tyttöromaani.

Muistatko sinä, mikä oli ensimmäinen lukemasi tyttökirja? Mitkä kirjat sopivat mielestäsi parhaiten portiksi tyttöromaanien maailmaan?

Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa, että löysin Tyttökirjaklassikot-verkkokaupasta Helga Nuorpuun Ruusulan tytöttöjen ensimmäisen kaksoisniteen (joka sisältää kirjat Anjan onni ja Tyttö veitikka), jota olen toivonut omakseni jo sellaiset kaksikymmentä vuotta. Kirja on käynyt jo harvinaiseksi, ja sarjan kahta viimeistä osaa / niiden yhteisnidettä (Pirkon uusi ystävä ja Ruusulan viimeinen tyttö) en ole vielä edes lukenut. Jos joku löytää kyseisiä kirjoja vinttinsä kätköistä ja olisi valmis niistä luopumaan, niin olisin ikionnellinen ostaja!

Ja kun varhainen kesäaurinko nousi ruusuisena ja kimalteisena, Ruusulan tytöt olivat tuskin vielä ennättäneet nukkua kolmeakaan tuntia. Auringon lämmin säde osui suoraan Pirkon silmiin. Hän raoitti hiukan niitä, katsahti ikkunaan ja mumisi puoliunessa hymyillen: 

"Aurinkolapsen sininen satu alkaa taas."

Näissä ruusuisissa tunnelmissa toivotan kaikille kauniita unia ja sadunhohtoista huomista!