Henrika Andersson (teksti) ja Christel Rönns (kuvat): Nauvo-Auvo, mun amour
Nagu-nalle min amour, käsikirjoituksesta suomentanut Helene Bützow.
Schildts&Söderströms 2013, 102 sivua.
Mietin joskus, miksi ihmisten täytyy koko ajan TEHDÄ niin paljon. Jotkut asiat ovat tietysti tärkeitä, niin kuin esimerkiksi syöminen, nukkuminen ja leposteleminen. Olen kuitenkin nähnyt joskus, kuinka Benjaminin perhe säntäilee sinne tänne, ovesta sisään ja ulos, käsissään kasseja ja sateenvarjoja, laukkuja ja vaatteita, puhelimia ja avaimia, jotka ovat unohtuneet pöydälle siksi että on niin kiire. Sellaisina hetkinä minusta on erityisen mukavaa olla karhu.
Nauvo-Auvo on lelukarhu, joka on unohtunut hyllylle pölyttymään Benjamin-pojan täytettyä jo kymmenen vuotta. Nauvo-Auvon ja Benjaminin seikkailuista on kerrottu (tai tarkemmin sanoen, Nauvo-Auvo on itse kertonut ja hän toimii minäkertojana myös tässä uudessa kirjassa) aiemmin Nauvo-Auvon omassa kirjassa (Tammi 2007). Benjaminin perhe lähtee Ranskaan lomalle, ja jo puoliksi unohtunut nalle pääsee mukaan.
Sekä Nauvo-Auvon takakannessa että Lastenkirjahylly-blogissa kirjaa suositellaan ennen muuta ääneen luettavaksi, ja olen samaa mieltä – pitkähköt luvut, kapeat marginaalit, niukka kuvitus ja rauhallisesti etenevä tarina eivät ehkä saisi kirjaa itsekseen lukevaa 6–9 -vuotiasta (minkä ikäisille kirja ehkä parhaiten sopii) säilyttämään mielenkiintoaan. Meillä Nauvo-Auvoa luettiinkin ääneen, mutta lapsista oli selvästi nähtävissä, että kirja ei vienyt täysin mukanaan. Itse pidän rauhallisista lastenkirjoista, mutta Nauvo-Auvon tarina olisi kaivannut hieman lisää jännitettä – ei siis jännitystä vaan jännitettä, jotakin mitä kohden juoni kulkee, motivaatiota tarinalle.
Kirja on kuitenkin hyvin sympaattinen ja lämminhenkinen, täydellinen kesäkirja. Nauvo-Auvo on leppoisa nalle, joka tarkkailee perheen puuhia mutta jolla on omiakin suunnitelmia, ajatuksia ja unelmia. Benjaminin kanssa Nauvo-Auvo pääsee onkiretkelle ja kanoottiseikkailulle, tutustuu kameleguaani herra Iguun ja kuuntelee Benjaminin sydämen salaisuuksia kauniiseen Vivieniin liittyen. Benjaminin perhe on hauskasti kuvattu: kukaan perheenjäsenistä ei ole täydellinen vaan kaikilla on joskus huonot hetkensä, mutta perheen yhteishenki on vahva keskinäisestä naljailusta ja ajoittaisista kiukunpuuskista huolimatta. Christell Rönnsin kuvitus kertoo samaa arkisen aurinkoista tarinaa, jossa tuimatkin ilmeet sulavat hymyyn kesän ja ystävyyden lämmössä.
Tämän haluan lukea! Pidin kovasti ensimmäisestä Nauvo-Auvo kirjasta, joka on hieman erilainen kirja. Siinä puuhakirjan ja kaunokirjan ominaisuudet yhdistyivät mukavalla tavalla.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, täytyypä etsiä tuo ensimmäinen Nauvo-Auvo kirjastosta. Enpä olisi arvannut, että se on osittain puuhakirja!
PoistaMielenkiintoista kuulla ikäsuosituksesi tällaiseen kirjaan -- meillä itsekseen luetut kirjat ovat enimmäkseen olleet kuvattomia kirjoja (kuten Harry Potterit jne.) ja niitä on aloitettu n. 8-vuotiaina. Tosin monia kirjoja on luettu puoliksi ääneen, puoliksi itsekseen. Ja niukasti kuvitettuja, esim Janssonin muumeja, luettiin jo muutaman vuoden ikäisille, meillä jaksettiin jostain syystä keskittyä niihin aika varhaisessa vaiheessa. Ja toisaalla meillä jatkuu runsaasti kuvitettujen kirjojen (esim. Kunnaksen kirjat) itsekseen lueskelu vielä teini-ikäiselläkin, sarjakuvien ohella. Kaikki on käynyt, kuvilla tai ilman :). Koulujen lukudiplomi-listat ovat siitä hyviä, että sieltä täytyy valita myös sellaisia kirjoja, joita ei välttämättä muuten tulisi valittua.
VastaaPoistaNämä "ikäsuositukset" ovat kyllä hankalia, mutta yritän yleensä sanoa jotain suuntaa antavaa. Kouluikäisillä on vielä sekin, että on saattanut kuunnella juurikin esim. Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin lastenromaaneja jo kolmivuotiaana, mutta sitten kun pitäisi lukea itse, niin tarinan olisi hyvä olla vähän "yksinkertaisempi" ja koukuttavampi ja kuvitus on plussaa. Ja sitten on tietysti suuret erot lukemisen sujuvuudessa; seitsemänvuotias voi yhtä lailla tavata vielä aapista kuin ahmia satojen sivujen fantasiakirjasarjoja. Syy miksi ajattelen, että tämä Nauvo-Auvo -kirja olisi, ääneen luettunakin, vähän isommille kuin muutamat muut "lelunallejen seikkailut" (Uppis, Nalle Puh), on se, että päähenkilö on jo 10-vuotias ja kirjassa käsitellään pikkulapsille viel vähän etäisempiä juttuja, kuten ihastumista ja pientä irtiottoa vanhemmista.
PoistaMeilläkin esikoinen tykkää yhä todella paljon kuvakirjoista visuaalinen puoli painottuu kielellistä enemmän :). Kunnakset, Scarryt sekä Tatut ja Patut sopivatkin minusta kaikkein parhaiten juuri kouluikäisille ja itsekseen luettaviksi, koska kerronnan sijasta korostuu (vähän kirjasta riippuen toki) erilaiset pienet yksityiskohdat, sarjakuvamaisuus ja "infolaatikot" jotka hahmottaa parhaiten itse katsellen, tutkien ja lukien kuin kuuntelemalla.
Aika jännittävää, että kirjan päähenkilö on jo 10-vuotias -- nykyäänhän on trendinä se, että lapsista kirjoitettaessa päähenkilö on suhtkoht saman ikäinen pääkohderyhmän kanssa, haetaan tuota samaistumista.
VastaaPoista