Bo Carpelan: Yötä vasten

Bo Carpelan: Yötä vasten
Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta Mot natten suomentanut Caj Westerberg.
Kansi: Timo Numminen
Otava 2013, 57 sivua.

Koin Yötä vasten -kokoelman sisarteoksena Bo Carpelanin kaksi vuotta sitten julkaistulle postuumille romaanille Lehtiä syksyn arkistosta. Molemmissa ollaan lähdön ja syksyn tunnelmissa. Lehtien lukemisesta on jo pari vuotta eikä minulla ole kirjaa nyt tässä, että voisin sitä selailla, mutta postuumi kokoelma tuntuu päättyvänkin varsin samankaltaisiin kuviin ja tunnelmiin kuin postuumi romaani: metsä sulkee sisäänsä, hämärä laskeutuu.

Yötä vasten kokoelmassa on kuitenkin, tummasta nimestään huolimatta, paljon valoa, kesäisiä kuvia, pioneja ja aurinkoa. Runojen puhuja tuntuu katsovan, paitsi muistellen taaksepäin, lapsuuden huolettomiin päiviin, myös uteliaana eteenpäin.

Runon Pihapioni alkua.

Katkelma runosta Aro.

Yötä vasten -kokoelmassa on sekä lyhyitä, pienen hetken, muiston tai vaikutelman kiteyttäviä runoja että pidempiä, kertovampia runoja, jotka tuovat mieleen Lehtien Tomas Skarfeltin muistiinpanot. Runot kuvaavat tunteita, joita lähdön hetki herättää: pelkoa, uteliaisuutta, vähän haikeuttakin. Kuvissa toistuvat lehdet, kukat ja puut, erityisesti tammet. Ja aurinko, joka kuin kultaa kaikki kokoelman sivut ja pilkistää pimeimmänkin lehvistön uumeniin.

Ihana kokoelma, tämäkin.