Mikko Porvali: Rautasomus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta

Kansi ja taitto: Ville Lähteenmäki.

Mikko Porvali: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta.
Atena 2013, 236 sivua.

Milka kuoli Seinäjoella syksyllä 2006. Vanhuksen jäämistöstöön kuului puinen morsiusarkku. Sen sisältämään pieneen pahviseen rasiaan oli talletettu Pentin päiväkirja, hänen sodanaikaiset kirjeensä, muutamia valokuvia – ja pariskunnan rautasormukset.

Mikko Porvalin Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta on kahdentoista koskettavan tarinan kokoelma. Kirjassa kuvattuja ihmiskohtaloita yhdistää se, että tutustuminen, ystävystyminen tai rakastuminen on koettu poikkeusoloissa, Suomen ollessa sodassa. Kirjan nimi johtaa hieman harhaan, sillä kaikki Rautasormuksen kertomukset eivät ole rakkaustarinoita vaan tarinoita esimerkiksi toveruudesta tai ystävyydestä. Tarinat ovat tositarinoita, siis perustuvat todellisten ihmisten kokemuksiin ja kertomuksiin. Osan tarinoista tukena on kirjallisia lähteitä – esimerkiksi kirjeitä tai päiväkirjoja – ja varsin moneen tarinaan Porvalilla on oma henkilökohtainen side esimerkiksi sukulaisuussuhteen kautta.

Muutamassa tarinassa, esimerkiksi kirjan avaustarinassa "Hyvinä ja pahoina päivinä" kuvataan hyvinkin paljon keskushenkilön (tässä tapauksessa muonituslotta Taimin) yleisiä sota-ajan kokemuksia ja tapahtumia, eikä Taimin ja Kauko-korpraalin rakastuminen ole mitenkään erityisemmin keskiössä, vaikka sota-ajan joukkovihkiminen Äänislinnassa vuonna 1944 ja presidentinrouva Ester Ståhlbergin onnittelut vastavihitylle parille kuvataankin. Taimin ja Kaukon tarinasta jäi erityisesti mieleen kohtaus, jossa pariskunta suojautuu pommituksilta teräksisen tähystyskuvun alle. Taimi kirkuu kauhusta suoraa huutoa, mutta Kauko toteaa tyynesti: »Mitäs sinä nyt huudat – eihän meillä ole tässä mitään hätää... Tämän parempaa suojaa olekaan: ollaan tässä ihan vain rauhassa kahdestaan»

Osa tarinoista taas on hyvinkin romanttisia, kuin elokuvasta: kertomuksen "Aavan meren tuolla puolen" päähenkilöiden Milizan ja Aleksanderin, vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Suomeen emigroituneiden Venäjän aatelissuvun nuorten, rakkauden tiellä oli sukulaisten varallisuuseroista johtuva vastustus. Kumpikin avioitui tahollaan ja Aleksanderin tie vei aina Argentiinaan asti. Vuosikymmeniä myöhemmin kumpikin oli jäänyt leskeksi, ja Aleksander ja Miliza kohtasivat jälleen, ja kaikki vanhat tunteet tulivat lähemmäs katse katseelta ja sana sanalta.

Kaikilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, ei etenkään sota-aikana jolloin alituinen huoli toisen turvallisuudesta, oli tämä sitten rintamalla tai siviilissä, painoi rakastavaisten mieliä. Ennen talvisotaa kihlautuneet ja välirauhan aikana aviotuneet Milka ja Pentti, agronomiopiskelija ja körttiläinen pappi, käyvät jatko-sodan aikana kirjeenvaihtoa, kunnes Pentin kirje Syväristä jää viimeiseksi.

Porvari saa ihmisten tarinan elämään pienillä yksityiskohdilla ja lämpimällä kerronnalla. Hän ei ota suoraan kantaa historian tapahtumiin tai ihmisten tekoihin, mutta jonkilainen koti-uskonto-isänmaa –eetos kirjan sivuilta on aistittavissa.